,

Oulun Musiikkivideofestivaalit julkaisivat lisää ohjelmistoa!

Jaa

Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmisto täydentyy uutuuselokuvilla ja Anna Erikssonin mestariluokalla – jatkoklubilla tanssittaa tansanialainen Sisso & Maiko

Still: Circle – Valerian
Still: Circle – Valerian

Oulun Musiikkivideofestivaalien ohjelmisto täydentyy uutuuselokuvilla ja Anna Erikssonin mestariluokalla – jatkoklubilla tanssittaa tansanialainen Sisso & Maiko

Oulun Musiikkivideofestivaalien kotimaiseksi ohjaajavieraaksi saapuu Anna Eriksson.

Alun perin iskelmälaulajana tunnetusta Erikssonista on viimeisen vuosikymmenen aikana kasvanut yksi suomalaisen elokuvan omaperäisimmistä tekijöistä. Hänen katsojaansa haastavia teoksiaan on esitetty muun muassa Venetsian ja Locarnon elokuvajuhlilla. Mestariluokassaan Eriksson kertoo urastaan ja työskentelystään elokuvantekijänä sekä esittelee musiikkivideoita, joita hän ohjannut muun muassa Stam1nalle ja itselleen 

Suomen ensi-iltansa festivaalilla saavat myös kaksi uutuuselokuvaa.

Barrio Triste (2025) on pitkän linjan musiikkivideo-ohjaaja Stillzin häiriintynyt rakkauskirje 1980-luvun Kolumbialle. Found footagea ja maagista realismia yhdistelevää elokuvaa säestää Arcan aavemainen musiikki. Tuottajana toimii Harmony Korine, ja teoksessa voikin nähdä kaikuja esimerkiksi Baby Invasionista, joka esitettiin OMVF:lla viime vuonna. 

Arkistojen uumenista pelastettu ja restauroitu Nova ’78 (2025) rakentuu ennennäkemättömästä 16-millisestä materiaalista, jonka Howard Brookner ja Tom DiCillo kuvasivat legendaarisessa Nova Conventionissa. William S. Burroughsia juhlistaneessa tapahtumassa kohtasivat lavarunous, performanssitaide ja kokeellinen musiikki. Lavalla nähdään muun muassa Patti Smith, Frank Zappa, Laurie Anderson, Philip Glass ja John Cage.

Erityisfokuksessa Afrikka

Oulun Musiikkivideofestivaalit aloittaa yhteistyön ugandalaisen Nyege Nyege -levy-yhtiön ja -festivaalin kanssa, josta on kasvanut yksi Afrikan merkittävimmistä kokeellisen musiikin alustoista.

Ouluun saapuu tansanialainen tuottajakaksikko Sisso & Maiko, jonka musiikki perustuu ngoma- ja taarab-perinteistä ammentavaan singeliin, erittäin nopeatempoiseen elektroniseen tanssimusiikkiin. Sen juuret ulottuvat ngoma- ja taarab-perinteisiin. Omaleimaisissa live-esiintymisissään Maiko soittaa villejä kosketinmelodioita Sisson muokatessa soundia reaaliaikaisesti DJ-tekniikoiden avulla. Oulun vierailu on heidän ensimmäinen esiintymisensä Suomessa. Duoa lämmittelee oululainen Lara Kaaos. OMVF:lla nähdään myös Nyege Nyegen kuratoima musiikkivideonäytös, joka vie katsojan Kampalan, Dar es Salaamin, Kinshasan ja Durbanin kaduille.

Afrikka-teemaa syventää Mohammed Sheblin kulttielokuva Anyab (1981). Campia, kauhua ja diskomusikaalia railakkaasti yhdistelevä satiiri on egyptiläinen versio The Rocky Horror Picture Show’sta.

Undergroundia, arkistoja ja aaveita

Kotimaista musiikkivideoasiantuntemusta tarjoaa jo 15. kertaa järjestettävä Veli Kauppisen Velinen sunnuntai sekä Ida Karoskosken ja Tuomas Vartiaisen kuratoima Mykistäviä välikohtauksia: Bad Vugumin musiikkivideoita 1990-luvulta. Keuhkoista Radiopuhelimiin ulottuva näytös kokoaa yhteen 1990-luvun omalakisen undergroundin helmiä ja avaa näkymän kotimaisen rockin nyrjähtäneelle puolelle.

Harvinaista herkkua on myös Anton Nikkilän ja Mika Taanilan The Double (1993), kompilaatio venäläisistä industrial-musiikkivideoista Neuvostoliiton hajoamisen jälkeiseltä ajalta. Nykyhetkestä katsottuna underground-muusikoiden haastattelut ja muun muassa aseteollisuutta karnevalisoivat videot näyttäytyvät aavemaisina ennakointeina Venäjän nykyisestä rappiotilasta ja fastistisen poliisivaltion synnystä.

Hauntologiset sävyt ulottuvat myös festivaalin taidenäyttelyyn, jossa katse tarkentuu laitakaupunkien kaatopaikkojen mikrobeihin, menneen maailman monumentteihin ja Google Street View’n algoritmien silpomiin haamuraajoihin. Näyttelyn taiteilijat ovat Ieva Balode, Saara Ekström, Toivo Heinimäki & Tommi Pasanen, Utu-Tuuli Jussila, Mikko Paakkonen ja Hanna Råst. 

Oulun Musiikkivideofestivaalit järjestetään 27.–30. elokuuta. Kotimaiseen ja eurooppalaiseen musiikkivideokilpailuun valitut videot sekä festivaalin aikataulu julkaistaan ensi viikolla.

Lue lisää: https://www.omvf.net/ohjelma
Pressikuvat: https://www2.omvf.net/en/press/gallery

Lue myös