fbpx

Mehiläisiä tarhaava eräopas

9.8.2022 | ArcticFoodLAb, UUTISET

Hunajapurkki

Arctic Food Labiin liittynyt Arctic Honey on syntynyt, kun mehiläistarhaaja Pertti Harmaala kyllästyi perin pohjin insinöörityöhön. Ajatukset ”jos elänkin vain kerran” ja mielekkäämmästä työstä iskostuivat miehen mieleen.

–Sitten vain ajatuksesta tekoihin ja kouluttauduin eräoppaaksi ja samaan aikaan harrastuksena tarhailin myös mehiläisiä.

Harmaalan hunajasato vietiin aina käsistä, joka sai miehen miettimään ammattimaista hunajantuotantoa ja isompien määrien tuottamista. Harmaala opiskeli lisää ja sai mehiläistarhaajan ammattipätevyyden vuonna 2018. Samana vuonna yrittäjän hunaja voitti Suomen Mehiläishoitajainliiton järjestämän Suomen paras hunaja kilpailun ensimmäisen palkinnon Liminganlahden Rantaniityn hunajalla.

–Eräoppaan töitä teen Hotelli Iso-Syötteellä. Ammattinimikkeeni on Mehiläisiä tarhaava Eräopas.

Kysyttyä tavaraa

Arctic Food Lab-merkin alle kuuluvat yrityksen lähihunaja, erityisesti Suomen parhaaksikin valittu Liminganlahden Rantaniityn hunaja sekä muutamia hunajavalmisteita. Liminganlahden rantaniityt ja merenjättömaa tarjoavat Harmaalan mukaan aivan erityislaatuisia kosteikkoalueen mesikasveja ja alueelta kerätyssä hunajassa on ainutlaatuinen aromi.

–Aidossa Oululainen Tervahunajavalmisteessa taaskin maistuu aito Kainuulaisen hautatervan aromi. Oulu oli 1800-luvulla Euroopan suurin tervasatamakaupunki ja tämä kulttuurihistorian voi aistia tässä nimenomaisessa hunajassa.

Lähiruoka ja paikallisuus näkyy Arctic Honeyn tuotteissa selvästi. Tuotteet on kerätty niin sanotusti takapihalta.

–Liminganlahti ja Oululainen terva kuvastavat paikallisuutta, jos mitkä.

Harmaala kertoo, että lähihunaja on todella kysyttyä. Erityisesti Oulun alueella asuvat ulkomaalaiset arvostavat hunajaa, mitä he voivat ostaa tuottajalta suoraan mehiläispesistä otetuissa kennoissa.

Lisää kannattavuutta

Kaikki yrityksen tuotteet ideoi vaatimattomasti Harmaala itse. Korkeiden kustannusten vuoksi Harmaala pitää lähiruokaan panostamista haasteellisena kannattavuuden näkökulmasta.

–Rahallisesti tässä ei vielä juurikaan ole järkeä.

Arctic Food Labilta yrittäjä toivoo hunajan suhteen löytävänsä sellaisia ideoita ja markkinakanavia, jotka toisivat työlle parempaa kannattavuutta.

–Vuoden hunajasatomäärä on se mikä se on ja hunaja loppuu joka tapauksessa kesken niin sille ei ole juurikaan mitään tehtävissä.

Paikallisen ruokakulttuurin kehittymisen kannalta yrittäjä toivoo hallitukselta nopeita ja järkeviä päätöksiä paikallisen ruoan tuotannon säilyttämiseksi, joka loisi pohjaa ruokakulttuurin kehittymiselle.

–Uutisista kun seuraa suomalaisen ruoan tuottajien ahdinkoa, niin ei tässä voi muuta kuin toivoa parempia päätöksiä. No, mutta onhan se pettuleipäkin oman aikansa ruokakulttuuria.

Arctic Honey


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko,
ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.eu

Verkostoasioissa:
Niina Keränen
Projektipäällikkö
niina.m.keranen@oulu2026.eu
+358 400 163 987

Muissa AFL-asioissa:
Heli Metsäpelto
heli.metsapelto@oulu2026.eu
Yhteisöpäällikkö

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter