Oulun kulttuurisäätiön avoimet ohjelmahaut ovat tarjonneet mahdollisuuden liittyä osaksi Oulu2026-ohjelmaa. Tavoitteena on ollut laajentaa kulttuuripääkaupunkivuoden tarjontaa erilaisten tekijöiden ja sisältöjen kautta.

”Kiinnostus on ollut valtavaa. Olemme saaneet hurjan paljon hyviä hakemuksia. Hyväksytyt tapahtumat pääsevät mukaan Oulu2026-ohjelmaan ja osaksi viestintää, mikä tuo niille näkyvyyttä osana kansainvälisesti kiinnostavaa kulttuuripääkaupunkivuotta”, kertoo Oulu2026:n yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto.
Ohjelmaan valitut sitoutuvat raportointiin ja yhteisiin viestintäohjeisiin. Rahoitusta ei ole jaossa.
Ohjelmahaku päättyy 30. syyskuuta 2026, jonka jälkeen uusia sisältöjä ei enää oteta ohjelmaan. Hakuun liittyy kriteereitä, joten tapahtumat eivät automaattisesti pääse mukaan ohjelmaan.
”Arvioinnissa on kiinnitetty huomiota tapahtuman uutuusarvoon, ja miten tapahtumassa toteutetaan kulttuuri-ilmastonmuutosta”, Metsäpelto kiteyttää.
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa on mukana yli tuhat ohjelmakokonaisuutta ja ohjelmaa on toteuttamassa sadoittain eri toimijoita.
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta on vielä neljä kuukautta jäljellä ja ohjelma kestää vuoden loppuun asti.
”Nyt on kuitenkin aika loppukirille. Jokaisen, joka mielii osaksi Oulu2026-ohjelmaa, kannattaa hakeutua pian mukaan.”
Lisätietoja: Oulu2026-ohjelmahaku



