fbpx

Oulu2026-tiimi vahvistui tuottajalla ja koordinaattorilla

18.12.2018 | UUTISET

Oulu2026-hankkeeseen on nimitetty kaksi uutta määräaikaista työntekijää. Sisäisen rekrytoinnin avulla työhön palkattiin tuottaja ja koordinaattori.

Määräaikaan mennessä tuottajan paikkaa oli hakenut seitsemän henkilöä, joista valittiin projektikoordinaattori Henri Turunen.

Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa maakunnallisen tapahtumatoiminnan kehittämishankkeessa, Tapahtumien Hubissa Oulussa.

 

Koordinaattorin työtä oli määräaikaan mennessä hakenut viisi henkilöä, joista valituksi tuli projektipäällikkö Mirja Syrjälä.

Hänen viimeaikainen työnsä Villa Victorin EU-hankkeen projektipäällikkönä antaa hyvät edellytykset Oulu2026-koordinaattorin tehtävään.

 

Työsuhteiden kesto on 1.1.2019-31.12.2020. Perusteena aikajaksolle on suoritettavan työn määräaikaisuus, koska hakemus Euroopan kulttuuripääkaupungiksi jätetään vuoden 2020 aikana.

Oulun kaupungin Euroopan kulttuuripääkaupunkihankkeessa on tähän asti työskennellyt vain yksi kokoaikainen työntekijä, projektipäällikkö Heli Metsäpelto.

Oulu2026-hanketta vetää kansainvälisten asioiden johtaja, hankejohtaja Piia Rantala-Korhonen yhdessä kulttuurijohtaja Samu Forsblomin kanssa. Lisäksi Oulu2026:n projektiryhmään kuuluvat Kulttuuritalo Valven johtaja Arja Huotari ja konserniviestinnän viestintäasiantuntija Carita Forsman.

Vuoden 2019 alussa julkistetaan ne paikalliset teemat, joiden ympärille Oulun hakemusta ryhdytään rakentamaan. Esivalinnan jatkoon pääsevistä kaupungeista tekee EU:n komission asettama kansainvälinen asiantuntijaryhmä vuoden 2020 loppuun mennessä. Lopullinen valinta Euroopan kulttuuripääkaupungiksi tehdään vuoden 2022 aikana. Vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungit valitaan Suomesta ja Slovakiasta.

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter