fbpx

Pohjoisen makuja laatu edellä

7.12.2022 | ArcticFoodLAb, UUTISET

Arctic Food Lab -verkosto jatkaa kasvuaan ja yhteisöön on lähtenyt myös Suomen Lounastuote Oy. Yritys on pohjoissuomalainen valmisruokatalo, joka on perustettu 1993. Juuret elintarvikealan ammattilaisilla ulottuva kuitenkin jo 1960-luvulle asti. Suomen Lounastuote Oy koemaistaa kaikki ruokaerät ennen annostelua, jotta laatu pysyy heidän asettamallaan tasolla.

Suomen Lounastuote Oy:n tuotekehityspäällikkö Mikko Akkanen kertoo, että Arctic Food Labiin kuuluu niin valmisruokatuotteita kuluttajille kuin myös palvelutiskituotteita. Yrityksen tuotantolaitos sijaitsee Oulussa, josta Lounastuotteita lähetetään ympäri Suomen. Heidän asiakkaitaan ovat vähittäis- ja tukkakaupat, suurkeittiöt sekä teollisuuden toimijat ja myös yksityiset kuluttajat.

–Kyseisistä tuotteista ainutlaatuisia tekee tietenkin maku ja laadukkaat raaka-aineet, joista suurin osa on kotimaisia.

Yritys on Pohjois-Suomen suurin kypsien liharaaka-aineiden valmistaja ja myös Oulun seudulla merkittävä juures- ja kasvisjalostaja. He ovat saaneet jo vuonna 2000 EU-hyväksytyn vientilaitoksen luokituksen.

Ylpeästi oululainen

Jo vuonna 2016 Suomen Lounastuotteen peruna- ja porkkanalaatikko voittivat Marttojen valmislaatikoiden sokkotestin. Martat kuvasivat perunalaatikkoa kuohkeaksi ja porkkanalaatikosta he eivät keksineet mitään parannettavaa. Lounastuotteen ruokien maku tulee pohjoisen puhtaasta luonnosta ja 80 prosenttia raaka-aineista on kotimaisia ja lähellä tuotettuja. Peruna heille tulee Siikajärveltä ja lohi Norjasta.

–Kaikissa Arctic Food Lab -tuotteisamme suurin osa raaka-aineista tulee alle 150 kilometrin päästä tehtaaltamme. Luotamme tässä lähellä tuotettujen raaka-aineiden loistavaan makuun ja haluamme osaltamme tukea paikallista tuotantoa.

Kokit Mikko ja Vesa Kontiokari kehittävät pääasiassa uudet tuotteet ja he myös parantelevat vanhoja tuotteita. Akkanen kertoo, että myös koko muu henkilökunta antaa oman panoksensa kehitykseen ja he tuntevat yrityksen tuotteet hyvin ja tietävät mille niiden kuuluu maistua.

–Kehitämme tuotteemme vastaamaan mahdollisimman hyvin pohjoissuomalaista kysyntää ja makuvaatimuksia.

Akkanen kertoo Suomen Lounastuotteen olevan ylpeäasti oululainen yritys, vaikka he myyvät tuotteitaan myös Etelä-Suomeen.

–Tietävät sielläkin, että tulemme Oulusta.

Valmisruokateollisuudessa lähiraaka-aineisiin panostaminen on välillä Akkasen mukaan haastavaa, mutta hintakilpailussa isompien toimijoiden kanssa he joutuvat vain harvoin tinkimään.

–Koemme enemmänkin, että ilman haasteita ei olisi keksintöjä.

Tiedostavaa ostamista

Arctic Food Labilta Suomen Lounastuote toivoo, että yhä useampi isosti Oululainen ja pohjoissuomalainen tiedostaisi ostavansa lähiruokaa valitessaan heidän tuotteensa. He kartoittavat myös jatkuvasti uusia mahdollisuuksia muiden tuottajien kanssa, joten he arvelevat verkostoitumisestakin olevan hyötyä.

–Asiakkaiden laatutietoisuus on kasvanut viime vuosina huomattavasti ja yhä useampi haluaa tietää mitä syö. Tämän soisi tuovan alalle lisää toimijoita tekemään yhteistä työtä alalla jo olevien kanssa ja siten lisäämään lähiruuan määrää tarjonnassa.

Lounastuotteen verkkokaupasta löytyy laaja valikoima yrityksen tuotteita ja sieltä voi kuka tahansa tilata ruoat kotiin tai vaikka työpaikalle.


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö

niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter