Anne-Mari Kivimäki (vas) ja Hanna Koikkalainen. Kivimäen kuvan on ottanut Hanna Koikkalainen ja Koikkalaisen kuvan on ottanut Susanna Kekkonen.
Kulttuuripersoona-juttusarja kurkkaa tällä kertaa Lakkautettu kylä -projektin taakse. Valokuvataiteilija Hanna Koikkalainen ja säveltäjä ja muusikko Anne-Mari Kivimäki keräävät materiaalia audiovisuaalista esityskokonaisuutta varten. Teoksessa käsitellään kodin jättämisen teemoja Suomen historiassa ja nykypäivän Euroopassa.
Molemmat tekijöistä kertovat olevansa erityisen kiinnostuneita historiasta, reuna-alueista ja syrjäseuduista, jotka ovatkin projektissa vahvasti esillä. Heitä yhdistää intohimo arkistoihin, mutta myös pitkä tausta yhdessä työskentelystä. Ensimmäinen soiva valokuvanäyttely sai alkunsa jo vuonna 2012.
“Meitä kiinnostavat ihan tavalliset ihmiset”, Koikkalainen sanoo.
“Ei aina vain ne isot asiat, vaan myös mikrohistoria, pienet tapahtumat ja yksityiskohdat. Yksittäiset ihmiset ja ihmisten tarinat”, Kivimäki lisää.
Lakkautettu kylä on projektina matkannut vuosien varrella ympäri Suomen eri muodoissa ja vuotta 2026 varten parivaljakko kerää materiaalia koko Oulu2026-alueelta. Sitä ennen se nousee näyttelynä Lahden historialliseen museoon vuoden 2024 kesäkuussa. Mukana on Kivimäen mukaan “Lahti-lisää” Lahden evakkojen ja Lahden karjalaisten tarinoiden pohjalta. Samanlaista paikallista näkökulmaa tuodaan mukaan Ouluun lisänään kansainvälisyyden ja tasa-arvon teemoja, kun “Lakkautetty kylä 2.0” rakentuu vuonna 2026 uutena kokonaisuutena. “Koko ajan tehdään samaa duunia kuin Ouluun, mutta eri kulmasta. Mukaan tulee myös se, että suunnataan tätä ideaa tämän päivän pakolaisuuteen”, hän kertoo.
Kerro hiukan itsestäsi?
Hanna: Valokuvaan työkseni ja teen lisäksi muita visuaalisuuteen liittyviä asioita. Olen tehnyt valokuvakirjoja, taidenäyttelyitä ja erilaisia yhteistyöprojekteja eri alojen taiteilijoiden ja tutkijoiden kanssa. Saan voimaa ja uusia näkökulmia työhöni erilaisten ihmisten kanssa työskentelystä. Omaa työskentelyäni leimaavia asioita ovat dokumentaarisuus, arkistomateriaalit ja ihmisten luontosuhde. Rakastan historiaa ja perinteitä. Arkistot ovat mielestäni ihania. Parasta jälkeä tulee, kun menee kohti omia intohimoja.
Anne-Mari: Olen freelancer-muusikko ja säveltäjä, keikkailen ja teen bändien kanssa musiikkia. Olen toiminut aina ja iankaikkisesti monitaiteellisuuden ympäristössä. Kansantanssiguru Antti Savilampi nappasi minut mukaan Sibeliusakatemiasta 90-luvun lopulla Ouluun säestämään Oulun konservatorion kansantanssijoita ja Oulun kautta päädyin vahvasti mukaan tanssikentälle. Sibeliusakatemiassa kouluttauduin tohtoriksi asti. Mukaan on tullut paljon monitaiteellisia verkostoja. Minua kiinnostaa historia, sen tutkiminen ja sen tuominen tähän päivään, kuten tässä hankkeessakin teemme. Sanon itseäni arkistoäänitefaniksi. Lisäksi kaikki kuvadokumentit ja aikalaiskertomukset kiinnostavat, niistä on mielenkiintoista lähteä laajentamaan.
Minkä parissa työskentelet nyt?
Hanna: Juuri nyt työn alla on tiiviisti Lakkautettu kylä -näyttely Lahden historialliseen museoon. Se avautuu kesäkuussa. Sitä parhaillaan työstetään, teemana evakkous, kodin jättäminen ja asettuminen Päijät-Hämeen alueelle. Lisäksi työstän projektia Julia Widgréniin liittyen, sekä pitkiä projekteja teemoinaan ruoan tuotanto ja omavaraisuus.
Anne-Mari: Sävellän tällä hetkellä musiikkia Lakkautettu kylä -projektiin. Ensi viikolla menen nauhoittamaan Islantiin. Toukokuussa Tampereella järjestetään Kirkon Juhlat -kaupunkifestivaali, johon minulta on pyydetty tilausvirsi ja saan tehdä siellä myös öisen kirkkokonsertin, johon olen pyytänyt Hannaa tekemään projisointia.
Mitä kulttuuri merkitsee sinulle?
Anne-Mari: Kun olen itse tekemässä kulttuuria, siihen liittyy aina vahvasti yhteisöllisyys: sitä voi tarjota ihmisille tai se voi tuoda ihmisiä yhteen. Taide ja erilaiset taidemuodot kuuluvat kulttuuriin vahvasti ja voivat olla tosi puhuttelevia, ne voivat herättää ajatuksia, tunteita ja muistoja. Olen tehnyt jonkin verran keikkaa palvelutaloissa ja esimerkiksi haitaria kuullessaan muistisairaat saattavat tapailla laulujen sanoja. Kulttuurissa elävät ihmisten muistot, kuvat herättävät ajatuksia, puhekin saattaa selkiintyä. Kulttuuri on niin vahva asia ihmisen elämässä.
Hanna: Mitä ihmisen elämä olisi ilman kulttuuria? Se on ihan käsittämätön ajatus, kulttuuri on niin iso osa ihmisyyttä. Ihmisyyteen liittyy yhteisöllisyys ja kulttuuri on se nuotio, minkä ympärille mennään kertomaan tarinoita. Se on niin iso osa ihmisenä olemista, etten pysty irrottamaan sitä siitä.
Minkälaisia ovat kulttuuriin liittyvät haaveesi?
Hanna: Toivoisin, että saan tehdä tätä työtä vapaasti mielenkiintoisten aiheiden parissa, taloudellisesti jollakin tavalla turvattuna. Haluaisin myös kohdata ihmisiä, kuulla palautetta, kokea taidetta yhdessä ihmisten kanssa ja kehitellä sitä eteenpäin. Suomessa unohdetaan monesti, että meillä on vapaus käsitellä ihan mitä aiheita vaan, eikä niitä mykistetä. Toivoisin, että se säilyisi.
Anne-Mari: Haaveilen, että saisin tehdä yhteistyötä sellaisten taiteilijoiden ja taideryhmien kanssa, jotka ovat kiinnostavia ja hedelmällisiä, uudet yhteistyökumppanit ovat aina tervetulleita. Olen aina halunnut tehdä itselleni mielenkiintoista työtä, uuden synnyttäminen sekä uusien toimintatapojen löytäminen on aina kiinnostavaa,.
Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?
Hanna: Koko työurani olen ajatellut, että laadukasta kulttuuria pitäisi tarjota joka puolella Suomea, ei vain Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla. Sitä pitää viedä ihmisten luokse, kaikki eivät pysty itse tulemaan näihin kulttuuritapahtumiin. Kulttuurin hyvinvointivaikutusta pitäisi korostaa, se ei ole pelkkää viihdettä vaan sillä on suuri merkitys.
Anne-Mari: Kulttuurihyvinvointiin kuuluu henkisen hyvinvoinnin edistäminen ja yhteisöllisyyden luominen. Meillä on tarkoituksena kulkea vuonna 2025 koko Oulu2026-alueella ja kerätä alueen ihmisiä mukaan, että he saavat jakaa omia tuntemuksiaan. Tavoitteena on viedä laadukasta kulttuuria myös näille reuna-alueille. Myös ihmisten luontosuhdetta halutaan tuoda esille, yhdistää luonto ja taide ja tavata ihmisiä luonnossa.
Millaisena näet Oulu2026-alueen tällä hetkellä? Minkälaisia ajatuksia sinulla on taiteesta pohjoisessa Suomessa?
Hanna: Oululla on mielenkiintoinen kaiku mielestäni. Näen sen todella mielenkiintoisena alueena, josta nousee erilaisia juttuja kuin pääkaupunkiseudulta. Kulttuurivuoden myötä tulee varmasti nousemaan vielä lisää kiinnostavia juttuja. Suhtaudun vuoteen 2026 avarakatseisesti.
Anne-Mari: Olin 90-luvun loppupuolella paljon Oulussa ja vanha verkosto toimii edelleen. Olen keikkaillut paljon Oulussa ja koko tällä alueella. Hyvin tuttuja paikkakuntia, vaikka en olekaan koskaan alueella asunut. Mielenkiintoista lähteä kiertämään alueita ja nähdä mitä etuja saadaan muiden hankkeiden kanssa verkostoitumisesta ja paikallisista verkostoista. Kielirikkaus ja perinnerikkaus näyttäytyvät vahvasti alueella ja haluamme hankkeessa mennä vahvasti näihin perinteisiin ja juuriin.
Miten uskot kulttuuripääkaupunkivuoden vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?
Anne-Mari: Paikallisesti se tuo paljon, alue saa suurta kansainvälistä huomiota ja vetovoimaa itselleen. Tosi mielenkiintoisia taidehankkeita on valikoitu mukaan ja lisääkin tulee vielä. Toivon mukaan tämä kaikki kasvattaa kiinnostusta alueelle.
Hanna: Minulla on sellainen mielikuva, että Oulu on kulttuurisesti rikas alue ja uskon, että se rikastuu entisestään. Mahtavaa, että on näin paljon kulttuuritoimintaa ja erilaiset hankkeet kohtaavat toisiaan ja keräävät yleisöä. Kulttuurivaikutus kumuloituu ja se tulee kantamaan pitkälle sillä alueella. Aina kun on kulttuuria, niin se myös lisää kulttuuria. Ihmiset inspiroituvat ja osaavat vaatia lisää. Pohjoinen taide on nousemassa, se selvästi kiinnostaa ihmisiä, pohjoisesta ulottuvuudesta voi tehdä jotain aivan muuta kuin muilla alueilla.
Miten Suomessa voisi parantaa kulttuurin tuottajien ja käyttäjien asemaa?
Hanna: Tekemisen täytyy olla kestävää tekijöille, niin taloudellisesti, ekologisesti kuin resurssienkin osalta. Alueellisuus on tärkeää, ei aina tarvitsisi matkustaa kaupungin keskustaan katsomaan laadukasta kulttuuria, vaan se voi tulla mihin tahansa ja olla silti ammattilaisten tekemää, vaikka se olisikin suunnattu pienemmälle porukalle. Tai että kulttuuria voisi tulla kokemaan luontoon, me ei tarvita aina niitä seiniä, kun ne seinät ovat niin kalliit, vaan me tuodaan sillä sisällöllä se arvo. Panostetaan siihen sisältöön, eikä aina tarvita niitä hienoja ja kalliita laitteita.
Anne-Mari: Televisiossa ja radiossa kulttuuritarjonta on välillä aika yksipuolista, erityisesti musiikin osalta. Monimuotoisuus on tärkeää, tuottajat voisivat tarjota kulttuuria monimuotoisesti käyttäjille, ei aina tuhansille ihmisille vaan joskus yleisössä voi olla vain kaksi ihmistä ja se voi silti olla kulttuurisesti merkittävää.
