Käynnistämme ensimmäisen vapaaehtoishaun helmikuussa. Haku on avoinna koko helmikuun, ja mukaan voivat ilmoittautua kaikki yli 15-vuotiaat, jotka haluavat olla mukana toteuttamassa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta. Vapaaehtoistoiminta on ainutlaatuinen tapa päästä osaksi kulttuuripääkaupunkivuotta ja sen toteutusta.

Oulu2026-vapaaehtoiset toimivat monipuolisissa tehtävissä kulttuuritapahtumien parissa vuonna 2026. Tehtäviä on tarjolla esimerkiksi lipunmyynnissä, tapahtumajärjestelyissä, viestinnässä ja markkinoinnissa sekä asiakaspalvelussa. Vapaaehtoisena voi toimia yksittäisessä tapahtumassa tai vaikka koko kulttuuripääkaupunkivuoden ajan. Vapaaehtoinen voi vaikuttaa tehtäviinsä osaamisensa ja kiinnostuksensa mukaan sekä osallistua itselleen sopivalla aikataululla. Oulu2026 tarjoaa kattavan perehdytyksen, varusteet, vakuutuksen ja turvalliset työskentelyolosuhteet.
Vapaaehtoiseksi ilmoittaudutaan Oulu2026:n verkkosivuilla olevan lomakkeen kautta, minkä jälkeen ilmoittautuneet osallistuvat perehdytykseen ja heidät haastatellaan. Ensimmäiset perehdytystilaisuudet järjestetään maaliskuussa. Vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua myös myöhemmin vuoden 2025 aikana.
”Vapaaehtoiset ovat toimintamme kasvot ja keskeisessä roolissa kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksessa. Jokainen vapaaehtoinen tuo mukanaan osaamistaan ja energiaansa, ja yhdessä rakennamme unohtumattoman vuoden 2026,” sanoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Anette Eksymä.
Lisätietoa vapaaehtoistoiminnasta, tehtävistä ja ilmoittautumislomakkeesta löydät alla olevasta linkistä: