fbpx

Juustosta jäätelöä ja kakkuja

30.5.2022 | ArcticFoodLAb, UUTISET

Pudasjärven Kipinässä sijaitseva Juustokievari Oy on nyt myös osa Arctic Food Lab -verkostoa. Jo seitsemännessä polvessa yrittäjänä toimiva Raija Kauppinen kertoo, että Juustokievarin punainen lanka on mikäs muukaan kuin juusto.

–Juustokakut ja erilaiset paistokset, kuten juustopiirakat ovat erittäin suosittuja tuotteita, Kauppinen kertoo.

Lähellä tuotettujen raaka-aineiden hyödyntäminen on tärkeää myös Juustokievarille ja Kauppiselle. Tuotteissa käytettävät jauhot tulevat Kinnuselta ja Niemitalon leipäjuustoja käytetään myös. Kauppinen sanoo, että olisi hyvä pystyä hyödyntämään vielä enemmän paikallisia raaka-aineita, mutta tarjonta on vielä pientä. Juustokievarissa toimii myös minimeijeri, missä valmistuu kyytönjuustot ja marjasäilykkeet. Kaikki tuotteet kakuista juustoihin valmistetaan paikan päällä käsin.

–Maito tulee lähialueen lehmistä ja koko prosessihan alkaa lypsystä. Kyytönjuustosta valmistamme juustoa, jäätelöä ja juustokakkuja, Kauppinen sanoo.

Maku lumoaa myös ulkopaikkakuntalaiset

40 vuotta yrittäjänä ja 50 vuotta alalla toiminut Kauppinen kertoo, että moni ohikulkumatkalainen, joka pysähtyy syömään ja tutustumaan tuotteisiin, on yllättynyt mauista. Hän lisää, että suonissa virtaava karjalainen veri on vetänyt yrittäjäksi ja jälkipolvet ovat seuraamassa perässä.

–Moni sanoo, ettei voi uskoa, kuinka hyvänmakuisia tuotteemme ovat. Hiljaisuus on paikallisten merkki siitä, että tuotteet ovat maittavia, Kauppinen hymähtää.

Yritys tarjoaa myös lounasta, grilliruokaa, kahvila- ja leipomotuotteita omasta leipomosta. Grillin erikoisuus juustoburgeri on saanut asiakkailta hyvän vastaanoton. Meijerissä valmistettava kyytönjuusto ei sula kuumennettaessa ja sen voi valmistaa niin pannulla, grillissä tai friteerata, joten se sopii loistavasti hampurilaisten väliin. Suomessa sana ‘kyyttö’ on vakiintunut itäsuomenkarjan toiseksi nimeksi.

Mökkiläisille kaikki valmiina

Kauppinen sanoo, että kuluttajissa on huomattavissa selkeä ikäjakauma, kun vanhempi polvi haluaa edelleen tarjolle lounasta ja nuorempi polvi on taas enemmän kiinnostunut uutuuksista ja erikoisemmista tuotteista ja makuyhdistelmistä.

–Pohdimme jatkuvasti, kuinka voimme kehittää toimintaa ja etenkin lounasta, jotta tasainen kassavirta ympäri vuoden toteutuisi, Kauppinen sanoo.

Kesäkautena Juustokievari tarjoaa mökkiläisille palvelun, joka helpottaa mökille menoa ja vähentää ruoanlaitto stressiä. Mökkikassin voi tilata noudettavaksi Juustokievarilta kuka tahansa ja yrittäjän tarkoituksena on helpottaa mökkiläisten loman alkua hoitamalla ruoanlaitto heidän puolestaan.

–Mökkikassiin saa ruoat koko porukalle ja mukaan saa halutessaan salaattia ja jälkiruokaa. Kyllähän se helpottaa, kun ei tarvitse ensimmäisenä mökille päästyä alkaa kokkaamaan koko porukalle. Lista on avoinna maanantaista keskiviikkoon, ruoat valmistetaan torstaina ja ovat siten perjantaina noudettavana, Kauppinen kertoo.

Asiakaslähtöinen tuotekehittely on yrittäjälle tärkeää ja hän sanoo, ettei sitä tehdä tarpeeksi. Palautetta otetaan vastaan ja ruokaa saa mukaan sen verran, että sitä varmasti riittää koko porukalle.

–Ruoka tehdään täällä käsin ja asiakkaat tietävät silloin mistä ruoka tulee, Kauppinen sanoo.

Tuottajilta tuottajille

Arctic Food Labilta Kauppinen toivoo tapahtumia, missä paikalliset tuottajat voivat tuoda tuotteitaan ja palveluitaan esille niin kuluttajille kuin myös toisille tuottajille. Juustokievarin tulevaisuuden suunnitelmiin ja toiveisiin kuuluu myös kansainvälistyminen ja tuotteiden tarjoaminen toisille yrittäjille.

–Teen niin paljon tuotteita, että niitä riittäisi muillekin. Voin tehdä tilauksen mukaan juustoja, jotka keittiömestari tai tuottaja voi itse maustaa haluamallaan tavalla, Kauppinen sanoo.

Tuottajien verkosto on myös asia, jota Kauppinen toivoo Arctic Food Labilta. Verkosto, missä tuottajat kohtaavat nimenomaan toiset tuottajat. Yrittäjä sanoo, että toimittajat voisivat hyödyntää toisten tuottajien tuotteita enemmän ja tehdä enemmän yhteistyötä.

–Tuottajat voisivat tehdä tilauksesta toisille tuottajille heidän tarvitsemiaan tuotteita heidän tarvitsemansa määrän, joka olisi etu meille kaikille, Kauppinen sanoo.


Arctic Food Lab tarjoaa pohjoisia makuja ja elämyksiä. Kyseessä on pohjoisen ruoan oma tuotemerkki, joka tuo esiin alueella kasvaneita ja valmistettuja tuotteita sekä raaka-aineita. Arctic Food Lab -ohjelma näyttää mitä pohjoinen ruokakulttuuri on ja mitä kaikkea puhtaan arktisen alueen raaka-aineista voidaan jalostaa korkeatasoisella, paikallisella osaamisella. Tuotemerkkiin voi törmätä tuotepakkauksissa, ravintoloissa ja kaupoissa. Tuotemerkin avulla kansainväliset matkailijat ja vieraat tunnistavat lähellä tuotetun ruoan ja pääsevät tutustumaan alueen ruokakulttuuriin. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelmaa.

Kiinnostuitko,
ota yhteyttä:
arcticfoodlab@oulu2026.euArctic Food Lab logo

Ohjelma:
Asta Salomaa, asta.salomaa@oulu2026.eu
Artic Food Lab -ohjelman tuottaja

Piia Rantala-Korhonen,
piia.rantala-korhonen@oulu2026.eu
Oulu2026-johtaja

Henna Rautio,
henna.rautio@oulu2026.eu
Tuottajaharjoittelija
+358 40 505 7819

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles