fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Milla Korja

10.2.2021 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Tämän viikon kulttuuripersoonamme on oululainen tanssitaiteilija ja Oulun ammattikorkeakoulun tanssin lehtori Milla Korja, joka työskentelee päätyönsä ohella tanssin alalla vapaan kentän toimijana ja suurkuluttaa kulttuuria myös vapaa-ajallaan.

Millakorja

Alkujaan hollolalainen Korja muutti Ouluun 90-luvulla ja ihastui kaupunkiin välittömästi, vaikka muutos tuntuikin alkuun “valtavalta henkilökohtaiselta kulttuuri-ilmastonmuutokselta”.  Tanssitaiteen maisterin tutkinnon Korja suoritti Kaliforniassa vuonna 2002, ja vaikka vuosia vierähti myös ulkomailla, on nainen viihtynyt Oulussa jo 25 vuotta.

Milla, miltä elämäsi näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä?
“Juuri viikko sitten havahduin iloitsemaan siitä, kuinka onnekkaassa asemassa olen saadessani edelleen työskennellä useita tunteja viikossa erittäin motivoituneiden tanssinopettajaopiskelijoiden kanssa. Tanssi on amk-tutkinnoista yksi käsityötaitoon perustuvista erityisaloista, joten olemme saaneet työskennellä toisen korona-aallon ajan pienryhmissä. Työskentely tanssisalissa lähiopetuksessa antaa valtavasti voimaa. Samalla surettaa monen ystävän ja kollegan puolesta, sillä osa heistä on menettänyt tulonsa käytännössä lähes kokonaan kulttuurialan ahdingon takia. Toivon syvästi, että pääsemme pian taas nauttimaan livekulttuurista.
Viime aikoina olen nauttinut suunnattoman paljon pitkistä kävelylenkeistä Oulun kauniissa suistomaisemissa. Upeat valaistut sillat, padot, teatteri ja muut rakennukset tuottavat iloa ja silmänruokaa näin talviaikaan, kesän maisemakirjosta puhumattakaan.”

Miltä Oulu näyttää sinun silmin juuri nyt?
“Täällä hetkellä elämme vahvassa käymistilassa arvaamattomasti käyttäytyvän epidemian kanssa. Uskon, että kulttuurialan toimijat kuitenkin tähtäävät toimillaan entistä vahvempaan tulevaisuuteen. Poikkeusaikaa on hyödynnetty mm. pysähtymiseen, työmetodien pohtimiseen, ideointiin ja uudenlaisten kulttuurin kokemisen tapojen kehittelyyn. Oulussa on paljon idearikkaita ja monipuolisia kulttuurialan tekijöitä, jotka pitävät moninaisen kulttuurin puolta vahvasti.”

Oulu, yhteistyössä 32 kunnan kanssa, hakee kulttuuripääkaupungiksi. Miksi juuri pohjoinen Suomi olisi sopiva kulttuuripääkaupungiksi?
“Ouluhan on kulttuuripääkaupungiksi Suomen näkökulmasta juuri paras ja oikea. Olemme pohjoinen vaihtoehto, sopivalla tavalla hullu, omintakeinen ja innovatiivinen kaupunki. Yhdessä ympäristökuntien kanssa pystymme tarjoamaan niin täkäläisille kuin muualta tuleville omanlaisia ja rohkeita kulttuurielämyksiä. Erityisesti nyt poikkeusaikana korostuu kulttuurin ja henkisen hyvinvoinnin tärkeys. Ihmiset tarvitsevat ja kaipaavat kulttuurin tarjoamaa henkistä voimavaraa elämäänsä siinä missä voita leivän päälle.”

Mitä kulttuuri-ilmastonmuutos merkitsee sinulle?
“Oulu on profiloitunut pitkään pääosin teknologiakaupungiksi. On upeaa huomata, että kulttuuri ja sen myötäjäisinä saavutettu henkinen hyvinvointi nähdään myös yhtä tärkeänä voimavarana ihmiselle. Tämä on kauaskantoista ja kestävää ajattelua, joka kantaa hedelmää yli sukupolvien. Kulttuuriala edistää yhteisöllisyyttä, joka puolestaan on yksi tärkeimmistä yksilön eheyttäjistä. Tämän vuoksi toivon kulttuuri-ilmastonmuutoksen tarjoavan voimauttavia kokemuksia jokaiselle oululaiselle ja täällä vierailevalle.
Ouluhan on tunnettu monipuolisesta ja runsaasta tanssiosaamisestaan. Toivoisin kulttuuri-ilmastonmuutoksen pystyvän hyödyntämään tätä erityisyyttä ja tanssin mahdollisuuksia kehollisuuden, kohtaamisen, koskettamisen ja kulttuurisen suvaitsevaisuuden rajattomana ilmaisumuotona.”

Lähetä tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki.
“Uskaltakaamme olla rohkea, elinvoimainen, innovatiivinen ja aidosti omintakeinen kulttuuripääkaupunki 2026. Luodaan yhdessä monipuolinen kulttuuriympäristö, josta voimme olla ylpeitä.

Kun me viihdymme tulevaisuuden Oulussa, niin vieraammekin viihtyvät!”

Kuva: Milla Korja

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter