fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Anna Anttonen

25.11.2020 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

 

Anna Anttonen on avojalakanen oululainen, jonka sukujuuret ovat Etelä-Pohjanmaalla. ”Asun perheeni kanssa Kastellissa lapsuudenkodissani, jonka ostimme vanhemmiltani vajaa vuosikymmen sitten. Nuorena aikuisena ehdin kotiutua myös Tuiraan, Raksilaan, keskustaan ja Värttöön. Pääsin siis elämässä rapiat kolme kilometriä eteenpäin, kunnes kurvasin takaisin lähtöruutuun!”

Anna työskentelee kulttuuritalo Valveella sanataiteen vastuuopettajana ja Lumotut sanat – lasten ja nuorten sanataideviikkojen taiteellisena johtajana. Ikiomalta taiteenlajilta tuntuu myös musiikki: Anna on Oulun musiikkiluokkien kasvatti, ja freelancer-homminaan hän laulaa ja tekee lauluja. Myös harrastukset tarraavat tiukasti kiinni Oulun kulttuurikenttään: Anna laulaa kamarikuoro Sofia Magdalenassa ja treenaa tanssiaskelia Nuorisoseura Vilikkaan Hipasussa.

 

Miltä elämä näyttää ja tuntuu nyt, tämän poikkeuksellisen tilanteen keskellä?

“Vähän pöhnäiseltä marrashämärältä. Hurjan poikkeusvuoden loppumetreillä turnausväsymys meinaa painaa, mutta syksy on ollut myös täynnä iloa ja merkityksellisyyttä. Kevään totaalisulun jälkeen jokainen miltei normaalisti sujunut työ-, koulu-, päiväkoti- ja harrastusviikko on tuntunut lahjalta. On ollut silkkaa luksusta saada lähiopettaa ja kohdata kasvokkain omat harrastajaperheet, -lapset ja -nuoret.”

 

Miltä Oulu näyttää sinun silmin juuri nyt?

“Ristiriitaiselta. Täällä on valtava määrä hienoja, palavasydämisiä taiteen ja kulttuurin ammattilaisia ja harrastajia. Suurelle joukolle ihmisiä kulttuurin vaikutukset hyvinvointiin sekä kaupungin veto- ja pitovoimaan ovat ilmiselvä ja tärkeä juttu. Samaan aikaan osa päättäjistä tuntuu näkevän kulttuurin ensisijaisesti menoeränä, mikä on pöyristyttävän murheellista.”

 

Oulu hakee kulttuuripääkaupungiksi, miksi juuri meidän alueemme on paras kulttuuripääkaupungiksi?

“Taitoa on, paloa on, tekijöitä on! Mutta on myös paljon työtä ja tekemistä siinä, miten kulttuuri ja taide voivat olla entistä merkittävämpi osa alueemme yhteistä ja yhteisöllistä identiteettiä.

Olen riemuissani siitä, että yksi kulttuuripääkaupunkihankkeen painopisteistä on lasten- ja nuortenkulttuuri. Nyt ideoidaan isosti ja suunnitellaan Oulun lastenkulttuurikeskukselle oma päämaja: superkiva paikka taideseikkailla, viihtyä, lukea, eläytyä – sekä tehdä ja keksiä ihan itse!”

 

Lähetä tsempit vuoden 2026 Oululle, kun olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki.

“Juhlitaan ja jatketaan – yhdessä! On aika huipentaa pitkänpitkä matka unelmasta kulttuuripääkaupungiksi ja punoa suuren hankkeen huippujutut pysyvästi osaksi Oulua ja oululaisuutta.”

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles