Ajankohtaista
Tule mukaan aistimaan kaupungin tunnelmaa ja kulttuuria yhteisen ruokapöydän äärelle Mannerheimin puistoon Oulun...
Oulu2026 Arctic Food Lab ruokatapahtumat
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ruokatapahtumia pilotoidaan jo. Makuseikkailu ja Kesäyön kattaus ovat esimerkkejä ruokatapahtumista, jotka tulevat toistumaan vuosittain ja kasvamaan kohti kulttuuripääkaupunkivuotta. Tästä löydät lisätietoja kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumavalmisteluista.

Makuseikkailu
Makuseikkailu valtaa Oulun keskustan ravintolat vuosittain leikkimielisen kisailun merkeissä. Ravintolat käyttävät luovuuttaan ja suunnittelevat kävijöitä varten kauniita ja maistuvia annoksia edullisella hinnalla. Saman illan aikana ehtii nauttia makuelämyksiä useammassa eri miljöössä. Makuseikkailu on järjestetty kahtena vuonna ja yritykset voivat jo vuoden 2024 Makuseikkailun ilmoittautuminen on jo auki yrityksille. Tapahtuma on kävijöille pääsymaksuton.
Kesäyön kattaus
Kesäyön kattaus on yhteisöllinen ruokatapahtuma, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna taiteiden yössä Oulun keskustassa. Inspiraatiota ja oppia pitkän pöydän tapahtumaan on haettu Euroopan kulttuuripääkaupungeista Kaunasista, Liettuasta ja Veszprem-Balatonista, Unkarista. Tärkeä oppi oli lähteä matalalla kynnyksellä pilotoimaan tapahtumaa, jotta paikalliset asukkaat oppivat tapahtuman ideaa ennen kulttuuripääkaupunkivuotta.
Uutiskirje
Haluatko pysyä kartalla Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 – juhlavuoden valmisteluista paikallisen ruoan osalta? Tilaa uutiskirjeemme!
Haluatko lähiruokamenun kokouksiisi?
Arctic Food Lab – tuotemerkkiä käyttää jo yli 70 yritystä ja verkostossa on mukana tuottajien lisäksi ravintolatoimijoita.
Ole yhteydessä, niin etsimme tarpeisiisi sopivia lähiruokatoimijoita ja vinkkaamme sinulle sopivaa kokonaisuutta!
arcticfoodlab@oulu2026.eu


Cocktailtilaisuus
Juhula Catering
Alkumalja
Yrttiaitta Saarennon kuusenkerkkäjuoma
Viskaalin kylmäsavuhärkää tai pastramia, Yrttiaitta Saarennon mustikka-horsmahilloa ja Meriläisen varrasleipänen
Tuulihattuja Kuhan siianmätimoussella
Kasvistartaletti retiisi-tuorekurkkutartarilla
Tapahtumamenu
Juhula Catering
Savujuustoburger
Hampurilaispihvit Viskaalin tuotteista, Pullapirtin sämpylä, Kuusamon juuston savujuusto, coleslaw
Vegeburger
Vegehampurilaispihvi, Pullapirtin sämpylät, Vegecheddar, coleslaw
Fish and Chips
Kalaliike kuhan haukea, Ranskalaiset Pohjolan perunasta, Remoulade-kastiketta ja kurkkusalaattia
Oulussa valmistetut jäätelötuutit
Iltatilaisuuden buffetruokailu
Ravintolakortteli
Alkujuomana kuusenkerkkäkuohujuoma
Kauracouscous-juuressalaattia
Savustettua punajuurta Keskikosken tilalta, Juustokievarin kyytönjuustoa ja Harmaalan hunajasta hunaja-vinaigrettea
Maalaisperunasalaattia Mäläskän perunasta
Tattipizzaa Syötteen sieni ja yrtin ja Kuusamon juuston täytteillä
Viskaalin lämmintä pastramileipää Kinnusen myllyn jauhoista sekä Kuusamon juuston ja Keskikosken tilan täytteillä
Porkkala-rieskarullaa Pulla-Pirtin rieskasta, Keskikosken tilan täytteillä
Leivos Kinnusen myllyn jauhoista
Lempireseptejä Euroopan kulttuuripääkaupunki-
vuotta varten
Mikä tekee lempireseptin? Helppous. Muunneltavuus. Maukkaus. Miksi siihen tarttuu aina uudelleen ja uudelleen?
Lempiresepti on voinut tarttua mukaan lapsuudesta, ystävältä, reissuilta – muotoutua vuosien varrella. Lempiresepti on kuin vanha ystävä, joka ei petä koskaan.
Osana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden Arctic Food Lab -kulttuuriohjelmaa toteutamme ruokakirjan, joka esittelee vuodenkiertoa, ruokatapahtumia, ihmisiä sekä lempireseptejä pohjoiselta alueeltamme. Ruokakirja valmistuu kulttuuripääkaupunkivuodeksi ja tulee olemaan hieno tuliainen esimerkiksi kulttuuripääkaupunkivuoden matkailijoille.
Kerro meille lempireseptisi ja siihen liittyvä tarina. Se voi päätyä mukaan kulttuuripääkaupunkivuoden Oulu2026-ruokakirjaan tai julkaistavaksi Arctic Food Lab ja Oulu2026-markkinoinnissa. Voit hyödyntää resepteissä myös Arctic Food Lab-yritysten tuotteita, jotka ovat todennetusti paikallista. Yritykset ja tuotteet löydät täältä.
Lempireseptien keruu on avoinna Arctic Food Lab – sivustolla ja herkullisimpia reseptejä palkitaan ajoittain Arctic Food Lab-tuotepalkinnoilla.

Arctic Food Lab — verkosto
Pohjoisen Suomen lyhyt mutta intensiivinen kesä kypsyttää paikallisen keittiömme raaka-aineet. Arctic Food Lab on ohjelmakokonaisuus, joka tuo esiin Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulun ja pohjoisen Suomen taivaan alla kasvaneiden raaka-aineiden ja arktisissa oloissa syntyneen ruokaperinteen ainutlaatuisuutta. Haluamme tarjota paikallisille ja kansainvälisille vieraille Arctic Food Lab -elämyksiä, joita ei voi kokea missään muualla.
Kiinnostuitko? Ota yhteyttä!
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
Puh. 0400 163 987
Näillä kriteereillä pääset mukaan:
- Tuote tai annos on tehty Oulu2026-alueella, esimerkiksi elintarvike, ravintolan ruokalistan ruokalaji tai nimikkomenu
- Tuotteen tai palvelun valmistuksessa on käytetty pääosin alueen omia raaka-aineita
- Tuote edistää osaltaan kestävän ja ilmastoystävällisen kehityksen periaatteita tuotanto-, pakkaus- ja jakeluprosessin eri vaiheissa
- Tuotemerkin saanut toimija jakaa Arctic Food Lab -arvot: rohkeus, reiluus ja vastuullisuus
- Tuotemerkin saaneeseen tuotteeseen tai palveluun voi liittyä tarina
- Tuotemerkin lisäksi tuotepakkauksessa tai ruokalistassa voidaan kertoa lyhyesti Arctic Food Lab -tuotemerkistä ja pohjoisesta ruokakulttuurista
- Poikkeustilanteissa kriteereistä voidaan neuvotella.
Tuotemerkin käyttö on maksutonta. Käytöstä laaditaan sopimus Oulun kulttuurisäätiön ja yrityksen välillä. Sopimuksen allekirjoituksen jälkeen yritys saa painokelpoisen Arctic Food Lab-tuotemerkin käyttöönsä.
Tulevat ruokaverkoston tapaamiset ja Arctic Food Cornerit
Hei ruoka-alan yrittäjät ja alan toimijat! Täältä löydät mielenkiintoisia tilaisuuksia ja tapahtumia, jonne olet lämpimästi tervetullut. Tutusti tuleviin tapahtumiin ja ilmoittaudu mukaan!

Uutiset
Oulu2026 ja Visit Oulu järjestivät vuoden päätösjuhlan Arctic Food Lab -verkoston toimijoille torstaina 30. marraskuuta....
Yhteisöllinen ruokatapahtuma Kesäyön kattaus järjestettiin ensimmäistä kertaa 17. elokuuta. Tapahtuma onnistui hyvin, ja...
Makuseikkailu on kaiken kansan herkkusuille suunnattu ilostuttava ruokatapahtuma, jossa osallistujat kiersivät Oulun keskustan...
Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostava tapahtuma järjestetään Oulussa tämän viikon keskiviikosta lauantaihin. Mukana...
Makuseikkailu on Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostava tapahtuma, joka järjestetään kaupungin keskustassa ja sen...
Hei makujen ystävä! Innostutko ruoasta ja pohjoisen Suomen ruokakulttuurista? Oletko innokas seikkailemaan erilaisten...