fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Eeva Maria al-Khazaali

3.2.2021 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

Eeva_Maria puolikuva

Eeva Maria al-Khazaali on feminististä autofiktiota kirjoittava runoilija ja indie-elokuvakäsikirjoittaja. Hän on opiskellut Isossa-Britanniassa taidealoja ja luovaa kirjoittamista Suomessa.

Miltä elämäsi tuntuu nyt tämän poikkeuksellisen ajan keskellä?
Olen työllistynyt nykyiseen kokopäivätyöhöni järjestökentällä juuri korona-ajan alkupuolella. Suurimman osan yleensä toimistossa tehtävistä töistä olen tehnyt etäsuositusten mukaisesti kotoa käsin, kuten toki teen omaa taiteellista työtänikin muutenkin. Työ on ollut palkitsevaa ja antoisaa. Elämä tuntuu siitä huolimatta hieman pysähtyneeltä, koska sosiaaliset kontaktit ovat rajoittuneet niin pieniksi eikä esimerkiksi tapahtumia ole voitu järjestää. Kaikkeen liittyy varovaisuus. Tämä aika tulee jäämään historiaan poikkeuksellisena.

Miltä Oulu näyttää sinun silmin?
Oulu näyttäytyy kaupunkina, jolla on paljon potentiaalia. Vaikka taidekentän koulutuksista täällä ei ole kuin hyvin rajoittuneesti vaihtoehtoja, on taidealan osaajia ja taiteilijoita paljon. Tämä tuo valoa synkkinäkin aikoina. Yhdistykset, järjestöt ja yhteisöt tekevät parhaansa ja siirtymä paikallisista livetapahtumista valtakunnallisiksi, jopa globaaleiksi tilaisuuksiksi on paikoin onnistunut oululaisen osaamisen avulla.

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi, miksi juuri meidän alueemme on paras kulttuuripääkaupungiksi?
Oulussa on paljon osaamista ja hyvä henki. Oululainen osaaminen taide- ja kulttuurialalla on poikkeuksellista. Meillä on hieno Oulun kirjallisuuden talo, sen järjestämät tapahtumat, Botnia-palkinto ja monta muuta tapahtumatuotantoa tekevää yhdistystä tai toimijaa. Lisäksi täällä on paljon nuoria, nousevia ääniä, joista voisi antaa esimerkiksi vaikka alueella toimivan Loska-zinen. Valokuvaus ja elokuva- ja videotuotanto ovat myös näin Oulun ulkopuolelta kaupunkiin tulleena osoittautuneet priimaksi.

Mitä sinulle tarkoittaa kulttuuri-ilmastonmuutos?
Rehellisyyden nimissä, etsin hetken  käsitteen määritelmää. Joskus tuntuu, että tällaisten asioiden saavutettavuus on vaikeaa juuri käsitteellisyyden takia. Kulttuuri-ilmaston käsitettä voisi purkaa monesta kulmasta: voisi huomioida vähemmistöjen aseman ja mahdollisuuden tuottaa kulttuuria. Kulttuurin moninaisuus ja sen huomioiminen, tasavertaiset mahdollisuudet tehdä taidetta ja kulttuuria, tuoda se näkyviin ja ilmaista itseään ovat tärkeitä. Edelliseen viitaten, toivoisin, että jokaisella olisi mahdollisuus tuoda omaa kulttuuria esille aivan yhtä hyvin kuin jollain toisella. Toinen näkökulmani on kiittävä: maaseutualueiden mahdollisuus kuluttaa kulttuuria paranee digitaalisuuden yleistyessä. Tässä olisi työsarkaa.

Millaiset tsempit lähettäisit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki?
Lisää, isommin, enemmän ja rohkeasti tekemään!

Kuva: Isabel Andersson.

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles