Suomalais-japanilainen Rajamaat -näyttely avataan Galleria Laterna Magicassa Helsingin Taiteiden yönä elokuun 20.päivä. Näyttely on kiertänyt aiemmin Iijokivarren kunnissa, ja se on osa Oulu2026 Euroopan kulttuuripääkaupungin virallista ohjelmaa.

Valokuvaaja Naoko Chiban ja kuvataiteilija Antti Ylösen valokuvissa on esillä autioituvan maaseudun historia, muistot sekä paikkasuru vanhan kulttuurin katoamisesta. Näyttelyn avajaisia juhlistetaan molempien taiteilijoiden läsnäollessa Galleria Laterna Magican Tiili- ja Kellarigalleriassa Taiteiden yönä torstaina 20.8. klo 17-19.
Kuraattori, taidehistorioitsija Heta Kaisto:
Minulle on ollut puhuttelevaa taiteilijoiden pitkäkestoinen yhteistyö ja ystävyys, jotka ovat yksi ekologisen ja kestävän taiteen tunnusmerkkejä nykyaikaisessa ympäristötaiteessa. Valokuvakokonaisuus ”Rajamaat” tutkii autioituvien kylien hidasta muutosta Suomessa ja Japanissa. Molempia kansakuntia painavat ikääntyvä väestö ja tyhjenevä maaseutu, sekä ihmisiä yksinäisyyteen ajava haurastuva yhteisöllisyys. Ihmisen maailmaan ja ympäristöönsä kiinnittävät liimat ovat muutoksessa, kun sukupolvilta toisille siirtyviä taloja, taitoja, maailmankuvia ja tunnesiteitä ei muodostu, ja yhteydet menneisiin polviin katkeilevat. Nämä teemat ovat ympäristötrauman ja solastalgia-käsitettä tutkivien projektien ytimessä maailmanlaajuisesti.”
Galleria Laterna Magican lisäksi näyttelykiertue on toteutettu yhteistyössä Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntien sekä Jalavan kaupan ja Taidekeskus KulttuuriKauppilan kanssa. Oulun kulttuurisäätiön lisäksi näyttelyä ovat tukeneet japanilaiset Eu Japan Fest Japan Committee, Pola Art Foundation sekä Scandinavia-Japan Sasakawa Foundation.



