Maria Oiva (vas.) ja Kristina Junttila valmistelevat Oulu2026-ohjelmaan teosta Kävelyn tiellä. Kuva: Jamie Michael Bivard
Juttusarjassamme on tällä kertaa kaksi kulttuuripersoonaa: norjalais-suomalainen performanssitaiteilija Kristina Junttila sekä esitystaiteilija Maria Oiva.
He tuovat vuonna 2026 Oulun Sanginjoelle esityksen Kävelyn tiellä / Walking within the Frame, jossa teknologia, luonto ja ihminen kohtaavat. Projekti toteutetaan yhteistyössä interaktiivisia karttapalveluita kehittävät Zoneatlas-yrityksen kanssa. Ensimmäinen osa projektista toteutettiin Helsingissä.
“Se tulee olemaan Oulussa erilainen, koska paikkakin on eri. Tämä on paikkasensitiivinen esitys ja aiheet siihen nousevat nimenomaan siitä paikasta. Konsepti on kuitenkin sama, yleisö kävelee kännykän kanssa luonnossa, mutta sisältö tulee kehittymään paljon”, Junttila kertoo.
Projektissa taiteilijat tutkivat suhdetta ihmisen, puhelimen ja luonnon välillä. Junttilan mukaan he ovat jo päässeet sisälle siihen, mikä on ihmisen ja puhelimen välinen suhde. Nyt he haluavat syventyä vielä enemmän luonnon roolin tässä valmiiksi kompleksisessa suhteessa.
“Teknologian kanssa työskentely vaatii aikaa. Tässä esityksessä esimerkiksi täytyy kehittää infrastruktuuri: miten tehdään esitys digitaalisen karttapalvelun pohjalle ja miten teknisen applikaation kanssa tehdään vuorovaikutuksessa taidetta. Osa sisällöstä on myös tämän sovelluksen kliininen kehittäminen, ja siihen pitää löytää oma rytmi ja kieli”, Oiva lisää.
Kerro hiukan itsestäsi?
Kristina: Teen töitä teatterin ja kuvataiteen välimaailmassa. Asun yleensä Norjan Tromssassa, mutta tällä hetkellä Helsingissä tämän projektin tiimoilta. Taiteilijan lisäksi olen opettaja ja olen väitellyt tohtoriksi esitystaide-pedagogiikasta taiteellisen tutkimuksen kautta. Minulla on koira ja kolme lasta, ja olen heidän kanssaan paljon ulkona. Olen kiinnostunut siitä, miten maailmaa voisi muuttaa taiteen avulla, miten luoda vallankumousta taiteen avulla, mutta siihen on hankalaa löytää vastaus.
Maria: Asun Helsingissä ja olen esitystaiteilija sekä teatteriohjaaja. Teen töitä kotimaassa ja kansainvälisesti. Työskentelen pääasiassa uusien esitysmuotojen kanssa, kokemusesitysten piirissä. Taiteessa minua kiinnostavat valtasuhteet, jotka näyttäytyvät elämässäni ja työssäni monella tavalla. Taide on vaikuttamisen keinona niin sanotusti tehotonta nopeissa käänteissä, mutta jotenkin uskon taiteen välttämättömyyteen. Taide on sellainen reflektiopinta, joka ravitsee ihmisen sielua ja ruumista. Taiteesta saa uskoa ja toivoa siihen vallankumoukseen.
Mitä kulttuuri merkitsee sinulle?
Kristina: Se on paikka, missä voi kehittyä itse, ja missä ihmiset voivat olla luovia ja luoda maailmaa. Maailma ei ole valmiiksi luotu, vaan me voimme luoda sitä yhdessä. Kulttuuri on sitä, miten me olemme olemassa täällä maailmassa ja olemme niin paljon muutakin. Se on tunteita, ei pelkkiä ajatuksia, se vaikuttaa koko ihmiseen ja maailmaan.
Maria: Yksinkertaisesti haluaisin sanoa, että kulttuuri on edellytys hyvään elämään. Ja ajattelen, että sen pitää olla hyvää mahdollisimman monelle. Taiteilijana se on itselle tapa olla maailmassa, taide merkitsee minulle niin paljon henkilökohtaisesti, se on minun työtäni. Mutta myös ihmisenä on taiteen ympäröimänä oleminen tärkeää. Näen, että se on sitä kaikille, sillä taiteen kautta ihmisyyden moniäänisyys näyttäytyy. Sillä on maailmaa ja ihmisyyttä liikuttava voima.
Millaisia ovat kulttuuriin liittyvät haaveesi?
Maria: Tällä hetkellä ja tässä maailman tilanteessa haaveeni ovat sellaisia, että kulttuuri pysyisi hengissä ja sen arvo nähtäisiin, että sillä olisi elintilaa. Länsimaisissa yhteiskunnissa kulttuurin elossa pysymisen edellytyksenä on se, että taidetta tehdään työnä. On hurja ajatus, että työskentelymahdollisuudet häviävät, koska se tarkoittaa, että kulttuuri häviää ikään kuin marginaaliin yhteiskunnassa. Haaveena ja toiveena on, että ei tarvitsisi miettiä, että voidaanko me tehdä taidetta työnä tulevaisuudessa. Että sivistysyhteiskunta säilyisi meillä ja maailmalla yleisesti. Mutta elämme sellaista aikaa, että se kaikki on vaarassa.
Kristina: Haaveena on myös se, että kulttuuri leviäisi enemmän. Tulisi uusia juttuja, joita emme emme ole vielä nähneet, ja uusia tapoja organisoida tätä alaa. Pelkään sitä, että kulttuuria ja taidetta aletaan lokeroida, että on joku tietty ajatus siitä, mitä sen pitää olla ja että instituutiot määrittävät sen ja antavat rahoitusta sen mukaan.
Mitä ajatuksia Oulu2026-alue herättää tällä hetkellä?
Kristina: Olen pohjoisesta kotoisin ja isäni on Oulusta. Kun asun Norjassa, yritän aina ajatella, että Helsinki ja etelä eivät ole keskipiste, vaan se voi olla myös pohjoisessa. Menen hiukan varovaisin varpain sinne, koska se ei ole kotikaupunkini, mutta on hienoa, että saan mennä uuteen paikkaan tekemään, varsinkin tällainen tilasensitiivinen teos. Hienoa, että meihin luotetaan ja saamme tehdä sen. Haluan myös tutustua siihen, millainen suhde luontoon on jo olemassa Oulussa. Residenssimme alkaa jo vuonna 2025, joten saamme rauhassa tutustua tuohon suhteeseen.
Maria: Nuorin siskoni asuu Oulussa, ja hänen kauttaan Oulu on jonkin verran tuttu. Pohjois-Pohjanmaan luonto on hieno. Oululainen kulttuuri on jännittävää, koska se on outo itselleni. Eri alueillahan on erilainen vire, oma persoonallinen vibansa. Kulttuurikaupunkina Oulu on jo minusta näyttävä, esimerkiksi Oulun teatterissa tehdään laajalla spektrillä teatteria, erilaisia yhteistyöprojekteja ja myös marginaalisempia projekteja. Olin Lumo-valofestivaalin aikaan Oulussa ja sekin oli upea kokemus. Kesäkaupunkina Oulu on ihana, talvella olen ollut siellä vähemmän. Innolla odotan, että pääsen työskentelemään siellä.
Minkälaisia ajatuksia kulttuuripääkaupunkivuosi 2026 herättää?
Maria: Ensinnäkin on aina hyvä, että jotain massiivista tapahtuu jossain muualla kuin Helsingissä. Se on lähtökohtaisesti tosi hieno juttu. Toivon, että ihmiset eri puolilta Suomea lähtisivät katsomaan ja kokemaan niitä asioita mitä Oulussa vuonna 2026 tapahtuu. Näkisivät sen merkityksen ja lähtisivät liikkeelle. Paikallisuus on näissä kulttuuripääkaupunkijutuissa pääasia eikä taide, mitä voisi tehdä missä tahansa. Vaan että se on aina suhteessa paikkaan, missä ollaan.
Kristina: Vaikutus on aina suurempi, jos aletaan rakentaa siitä, missä ollaan ja paikalliset taiteilijat ja yhteisöt ovat mukana. Toivoisin, että vaikka kulttuuripääkaupunkivuosi tuo mukanaan myös isoja taiteilijoita, niin rakennettaisiin myös siitä, mitä jo on. Silloin sillä on varmasti vaikutusta pohjoiseen ja Suomen taide-elämään. Kun elän samankokoisessa kaupungissa, niin olen huomannut, että taide-elämä muuttaa paljon enemmän, jos sitä kehitetään jo olemassa olevasta yhdessä eikä kilpailla toisia vastaan.
