fbpx

Oulun kulttuurisäätiö

Oulu2026 toiminnasta vastaa Oulun kulttuurisäätiö sr. Säätiö kehittää Oulua kulttuuri- ja tapahtumakaupunkina ja edistää taiteilijoiden ja kulttuurialan toimintaedellytyksiä sekä osallistuu kulttuurialaa kehittävään toimintaan kansallisesti ja kansainvälisesti.

Säätiöllä on hallitus, joka huolehtii säätiön hallinnosta ja toiminnasta asianmukaisesti tarkoituksen toteuttamiseksi. Hallituksessa on yhdeksän jäsentä ja hallituksen puheenjohtaja on Risto Ruohonen. Hallituksen jäsenten toimikausi on kaksi vuotta siten, että toimikausi päättyy valinnan todenneen vuosikokouksen jälkeen pidettävän toisen vuosikokouksen päättyessä. Ensimmäisen hallituksen toimikausi päättyy vuoden 2024 vuosikokouksen päättyessä.

Tutustu hallituksen kokoonpanoon hallitussivulla

”Kulttuuripääkaupunki on iso kehittymisen mahdollisuus kaupungille, kaupunkilaisille ja eri alojen toimijoille. Se antaa mahdollisuuden tehdä asioita isosti ja antaa luvan tehdä eri tavoin – se vaatii myös rohkeutta”

Risto Ruohonen, Oulun kulttuurisäätiön puheenjohtaja

Hallituksen neuvoa antavana ja verkostomaista yhteistyötä tukevana elimenä toimii valtuuskunta, jossa ovat mukana Oulun kaupungin luottamushenkilöiden sekä 39 kulttuuripääkaupunkitoimintaan osallistuvan pohjoisen Suomen kunnan sekä alueen tärkeimpien sidosryhmien edustus.