fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Merja Satulehto

24.8.2022 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Merja Satulehto

Merja Satulehto uskoo, että kulttuuripääkaupunkihanke antaa valtaisan buustin koko Pohjois-Suomelle, ei vain Oululle.

Tämän viikon kulttuuripersoonamme on yrittäjä ja Tanssikeskus Citydancen toimitusjohtaja ja itsensä ensisijaiseksi tanssiopettajaksi itsensä mieltävä, Merja Satulehto. Kansallisella huipputasolla tanssissa kilpaillut ja Suomea kansainvälisissä tanssiurheilukisoissa edustanut Merja haaveili nuorempana elämästä maalla.

–Minustahan piti tulla maatilan emäntä! Lapsuudessa ja nuoruudessa vierailin paljon sukulaisten maatiloilla ja autoinkin tilojen töissä. Ehkä sellainen pienoinen haave oli tuolloin elämisestä maaseudulla. No, se haave vaihtui historian opettajaan jossakin vaiheessa, kun jo olin aktiivisesti tanssiurheilussa kiinni. Silloinkaan en vielä tullut ajatelleeksi, että pitkäaikaisesta harrastuksesta voisi tulla työ.

Vuonna 1984 Merja siirtyi tanssiurheilun puolella ammattilaiseksi ja ryhtyi myös valmentamaan muita oman uran ohella. Työ jatkui tanssiurheilun parissa hänen muuttaessa takaisin Ouluun 1991, jonka rinnalla lähti kasvamaan myös vasta perustettu Tanssikeskus Citydance.

–Tässäpä se on reipas 30 vuotta kulunut. Tanssista on tullut harrastuksen lisäksi työ ja elämäntapa. Olen toiminut niin tanssinopettajana, koreografina, tanssijana ja tanssituomarina sekä myös tapahtumajärjestäjänä, tanssikilpailujen johtajana ja kilpailunvalvojana, juontajana ja kouluttanutkin tulevia tanssituomareita.

Merja kertoo aina nauttineensa kilpailemisen lisäksi esiintymisestä, jota hän kertoo kaipaavansa edelleen. Monet esimerkiksi tanssiteatteriproduktiot ovat olleet Merjalle mieluisia kokemuksia, ja näyttämön lumon vietäväksi hän voisi vielä heittäytyä. Hienoja kokemuksia Merja kertoo olleen myös tv:n eri tanssiohjelmat Tanssii Tähtien kanssa sekä Dance, joissa hän pääsi työskentelemään tuomarina hyödyntäen laajaa tanssitaustaansa.

–Valitettavasti aktiiviset tanssinopettajavuodet on jääneet hallinnollisten tehtävien jalkoihin, vaikka toki jonkin verran sitäkin työtä vielä teen.

Nykyään Merjan työn pääpaino on Citydancen toiminnan vetämisessä, ja aikaa vievät myös toiminta Suomen Tanssiurheiluliiton ja Finnish Dance Organization FDO ry:n hallituksissa. Lisäksi hän kiertää edelleen paljon tuomaroimassa sekä kansallisia että kansainvälisiä tanssikilpailuja.

Mitä sinulle kuuluu juuri nyt? Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?

Nautin elokuun yllättävistä helteistä, joten oikein hyvää kuuluu! Oulussa ollessani kesällä perinteeksi on jo muodostunut Oulun ympäriajo vaihteettomalla mummoskilla, pysähdellen Oulujoen pohjoispuolen ja eteläpuolen eri uimarannoilla välillä virkistäytymässä. Se on leppoisaa ajanvietettä ja maisemat jaksavat puhutella aina vaan. Oulu on niin kaunis ja monipuolinen kesäkaupunki!

Muutoin kesäisin nautin kotimaan matkailusta ja talvellakin toki hiihtoreissut kuuluvat asiaan. Vapaa-aika ja työ ovat osin limittyneet yhteen, mutta ehkä siihen ihan oikeaan vapaa-aikaan kuuluu leffat ja sarjat, ehdottomasti kirjat – ja ihan oikeat sellaiset. Kirjahylly on pullollaan erityisesti scifi- ja fantasiakirjallisuutta. Teatteri, tanssiteatteri ja musikaalit kuuluvat elämään, mutta ovatko ne työhön liittyvä pakko vai vapaa-ajan nautinto?

Matkustan myös paljon työni puolestakin ulkomailla ja vaikka kannan huolta ilmastonmuutoksesta, yritän tehdä mahdollisimman ekologisia valintoja matkustukseni suhteen.

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

Kulttuuri-ilmastonmuutos on valtava teema, johon toivon ajatuksella jokaisen oululaisen paneutuvan. Teema on monisyinen ja laaja, sen sisäistäminen on ehdoton edellytys kaupunkimme ilmapiirin muutokselle, yhteistyölle kohti parempaa elinympäristöä sekä myös vastakohtien mukanaan tuomien etujen hyödyntämiselle. Sitä Oulu ja me oululaiset tarvitsemme.

Minulle henkilökohtaisesti se tarkoittaa yksinkertaisimmillaan monella tasolla eläväistä ja virkeää kaupunkiympäristöä; paikkaa, jossa ihmisen on hyvä olla ja elää!

Minkälaista on toimia kulttuurin ja tanssin alalla Pohjois-Suomessa? Millaisena näet Oulu2026-alueen tällä hetkellä?

Tanssikeskus Citydance on yli 30 vuotta toiminut yksityinen tanssikoulu. Jo pitkä toimintahistoriakin kertoo, että oululaiset ovat meidät löytäneet ja arvostavat tekemäämme työtä pohjoisen tanssin ja tanssikulttuurin eteen. Oulussa tanssinharrastamisella on vahvat perinteet ja sen lisäksi meillä Oulussa on vahva yhteistyön ja keskinäisen arvostuksen kulttuuri eri tanssilajien ja -toimijoiden välillä. Samankaltaista tanssin yhtenäistä kenttää vasta opetellaan muualla Suomessa.

Käytän jälleen kerran tilaisuuden hyväkseni ja nostan esille ne eväät, jotka pitävät Oulun pinnalla vahvana tanssikaupunkina: laaja tanssinharrastekenttä moninaisine toimijoineen, tanssinopettajien ammatillinen koulutus Oulun ammattikorkeakoululla ja myös taiteellisen työn tekemisen mahdollisuuksia tanssin ammattilaisille tarjoavat eri yhteisöt kuten mm. Jojo- Oulun tanssin keskus ja Flow Productions.

Jos jotain hyvää koronassa, niin vähän jo lokeroiduttuamme taas koloihimme, korona muistutti, kuinka arvokasta on verkostoitua ja saada vertaistukea oman toiminta-alueen sisällä – me tanssitoimijat löysimme taas toisemme uudelleen koronan kurittaessa kaikkien toimintaa. Tällä hetkellä toki kaikkien toiminnassa näkyy ja tuntuu koronan vaikutukset – toiminta ei ole noussut vielä koronaa edeltävälle tasolle. Ihmiset eivät harmillisesti ole palanneet tanssi- ja liikuntaharrastuksiin entisissä määrin – toki sama ilmiö näkyy monella kulttuuriin liittyvällä alalla! Siinä meillä kaikilla siis työsarkaa ja samalla toki on katsottava tulevaan ja mietittävä miten tanssi näyttäytyy vuonna 2026 Oulussa.

Itse koen kuitenkin, että Pohojosessa on heleppo toimia. Ihimiset on suoria ja reiluja ja keskinäinen kommunikaatio toimii. Kaupunki on myös sopivan kokoinen, ei liian iso eikä pieni.

Miltä Oulu2026-alueella näyttää ja tuntuu vuonna 2026? Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?

Kulttuuripääkaupunkihanke antaa valtaisan buustin koko Pohjois-Suomelle, ei vain Oululle. Kaikki odotamme varmasti mitä kulttuuripääkaupunkititteli tuo meille oululaisille, miten se näkyy tavallisessa arjessa ja kaupunkimme infrassa ja kulttuurissa. Itse odotan mielenkiinnolla millaisen turistiryntäyksen se tuo Suomeen ja pohjoiseen – toivottavasti sellaisen, jonka avulla pohjoinen pysyy elinkelpoisena ja asuttuna kun töitä piisaa vaikkapa turistien myötä!

Paska kaupunni, Oulumme, nähdään tämän prosessin myötä toivottavasti uusin silmin. Silmin, jotka löytävät myös ne hienot asiat, mitä meillä on. Luonto. Ihmiset. Vahva omaleimainen ja monitasoinen kulttuurielämä, joka vain tästä kirkastuu!

Mitä kulttuuri ja tanssi sinulle itsellesi merkitsee?

Kulttuuri kaikkinensa on elämyksiä ja sielun ruokaa – tarpeellista elämän eliksiiriä! Tanssi taas on luontainen tapa ilmaista itseäni ja keho on tottunut liikkeeseen – sitä se kaipaa ja tarvitsee.

Miten Oulu voisi parantaa kulttuurin ja urheilun tuottajien tai käyttäjien asemaa?

Rahasta on kaikilla pulaa, myös varmasti kaupungillakin, joten sitä virttä en aloita. Ehkäpä hyvä tapa olisi Oulun toimia yhdistävänä tekijänä kulttuurin ja urheilun tuottajien ja myös mahdollisten tukijoiden välillä. Saattaa erilaisia toimijoita yhteen ja avata ennakkoluulottomasti silmiä uudenlaiselle yhteistyölle.

Kuva: Harri Tarvainen

Tanssikeskus Citydance


Aiemmat kulttuuripersoonat

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles