Vuosi 2026 on tuonut lukuisia uusia julkisia taideteoksia Ouluun. Kesäkuussa julkistettiin Climate Clock -teossarjan kuusi julkista taideteosta Oulun eri kaupunginosissa. Niiden tekijöiden toivottiin käsittelevän taiteen ilmaisukeinoilla ilmastonmuutoksen vaikutuksia pohjoiseen luontoon. Tutkijoiden mukaan ilmaston lämpenemisen vaikutukset ovat täällä pohjoisessa voimakkaampia kuin muualla. Kukin taiteilija teki yhteistyötä alan tutkijoiden kanssa, haki inspiraatiota tehdyistä tutkimuksista. Teokset ovat keskenään hyvin erilaisia, vaikka lähtökohta oli kaikille tekijöille sama.
Julkisista teoksista on kautta historian käyty kiivaita keskusteluja, niihin on ihastuttu ja vihastuttu. 1908 Helsingin kauppatorille valmistunut Ville Vallgrenin Havis Amanda -veistos herätti voimakasta paheksuntaa, vaikka tekijän tarkoitus oli vain kuvata symbolisesti merestä nousevaa kaupunkia, Helsinkiä. Paheksujien mielestä teos yllytti katsojia siveettömiin ajatuksiin. Myös teokseen käytettyä 80 000 markan rahasummaan kauhisteltiin. Tänä päivänä Havis Amanda on erottamaton osa pääkaupungin vappua ja Kauppatorin maisemaa.
Climate Clock teoksetkin ovat herättäneet keskustelua, ehkä eniten taiteilija Rana Begumin suurista kivenlohkareista tehty teos 1574 Kivi. Taiteilijaa ovat innoittaneet pohjoinen valo ja jäätyneen meren muodot. Toinen puoli lohkareiden suurista pinnoista on hiottu peilikirkkaiksi. Niiltä voi peilata omaa peilikuvaansa, taivasta tai ympäröiviä rakennuksia. Kauppakeskuksesta poistuvalle kivet näyttävät harmaalla pinnoitetut puolensa, kivet tuntuvat sulautuvan mykkinä kadun harmauteen.
Begumin teos on avoin jokaisen katsojan tulkinnalle, jokainen näkee sen oman elämänkokemuksensa ja kulloisenkin mielentilansa valossa. Sen äärellä saattaa ärsyyntyä, koska se ei tarjoa mitään yksinkertaista avainta tulkintaansa. Teos kilpailee huomiosta katutilassa, joka on täynnä visuaalista informaatiota ja hälyä: rakennuksia, liikennemerkkejä, mainoksia, näyteikkunoita, ihmisiä ja polkupyöriä.
Oma koulutustaustani on taiteen filosofiassa, estetiikassa. Sen näkökulmasta on kiinnostavaa, että julkisen tilan visuaalisessa informaatiotulvassa juuri taideteos herättää osassa katsojia ärtymystä tai torjuntaa. Tuttuun katukuvaan ilmestyneet lohkareet eivät kerro auliisti omaa tarinaansa, merkitykset täytyy jokaisen katsojan rakentaa itse. Katsojan ja teoksen vuorovaikutus etenee kuvailusta tulkintaan ja arvottamiseen, eikä kaikista teoksista tarvitse pitää. Teokseen voi kuitenkin tutustua ajan kanssa syvällisemmin, kun se sulautuu osaksi ympäristöään ja sen tapahtumia. Ehkä tulevaisuudessa olemme ylpeitä, että maailmankuulu taiteilija tuli juuri Ouluun ja teki meille tämän teoksen.
Taide ja tiede ovat sisaruksia. Ne molemmat auttavat meitä ymmärtämään itseämme ja ympäröivää maailmaa. Välillä ne voivat mennä yli ymmärryksen, usein niiden ymmärtäminen vaatii aikaa ja taustatietoa, keskusteluja muiden kanssa – taide ja tiede eivät ole helppoa, yksitulkintaista viihdettä. Toivottavasti nämä Oulun uudet ”asukkaat” synnyttävät kiinnostavia kohtaamisia ja keskusteluja ympärillään, pääsevät asettumaan sijoilleen.
Piia Rantala-Korhonen
Toimitusjohtaja, Oulun kulttuurisäätiö sr
