fbpx

Videohaastattelu: kulttuuripääkaupungin ohjelmassa mukana pohjoista Suomea ja kansainvälisyyttä

11.9.2020 | UUTISET

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026. Kisassa ovat mukana Oulun lisäksi Tampere ja Savonlinna. Oulun mukana on 32 pohjoisen Suomen kuntaa. Kisa ratkeaa kesäkuussa 2021.

Oulu2026-hankkeen ohjelmajohtaja Samu Forsblom avaa, miten kulttuuripääkaupunkihankkeen ohjelmaa on viety eteenpäin. Työ on aloitettu laajalla yhteistyöllä alan toimijoiden ja järjestöjen kanssa.

Oululaiset ovat ehdottaneet ideoita kulttuuriohjelmaan, ja niistä muodostuu aikanaan upea kulttuuripääkaupunkivuosi.

Kulttuuripääkaupunkihankkeeseen kuuluu kansainvälisyys. Toimintaa pitää olla kahteen suuntaan; oululaista osaamista viedään maailmalle ja Euroopasta tuodaan osaamista Ouluun. Kansainvälisyys kuuluu hankkeen kriteeristöön.

Mukana olevat pohjoisen Suomen kunnat tekevät omat ehdotuksensa ohjelmista.

”Oulu ei kerro kunnille, mitä heidän tulisi tehdä. He ovat alueensa asiantuntijoita ja tietävät, mikä toimii parhaiten.”

Ohjelmasuunnittelu on vielä avoin uusille ideoille.

”Kaikki ovet ovat auki, kunnes toisen vaiheen hakukirja menee painoon.”

Ensijulkaisu, Mun Oulu -kaupunkimediassa 10.9.2020

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles