fbpx

Oulu2026-kulttuuripersoona: Tessa Astre

12.1.2022 | KULTTUURIPERSOONAT, UUTISET

kuvassa Tessa Astreen omakuva Ränni-galleriassaViikon kulttuuripersoonamme tällä viikolla on Tessa Astre, monialainen taiteilija ja taiteen opettaja.  Tessa työskentelee Limingan Taidekoulussa sarjakuvan- ja animaation opettajana ja tekee koulutussuunnittelutyötä ja ryhmänohjausta saman kansanopiston teatterilinjalla.

Tessa Astre on Oulun taiteilijaseura 63 ry:n hallituksen jäsen toista toimintakautta sekä Oulun Sarjakuvaseura ry:n vpj ja hallituksen jäsen kuudetta vuotta. Hän on ollut toteuttamassa muun muassa Performanssilupi – klubia, esiintynyt burleskihahmonsa Regiina Diederin kautta erityisesti Oulu Priden Vaimola -illoissa, sekä kehittänyt kotikunnassaan Limingassa Open Stage-klubeja.
Vuonna 2021 julkaistiin kaksi hänen toimittamaansa sarjakuvakirjaa, jotka tehtiin yhteistyössä opiskelijoiden kanssa: toinen Juha Hurmeen tekstiin ja toinen kansainvälisessä yhteistyössä Komin kansantasavallan sarjakuvataiteilijoiden keralla. Tessa on julkaissut myös Aapo Kukon ja Niko-Petteri Nivan kanssa Ouluun sijoittuvan sarjakuvaromaanin ”Huojuva Torni”. Menneenä kesänä hän installoi kaksi taidetilaa, huoneen Ars Kärsämäen kesänäyttelyyn sekä RÄNNI-gallerian elokuun näyttelyn.

Tessa toimii monien eri taiteiden ja kulttuurialueiden välillä ja tasoilla. “Taiteellisesti itseäni kiinnostaa eniten esitystaiteen, piirroksen ja kerronnan yhdistely. Eri mediat itselleni ovat työkaluja joita sovellan käyttöön tarpeen mukaan, teosten tarkoitus ja sisältö edellä. Sosiaalisesti ja yhteiskunnallisesti olen kiinnostunut kulttuurin ja taiteen saavutettavuudesta, esteettömyydestä ja osallistavuudesta. Eri taidemedioiden yhteistoimijuus hankkeissa on rikkaus.” Tessa kertoo.

 

Oulu, yhdessä 32:n muun pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki! Miltä nyt tuntuu, Tessa?

Tuntuu onnekkaalta olla Oulussa toimiva tekijä! Uskon että kansainvälinen valokeila antaa uusia mahdollisuuksia edistää taideväen työllisyyttä ja taiteen saavutettavuutta kaikille. Taidekasvatus voi läpileikata kaikki ikäluokat erilaisten hankkeiden kautta ja rikastuttaa arkeamme. Kulttuurillinen diskurssi tieteen ja taiteen kosketuspinnoista tulee näkyväksi ja yhteisesti koettavaksi. Taide-ja kulttuuriammattilaisten työn mielekkyys ja merkityksellisyys on mahdollista noteerata, ja ottaa paremmin huomioon myös suunnittelutyössä varsinaisen juhlavuoden jälkeen. Limingassa huomioidaan kokoajan paremmin taide- ja kulttuurielämän vaikutuksia, tuntuu että titteli antaa hyvät edellytykset tämän suunnan pitämiselle!

 

Mitä kantava teemamme, kulttuuri-ilmastonmuutos, merkitsee sinulle?

Pohjoisuus on vaikuttanut henkilökohtaiseen identiteettiini vahvasti, ja sitä kautta taiteeseen jota teen. Nuan 65- on hankkeena ollut käänteentekevä itselleni, Pohjoisen toimijuuden tunnustaminen ja omien piirien löytyminen eri medioista täällä. Kulttuuri-ilmastonmuutos laittaa ajattelemaan, mikä on tämän leveyspiirimme optimaalinen ilmasto? Minkälaiset ilmasto-olosuhteet olemassa oleva infra ja järjestelmä mahdollistaa tekijöille ja kokijoille? Mitä voimme tehdä?
Ilmasto on yhteinen järjestelmästä huolimatta ja siitä on otettava myös yhteisvastuu. Ilmastoa vahingoittavista toimenpiteistä täytyy vastuuttaa valtaa käyttävät, ja vaikutusmahdollisuuksia täytyy jakaa kaikille.

 

Millaisena näet Oulun tällä hetkellä?

Oulu on kaunis kaupunki täynnä salapaikkoja ja haaveiden reittejä. Joku huono into kaupungilla on päästä eroon ruohonjuuritason tekijöistä ja vanhoista rakennuksista. Toivon kulttuurikaupunkitittelin kannustavan päättäjiä ja kirstunvartijoita näkemään välittömästi ei-tuottavat ug-pöhinät ja monikerroksellisuuden mahdollisuutena uhkan sijaan.

 

Millä tavoin vietät vapaa-aikaasi?

Katson leffoja lasteni kanssa ja juttelen kanoilleni, hoidan pihaani ja kirjoitan juttuja.
Kodin ulkopuolella mahdollisuuksien mukaan keikoilla on kiva käydä, etenkin Rauhala-Tuba-Voimala akselilla. Tarkkiksella on ihania aarteita ja Oulussa monta hyvää paikkaa josta hakea resque-pöperöä maakuntaan poistuessa. Tukikohdalla kohtaa aina mukavaa väkeä ja Ainolan puiston museo on loistokohde. Kesällä rannat ja välikausina ihanat puistot kasveineen ja grafittiseinineen on parasta Oulua. Limingassa Escurial- eläinpuisto on uniikki paikka, ja Rantakylä paras uimapaikka. Koko maailma on pienoiskoossa tässä Oulun ja ympäryskuntien alueella, ei täältä tarvis olla poisa.

 

Miltä Oulussa näyttää ja tuntuu vuonna 2026? Miten uskot kulttuuripääkaupunkitittelin vaikuttavan pohjoiseen Suomeen?

2026 Limingassa taidekoulussa järjestyy avoimen yliopiston puolella näyttämötaiteen ja sarjakuvataiteen perusopintoja ja aineopintoja. Koulun kapasiteetti on kasvanut ympärivuotiseksi. Myös muiden kuntien alueella vapaan kentän toimijoiden toiminta-edellytykset ovat huipussaan ja taidealan ammattilaisten jatkuva työllisyys on taattu. Prosenttitaideperiaate toteutuu jokaisessa julkisessa ja yksityisessä hankkeessa, ja teoksia hankitaan rohkeasti myös muissa muodoissa kuin näköispatsaina. Performanssitaiteella on vakaat hyvin tuetut areenat ja ruohonjuuritason toimijat ovat itsestään selvästi huomioitu aina kulttuurihankkeissa. Oulussa taideteokset ja taiteentekijät ovat osa monipuolista kaupunkikuvaa ja ilmiötä.

 

 

Kuva: Tessa Astre

 

 

 

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles