fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Heidi Karhu

24.3.2021 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Viikon kulttuuripersoonamme työpäiviin sisältyy monipuolisia tehtäviä aina kehittämistyöstä ja koordinoinnista elämysten valmisteluun, kansainvälisiin vastuualueisiin sekä esihenkilönä työskentelyyn saakka: Oulun kaupunginkirjaston kirjastopalvelupäällikön, Heidi Karhun päivistä ei vaihtelevuutta puutu.

Tällä hetkellä nainen nauttii erityisesti kauniista kevätsäistä sekä Oulun mainioista hiihtoladuista – kesällä menopeliksi vaihtuu pyörä.

Heidi, miltä elämä näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä?

”Olemme Oulussa selvinneet viime vuodesta ja poikkeustilanteesta mielestäni kohtalaisen hyvin arvosanoin, vaikka epävarmuus aiheuttaa huolta sekä taloudellisia haittoja usealle. Kevät ja tuleva kesä antavat mielestäni toivoa paremmasta ja auttavat jaksamaan poikkeusajassa. Toivon, että tilanne helpottuu ja kiinnilaitetut yritykset voivat pian taas avata ovensa.”

Miltä Oulu näyttää sinun silmin juuri nyt?

”Tänään paistaa aurinko ja vettä tippuu räystäiltä, Oulun kaupunkikuva näyttää kirjaston ikkunoista valoisalta ja kauniilta. Kevät on yksi parhaista vuodenajoista Oulussa. Hyvät hiihtoladut tähän aikaan vuodesta ovat mitä parhainta antia, aivan kuten kesäisin luonnon ja kaupungin lomassa kulkevat pyöräilytietkin.”

Oulu, yhteistyössä 32 kunnan kanssa, hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Miksi juuri pohjoinen Suomi olisi sopiva valinta voittajaksi?

”Mielestäni meidän suurimpia voimavarojamme on yhteistyö, jota teemme yli kuntarajojen. Olemme esimerkkinä monille muille siitä, kuinka pohjoisessa innovoidaan ja luodaan uusia tuotteita, elämyksiä, mahdollisuuksia toimia ja tehdä. Yhteistyö tarkoittaa myös isoja voimavaroja, joiden avulla pienikin voi ponnistaa korkealle.”

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

”Toivoisin, että kulttuuri-ilmastonmuutos auttaisi ymmärtämään kulttuurin hyvinvointivaikutusten tärkeyden meidän jokaisen elämässä. Kulttuuri tarkoittaa jokaiselle hieman eri asiaa ja se onkin aika laaja termi. Itselleni kulttuuri tarkoittaa ennen kaikkea elämyksiä, joiden ansiosta jokainen päivä on aina hieman parempi. Elämys voi syntyä niin huikean kirjan lukemisesta, taidokkaan teatteriesityksen katsomisesta tai luonnossa nähtyjen eläinten jälkien seuraamisesta.”

Lähetä tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki.

”Odotan innolla, että pääsemme yhdessä järjestämään kulttuuripääkaupunkivuoden tapahtumia ja luomaan pysyviä kulttuuritekoja Ouluun ja yhteistyökuntiin!”

Kuva: Mikko Paajala

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter