tammi 3, 2022
Ruoka on keskeinen osa kulttuuria, ja syömiseen liittyvät valinnat kertovat aina osaltaan siitä, minkälaisessa ympäristössä ihminen on kasvanut. Lähiympäristön omaleimainen ruoantuotanto on niin ikään ollut historian aikana omiaan vahvistamaan ihmisten identiteettiä. Oulun kaltaiset rannikkokaupungit ovat vuosisatojen ajan sijainneet ruokakulttuurien risteyskohdissa. Rannikolta käsin on ollut luonteva lähteä myös merten taakse käymään ulkomaankauppaa. Oulu kokosi laajalta alueelta omaksi arvostetuksi vientituotteekseen paitsi tervaa myös maaseudun asukkaiden valmistamaa voita. Myös Oulun lohen tiedettiin olevan valtakunnan keskuspaikoilla hyvässä maineessa.
Kaupunkien ruokakulttuuri on aina poikennut siitä, mitä (ja miten) maaseudulla on syöty. Maaseudun asukkaat ovat tuottaneet ja tuoneet kaupunkeihin syötävää, mutta kaupungeista on säteillyt runsaasti ruokavaikutteita ympäröivälle maaseudulle. Moni kaltaiseni Oulua ympäröivällä maaseudulla kasvanut muistaa nuoruusvuosien Oulu-reissuiltaan käynnit Saaristonkadun varrella sijainneessa Carrolsissa. Pikaruokaketjun hampurilainen tuntui suorastaan taianomaiselta vaihtelulta verrattuna maaseutukodin järkevään ruokavalioon. Yli sata vuotta sitten Ouluun saapuva lähiseudun asukas saattoi puolestaan kiiruhtaa herkuttelemaan vaikkapa riisipuurolla, joka oli suosittua syötävää 1900-luvun alkuvuosikymmenten Suomessa.
Kaupunkiin purjehtineiden laivojen mukana Ouluun saapui vuosisatojen mittaan monenlaisia syötäviä uutuustuotteita. Kun Pohjanlahden rannikon kaupungit vapautettiin kauppapakosta 1760-luvun puolivälissä, oululaiset laivat pääsivät käymään omatoimista ulkomaankauppaa. Laivoja lähetettiin sulan veden aikana esimerkiksi Välimeren suolasatamiin, ja laivojen mukana kulkeutui Ouluun suolan ohella myös viinejä, mausteita ja muunlaisia syötäviä tuontituotteita. 1800-luvun alkupuolella suolaa kuljetettiin Ouluun runsaasti myös Englannin Liverpoolista. Keski-Euroopasta saapuneiden laivalastien mukana kaupunkiin saatiin samaan aikaan muun muassa manteleita, muodikasta leivonnaisten raaka-ainetta.
Kaupankäynti oli satojen vuosien ajan keskitetty Suomessa kaupunkeihin, ja niin sanottu maakauppa oli samaan aikaan periaatteessa kiellettyä. Talonpoikien oli tehtävä markkinamatkoja 1800-luvun puoliväliin asti, jolloin sallittiin kauppapuotien perustaminen myös maaseudulle. Markkinamatkoille Ouluun lähdettiin laajalta alueelta. Mukaan otettiin usein ainakin kotona kirnuttua voita, naudanrasvaa eli talia ja muuta myytäväksi kelpaavaa kauppatavaraa. Kotimatkalle mukaan ostettiin vaikkapa suolaa, viljaa ja suolasilakoita sekä 1800-luvun loppua kohden yhä useammin myös kahvia, vehnäjauhoja ja siirappia.
Oulun kaupunki kokosi ympäröivien maa- ja merialueiden tuotteita vielä sen jälkeenkin, kun markkinamatkojen tekeminen kaupunkiin ei ollut enää talonpojille pakollista. Tammikuun viimeisenä päivänä vuonna 1900 sanomalehti Kalevassa julkaistujen Oulun torihintojen perusteella oululaisten oli mahdollista ostaa torilta erilaisten leipälaatujen ja voin lisäksi muun muassa siikaa, säynäjää, haukea, ahventa, silahkaa sekä maivoja. Siikaa oli saatavana myös suolatussa muodossa, minkä lisäksi torilla myytiin uuden vuosisadan alussa muun muassa ämpäreitä, koreja ja koivuhalkoja. Myös merten takaa tuotuja herkkuja oli kaupungin kauppapuodeissa totuttuun tapaan tarjolla. Torihintojen kanssa samalla sivulla mainosti valikoimiaan Kirkkokatu 18:ssa toimiva hedelmä- ja herkkutavarainkauppa, josta oli mahdollista hankkia herkutteluhetkiin hummereiden ja hanhenmaksan ohella muun muassa ”Caprista, Champignonia, Sparrista, Ananasta y.m. konserveerattuja hedelmiä”. Purkkiherkkusienet, -parsa sekä muut säilötyt kasvikset olivat alkaneet tuoda kesän makuja tässä vaiheessa jo varakkaiden kaupunkilaisten keskitalveenkin.
Ritva Kylli (FT) toimii arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtorina Oulun yliopistossa. Hänellä on myös ruokablogi Pastanjauhantaa.
Kirjoitus on osa Euroopan kulttuuripääkaupunki, Oulu2026, Arctic Food Lab -ohjelmaa
joulu 12, 2021
Joulun lempeät, juureksista hitaasti kypsennetyt laatikot ja graavikalat. Helmikuun madekeitto ja runebergintortut. Pääsiäisen mämmi ja rahkapiirakat. Alkukesän nokkoskeitto, uudet perunat ja korvasienimuhennos. Keskikesän kanttarellikastike, mansikkakakku ja savustetut ahvenet. Sadonkorjuun yltäkylläisyys ja talven varalle keitetyt hillot ja mehut. Jokamiehenoikeudella poimittujen ja kuivattujen herkkutattipurkkien rivistö. Pakkasen puraisemat karpalot.
Nämä kaikki nousevat mieleeni, kun ajattelen lähiruokaa. Se kulkee mukana arjessa ja juhlassa, rytmittää vuodenkiertoa ja luo turvallisen tunteen jatkuvuudesta. Perinteiset juhlaruoat on tehty pääosin paikallisista raaka-aineista. Ne ovat säilyttäneet asemansa ruokapöydässä, vaikka ruokakulttuurimme on muuten moninaistunut. Juhlaruoka ei välttämättä ole lempiruokaa, mutta ilman sitä ei synny perinteisen juhlan tuntua. Itse valmistetulla, kasvatetulla tai poimitulla on aivan erityinen tunnearvonsa.
Perinteet säilyvät elävinä, kun ne mukautuvat ajan vaatimuksiin. Meidän joulupöytämme ei ole niin notkuva kuin lapsuuden mummolassa, kaikkea ei tarjota samalla aterialla. Lipeäkalaa nautimme puolison kanssa usein jo joulun alla, se oli katolisen ajan Suomessa nimenomaan paastoaikojen ruokaa. Valmiiksi liotettu livekala on herkkua paikallisten puikulaperunoiden kanssa, valkokastikkeen teen nykyisin kaurakermasta. Lanttulaatikon teen itse, ja laatikkoon käytän Bertta-mummon ohjeen mukaisesti myös perunaa ja ripautan mausteeksi myös hippusen kardemummaa.
On ollut mahtavaa olla rakentamassa Arctic Food Lab -ohjelmakokonaisuutta yhdessä ruoka-alan ammattilaisten kanssa. Arctic Food Lab on kiehtova osa Oulu2026 kulttuuripääkaupunkiohjelmaa, jonka kanssa emme malta odottaa vuoteen 2026. Arktinen ruokalaboratorio käynnistyy nyt joulukuussa, kun ensimmäiset Oulu2026-toteutusalueen yritykset ottavat käyttöön erityisen Oulu2026 Arctic Food Lab -tuotemerkin. Merkki kertoo kuluttajalle, että tuote tai annos on tehty paikallisista raaka-aineista meidän alueellamme.
Meidän seutumme leipäkulttuurimme on rikas, ei olekaan ihme, että erityisesti leipomot ovat ensimmäisinä yrityksinä ottaneet käyttöönsä Arctic Food Lab -tuotemerkin. Toivottavasti muut elintarvikealan yritykset, ravintolat ja kahvilat liittyvät sankoin joukoin tuotemerkin käyttäjiksi.
Tavoitteena on, että vuonna Oulu2026 Arctic Food Lab -tuotemerkki näkyy laajasti kaupoissa, kahviloissa ja kuppiloissa. Sen avulla osoitamme ylpeyttä pohjoisesta ruokakulttuurista ja alan osaamisesta. Se auttaa niin meitä paikallisia asukkaita kuin turistejakin valitsemaan paikallisen tuotteet kaupan hyllyltä tai ravintolan ruokalistalta. Lähiruokaa, ylpeydellä ja rakkaudella!
Piia Rantala-Korhonen, Oulu2026-hankejohtaja, ruokaharrastaja.
Tutustu Arctic Food Labiin
joulu 2, 2021
Finlandia-kisa on ratkennut, Oulu2026 onnittelee kaikkia voittajia ja finalisteja!
Kulttuurissa on lähes mahdoton valita voittajia, jokainen teos on ainutlaatuinen luovan työn tulos. Parasta kisassa on suuren yleisön ja media huomio, harvoin kirjallisuus saa yhtä paljon huomiota kuin Finlandia-kisan finalistit.
Tietokirja-Finlandian voitti säveltäjä, tietokirjailija Tapio Räihälä kirjallaan ”Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa (Atena 2021). Räihälä on syntynyt Suomussalmella, joka on yksi Oulu2026-kumppanikunnista. Räihälän tavoite on avata nykymusiikin maailmaa ihan jokaiselle. Ennakkoluulot saattavat pitää yleisön loitolla nykymusiikista ihan syyttä suotta. Räihälän tavoite istuu erinomaisesti yksiin Oulu2026:n tavoitteiden kanssa: kulttuuri kuuluu kaikille, sen äärelle halutaan houkutella uusia yleisöjä.
Tietokirjasarjan finalisteja oli oululaisen historioitsija Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria (Gaudeamus 2021). Kyllin teos on kiehtova kuvaus suomalaisen ruoan ja ruokakulttuurin muutoksista osana maailmanhistoriaa. ”Ruokaan liittyvät ideat ovat kulkeneet vuosisatojen kuluessa vapaasti yli rajojen, ja vain harvoja ruokia on syöty ainoastaan yhden kulttuurialueen sisällä.” Ihmiset ovat liikkuneet aina käytettävissä olevilla kulkuvälineille, ihmisten mukana ovat kulkeneet raaka-aineet ja viljelykasvit. Suomalaisille rakkaat kahvi ja peruna ovat kotoisin maailman toiselta laidalta. Kyllin kirjassa on paljon lainauksia oululaisista aikalaislähteistä. Niissä kuvataan mitä eri juhlissa on syöty ja millainen on ollut kaupallinen ruoka-aineiden tarjonta.
Kaunokirjallisuuden Finlandian pokkasi Jukka Vikkilä teoksellaan Taivaallinen vastaanotto (Otava 2021). Vahva ehdokas kisassa oli Rosa Liksom teoksellaan Väylä (Like 2021), joka kuvaa nuoren tytön vaellusta Lapin sodan aikana Suomesta Ruotsin puolelle. Liksom on kirjoittanut teoksensa tornionlaakson vahvalla murteella, joka pakottaa keskittymään jokaiseen lauseeseen intensiivisesti.
Lukiessa tule vahva tunne kertojan läsnäolosta, joka pitää otteessaan ja saa eläytymään päähenkilön ja mukana kulkevan karjan ja kanssaihmisten kohtaloihin. Jokainen perheen lehmä kuvataan omana, lähes inhimillisenä persoonana. Sodan järjettömyyden keskelläkin säilyvät elämän jatkuvuutta ylläpitävä toivo ja orastavat rakkaudet. Tarinaa sävyttää lempeä huumori, joka kohtuullistaa sodan ahdistavuutta.
Tutustu tarkemmin: https://kirjasaatio.fi/
Piia Rantala-Korhonen, Oulu2026-johtaja
heinä 18, 2021
Oletko Merikosken siltaa kulkiessasi huomannut Raatin kohdalla ympäristössä uudenlaisia kuvioita ja värejä? Kesän alussa Raatin urheilustadionin muuriin alettiin maalaamaan muraalia eli seinämaalausta, josta tulee huikeat 127 metriä pitkä. Raatin muraalin on suunnitellut New Yorkissa asuva taiteilija Tony Sjöman, joka myös itse on Oulussa kesän ajan maalaamassa muraalia kaupunkiamme koristamaan.
Kansainvälinen graffititaiteilja
Myös taiteilijanimellä Rubin tunnettu Tony Sjöman on suomalainen, Ruotsissa varttunut ja Yhdysvalloissa asuva taiteilija. Hän aloitti maalaamaan graffiteja 9-vuotiaana Göteborgilaislähiössä Bergsjössä, jossa hän varttui. Nykyisin Tony maalaa noin puolet ajasta muraaleja ja toisen puolet tauluja ateljeessaan. Tony on asunut ja työskennellyt New Yorkissa 13 vuotta, hän asuu Manhattanilla Oulusta lähtöisin olevan Sanna-vaimonsa kanssa ja heillä on 5-vuotias poika.
Oulu onkin Tonylle jo valmiiksi tuttu paikka: “On suuri kuunia saada maalata Raatin Stadioinin julkisivu. Pidän Oulusta todella paljon ja kaupunki on perheeni “Pohjoisen koti”. Minulla on veli ja sisko Oulussa ja vaimoni vanhemmat ja veli asuvat myös Oulussa, eli tämä on meidän toinen kotimme ja se kaupunki johon me tulemme vaimoni ja poikani kanssa viettämään kesälomia.” Tony kertoo.
Uransa aikana Tony on maalannut ympäri maailmaa ja hänen teoksiaan on ollut esillä laajasti eri gallerioissa Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa. Erityisen paljon hänen töitänsä on hänen kotikaupungissa New Yorkissa, jossa hänen muraalinsa koristavat useita ravintoloita, hotelleja sekä korkeita asuin- ja toimistorakennuksia. Sjöman on myös ensimmäinen taiteilija, joka on suunnitellut American Expressille luottokortin ulkoasun (2019).
Oulun Raattiin tekeillä oleva muraali on pisin muraali, jota Tony on koskaan maalannut. Projektia on suunniteltu jo parin vuoden ajan ja työ paikan päällä on Tonyn mukaan sujunut todella hienosti. Tony toivoo, että Raatin muraali herättäisi oululaisissa tunteita, piristäisi sekä pysäyttäisi. “Olemme nykyään niin katse kiinni kännyköissä ja minulle henkilökohtaisesti yleinen taide antaa yleensä hetken hengähdystauon arjen hässäkästä.” Sjöman toteaa.
Tony Sjöman ja hänen teoksensa New Yorkissa.
Muraali osana Oulun kulttuuri-ilmastonmuutosta
Yleisenä taiteena muraali on Tonyn mukaan myös luonnollinen osa Oulun kulttuuri-ilmastoa. Tony oli jo Suomessa kun kuuli, että Oulu on valittu Euroopan kulttuuripääkaupungiksi vuodelle 2026. Hän oli valinnasta uskomattoman iloinen ja ylpeä. Tony on tutustunut kulttuuripääkaupunkihankkeeseen ja arvioi, että hänen työnsä sopii kulttuuripääkaupunkihankkeen teemoihin todella hyvin. “Siinä on vastakohtien voimaa – työtäni on aina ohjannut juuri vastakohdat, sillä se tasapainottelee juuri pohjoisen luonnon ja rauhan, sekä suuren maailmanmetropolin rajamaastossa. Siinä on myös tiettyä villeyttä ja jos mainitsen vielä sen “Rohkeasti reunalla”- teeman, niin mikä olisi rohkeampi, kuin 127 metriä pitkä muraali?”
Pohjoiset juuret ja pohjoinen kulttuuri ovat olleet suuri inspiraatio Tony Sjömanin taiteelliselle ilmaisulle. New Yorkissa hän kuulee usein, että hänen taiteensa on tyyliltään pohjoismaista hillityn väripaletin, puhdaslinjaisuuden ja minimalistisuuden johdosta. Muodot töihin ovat puolestaan vahvasti Tonyn kotikaupungin New Yorkin inspiroimia.
Tony Sjömanin muraali New Yorkin Astoriassa.
touko 31, 2021
Oulu2026 sai viimein esitellä konkreettisesti kulttuuripääkaupunki-hakukirjansa sisältöjä, kun kansainvälinen raati vieraili Oulussa viime viikon torstaina 27.5. Viileä mutta poutainen päivä sisälsi muun muassa vierailuja Taidemuseolla, kulttuurikeskus Valveella ja teatterilla – sekä tietenkin Oulun tyylille uskollisesti paljon PotnaPekalla ajelua, Mieskuoro Huutajien pikakonsertin sekä yhteiskuvan Toripoliisin kanssa.
Kansainvälinen raati valitsee tällä viikolla Oulun, Tampereen ja Savonlinnan väliltä kulttuuripääkaupungin vuodelle 2026, mutta ennen vaikeaa valintaa kukin kaupunki sai mahdollisuuden tuoda hakemuksilleen kontekstia konkreettisen vierailun muodossa.
Kesäinen keli hemmotteli, Oulu verhoutui Oulu2026-ulkoasuun – katso kuvagalleria
Raati vieraili ennen Oulua Tampereella, ja pohjoisesta matka jatkui Savonlinnaan. Päivän mittaiselle vierailulle ei kaikkia Oulun alueen helmiä voinut sisällyttää, ja myös Korona rajoituksineen vaikutti merkittävästi ohjelman suunnitteluun.
Kokonaisuudessaan aamusta iltapäivä-neljään kestänyt ohjelma piti kuitenkin sisällään monipuolisesti Oulun hakukirjan teemoja esitteleviä aktiviteetteja ja vierailuja, ja raatilaiset pääsivät päivän aikana keskustelemaan monen paikallisen tekijän ja toimijan kanssa.
“Raati vaikutti aidosti kiinnostuneelta, ja he tekivät paljon muistiinpanoja, ottivat kuvia ja esittivät tarkentavia kysymyksiä”, kuvailee Oulu2026-hankkeen projektipäällikkö Heli Metsäpelto päivän tunnelmia. Metsäpelto uskoo, että Oulun ohjelman monipuolisuus erottui edukseen:
“Minusta Oulusta välittyi hyvin ammattimainen ja innostunut tunnelma. Haluan myös lämpimästi kiittää kaikkia, jotka osallistuivat ohjelman tekemiseen!”
Katso kuvagalleria päivän kulusta alta. Kaikki jutun kuvat on ottanut Harri Tarvainen.
Kulttuuripääkaupunki-kisa ratkeaa keskiviikkona – julkistustilaisuutta voi seurata virtuaalisesti
Tänään maanantaina Oululla on viimeinen tilaisuus paljastaa raadille viimeiset ässät hihastaan, kun Oulu2026-tiimiläiset esittelevät hakemustaan Helsingissä vielä kerran. Voittaja julkistetaan keskiviikkona 2.6. klo 11:30 alkaen.
“Opetus- ja kulttuuriministeriön suoraa lähetystä voi seurata meidän FB-sivuilla ja myös YLE lähettää suoraa lähetystä, jossa on tunnelmia kisakaupungeista”, muistuttaa Metsäpelto.
Linkki julkistustilaisuuden live-striimiin alla:
https://www.youtube.com/watch?v=AS2nd0wuJ0c
huhti 19, 2021
Having lived in Oulu for eight months, I’ve met enough people to make amazing daily discoveries of how everyone is connected.
Let me give you an example: in early March I did an interview with Juha Toppi, the man who built and maintained the Hailuoto ice road. An immensely likeable character doing a brilliant job with his tractors and heavy machinery – which, as I found out a few weeks after we met, he had also used to transport a shipwreck from Hailuoto to Oulu to feature in Hylky, an immersive theatre production I wrote a review about last September. And where did the shipwreck end up after the last Hylky performance? At Ruskotunturi, of course: Oulu’s rubbish dump that’s been converted into a ski slope with a biogas plant inside the hill – a story in one of the most popular videos I’ve made this year.
It increasingly feels like Oulu is just the perfect size to know someone related to pretty much everything that’s going on in my life. It’s not too small to be boring and not too big to feel lost and disconnected.
A trip to Helsinki in February really brought this home to me. Helsinki felt crowded after Oulu: cafes, restaurants, shops and trams were all full. It’s funny how perspectives change so quickly. Before moving to Oulu, I’d lived in London for 23 years. I came to Helsinki from London four times in 2019 for work and I always thought it was a quiet city with loads of space. This last time Helsinki felt like a metropolis. Not in a soul-less way, but it was certainly more hectic and stressful than Oulu.
And the contrasts kept on coming. Soon after my trip to Helsinki I spent a blissfully relaxing weekend at a friend’s mökki in the middle of nowhere on the bank of the magnificent frozen Oulujärvi. It was a setting straight out of a fairy tale, with more snow and silence than I’d ever experienced. The nearest supermarket was 30 km away, and there were two neighbours at the safe distance of about 800 m in each direction.
And that’s where I made a very surprising discovery. I’d always thought that Finnish people went out of their way to seek solitude when going to their mökkis in the wilderness. They would even get annoyed to see a boat on the horizon, invading their personal space the size of greater London.
But here, there was more social life than I’d ever imagined: the men in the three mökkis had bought a tractor together and appeared to have the time of their lives spending the whole of Saturday fixing it. And the three families even share their saunas: they take turns heating them and they happily go and use a neighbour’s sauna two out of three evenings. And that’s not the end of it: they often stay in each other’s mökkis for snacks after sauna! This is stuff that I’ve always associated with Italy and Spain but not Finland. It just goes to show how wrong stereotypes can be.
And finally an admission: I didn’t survive a night in a laavu. And it wasn’t even very cold: only minus 6. I tried and tried to go to sleep, tossing and turning, but it was too cold for me. Despite my military-grade sleeping bag, I could feel the cold radiating from the ground and by two in the morning my nose was turning into ice. At that point I gave up and retreated into the mökki.
I love winter but my first attempt at sleeping outdoors was a failure. Astonishingly, my 72-year old laavu companion declared it was “too hot” as she was unearthing herself from her sleeping bag at 8 am. I promised her I’d give it another try next winter. Only five more months to wait.
Erika Benke, journalist
born in Hungary. Moved to London (-97) to work for the BBC.
Now lives in Oulu and works for the Oulu2026 project
