Yli tuhat ihmistä on jo käynyt antamassa äänensä kaupunginosaäänestyksessä, missä valitaan paikka uudelle muraaliteokselle. Kaupunkilaiset ovat myös jakaneet paljon omia muistojaan liittyen kaupunginosiin. Käynnissä olevaan äänestykseen voi osallistua vielä tämän viikon loppuun saakka.
Oulu2026-muraalimaalaus toteutetaan yhteistyössä Upeartin kanssa. Upeartin taiteellinen johtaja Jorgos Fanaris muistuttaa, että aluetta kannattaa äänestää, vaikka ei itsellä olisikaan valmiiksi mietittyä paikkaa teokselle.
–Kun kaupunginosa on valittu, me tutustumme alueeseen ja ehdotettuihin kohteisiin ja varmistamme teokselle soveltuvan paikan. Äänestäminen on mahtava keino saada äänensä kuuluviin, joten nyt on kaikilla tilaisuus vaikuttaa, Fanaris sanoo.
Ensisuudelma Tuirassa
Äänestys kaupunginosasta käy kuumana ja ääniä on annettu jo yli tuhat. Perusteluita sekä kaupunginosiin liittyviä tarinoita ja muistoja on kertynyt niitäkin jo viitisen sataa. Myöhemmin valittava muraalin suunnitteleva taiteilija voi käyttää tarinoita suunnittelunsa pohjana. Kaupunkilaisten vastauksista selviää, että etenkin Tuiraan ja Rajakylään toivotaan paljon yhteisöä tukevia ja ylpeyttä tuovia asioita. Monelle kauneuden ja kulttuurin tuominen lähiöön on lähellä sydäntä, ja taiteen uskotan tuovan iloa kaikille.
Vastauksista ilmenee, että niin Rajakylä kuin Tuirakin viehättävät urbaaniudellaan ja kerrostaloihin toivotaan taidetta elävöittämään ja yhdistämään aluetta. Tällä hetkellä ääniä on saanut jo yli 50 eri kaupunginosaa Oulun reuna-alueita myöten. Paljon ääniä ovat saaneet muun muassa myös Haukipudas sekä Heikinharju. Tarkkoja kohteita taideteokselle on ehdotettu pari sataa, ja ehdotuksissa nousee selvästi esiin alikulkutunnelit sekä kerrostalojen seinät.
Jokaisella alueella on vielä mahdollisuus saada muuraliteos omalle alueelleen, joten käy antamassa äänesi.
Muraalit on tarkoitettu kaikkien nähtäväksi
Fanaris sanoo, että teoksen tulee olla kuitenkin sellaisella paikalla missä se on kaikkien saavutettavissa. Paikaksi ei esimerkiksi käy rakennuksen sisäpiha, missä siitä pääsisi nauttimaan vain pieni yleisö. Kaupunkitaiteen tarkoitus on tuottaa iloa kaikille kaupunkilaisille ja myös yllättää arjen keskellä.
–Tietenkin mahdollisimman sileä betonipinta olisi ihanteellinen teokselle, mutta päätökseen vaikuttaa moni muukin tekijä. Monesti rakennukset, joihin muraaleja on aiemmin toteutettu, ovat olleet 3–5-kerroksisia rakennuksia, mutta mitään vaihtoehtoja ei ole rajattu ulos, Fanaris lisää.
Kansainvälistä näkyvyyttä
Taitelijavalintaa varten kootaan julkisen taiteen ammattilaisista koostuva raati, jossa myös Fanaris on mukana. Raati valitsee hakuun osallistuneista taiteilijoista Ouluun kutsuttavan taiteilijan.
–Muraaliteoksia varten avataan ammattilaistaiteilijoille suunnattu globaali haku, jollaista ei Suomessa ennen ole tehty. Odotamme, että hakijoita tulee maapallon joka kolkasta ja uskon, että hakijoissa riittää monipuolisuutta, Fanaris kertoo.
Oulu2026-muraali julkaistaan tämän vuoden syyskuussa. Ouluun taiteiltava muraaliteos on osa Euroopan kulttuuripääkaupunki, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa ja nyt kaupunkilaisilla on oiva mahdollisuus olla osana vaikuttamassa sisältöön.
Käy antamassa äänesi ja vaikuta osoitteessa: https://oulu2026.eu/muraali/