Nuorten yrittäjyys ja talous NYT vahvistaa nuorten tulevaisuudenuskoa ja työelämävalmiuksia tarjoamalla nuorille ensikosketuksia työelämään, talouteen ja yrittäjyyteen. Viime vuosina myös Oulu2026 on ollut mukana Yrityskylä Alakoulussa. Oulu2026-pisteellä oppilaat pääsivät työskentelemään kulttuurialan pienoisyrityksessä.

Yrityskylä Alakoulu on elämyksellinen oppimistapahtuma, joka huipentuu koulupäivään Yrityskylän pienoisyhteiskunnassa. Päivän aikana oppilaat työskentelevät pienoisyrityksissä eri ammateissa ja samalla oppivat yhteiskunnan toiminnasta.
Kulttuuriala tutuksi Oulu2026-pienyrityksessä
Myös Oulu2026:lle rakennettiin oma toimipiste Pohjois-Pohjanmaan Yrityskylä Alakoulun pienoisyhteiskuntaan. Toimipisteen tavoitteena oli lisätä oppilaiden tietämystä kulttuurialan työmahdollisuuksista sekä havainnollistaa alan roolia keskeisenä yhteiskunnan toimijana. Yrityskylän Oulu2026:n toimipiste tavoitti tänä vuonna noin 6000 kuudesluokkalaista Pohjois-Pohjanmaan alueelta.
Oulu2026-pisteellä oppilaat pääsivät toimimaan erilaisissa kulttuurialan tehtävissä esimerkiksi suunnittelijoina, mekaanikkoina ja juontajina. Oppilaiden kokemusten mukaan päivä Yrityskylässä auttoi heitä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja kiinnostuksenkohteitaan.
“Oli mukavaa suunnitella tapahtumaa ja juontaa sitä. Luulisin, että olisin hyvä samantyylisessä työssä tulevaisuudessakin”, eräs Oulu2026-pisteellä työskennellyt oppilas totesi Yrityskylä-päivän jälkeen.
Käytännön kokemukset oppimisen ytimessä
Lukuvuonna 2025–2026 Nuorten NYT tavoitti peräti 190 000 lasta ja nuorta eri puolilla Suomea. Järjestön tavoitteena on tukea nuorten työelämätaitojen kehittymistä ja varmistaa, että jokaisella nuorella on taustastaan riippumatta mahdollisuus rakentaa omaa polkuaan kohti työelämää.
“Työkokemus on keskeinen tekijä nuorten tulevaisuususkon, työelämävalmiuksien ja aktiivisuuden vahvistumisessa”, toteaa Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toimitusjohtaja Johanna Vesikallio.
Nuorten NYTin toiminnan ytimessä ovat nuorille järjestetyt käytännönläheiset oppimiskokemukset, joiden myötä nuoret pääsevät harjoittelemaan työelämään, talouteen ja yrittäjyyteen liittyviä taitoja. Kokemukset ovat varsin suosittuja: kuluneen lukuvuoden aikana Yrityskylä Alakoulun toimintaan osallistui jopa 90 % Suomen kuudesluokkalaisista.
Kokemus vahvistaa uskoa tulevaan
NYT Nuorten tulevaisuusraportin mukaan Yrityskylän kaltaisilla kokemuksilla on merkittävä vaikutus siihen, miten nuoret suhtautuvat työelämään. Aiempi työkokemus vahvistaa tutkitusti nuorten uskoa omiin työelämätaitoihin ja vähentää huolta työn kuormittavuudesta. Ensimmäiset kokemukset työelämästä ovatkin usein pelkkää palkkakuittia arvokkaampia – ne vahvistavat nuorten uskoa omaan tulevaisuuteensa.
Raportti osoittaa, että yleisen maailmantilanteen koetteluista huolimatta nuorten tulevaisuudenusko on ollut viime vuosina nousussa. Tänä vuonna 74 % nuorista arvioi oman tulevaisuutensa hyväksi ja jopa 83 % nuorista koki voivansa vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.



