Oululais-muhoslaista metalliyhtye Sentencediä muistetaan audiovisuaalisella elämyksellä. Sentenced sanoin, kuvin ja sävelin yhdistää Acoustencedin esittämän musiikin, otteet Melankolian mestari – Miika Tenkula -kirjasta sekä valokuvakerronnan.

Poikkitaiteellinen esitys tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä rakastetun Sentenced-yhtyeen musiikin, tarinan ja kuvaston äärelle tavallista konserttia kokonaisvaltaisemmin. Musiikki, teksti ja valokuvat käyvät vuoropuhelua keskenään ja rakentavat tunnelmallisen kokonaisuuden, jossa Sentencedin melankoliset sävelmät saavat uuden, akustisen tulkinnan.
”Haluamme tarjota mahdollisuuden hiljentyä ja keskittyä aistimaan Sentencedin musiikkia ja tarinaa kokonaisvaltaisesti. Istumakatsomo saliympäristössä sopii siihen täydellisesti”, kertoo kirjailija Nefertiti Malaty.
Esitys sai ensi-iltansa Turun Logomossa tammikuussa 2025. Nyt se palaa Sentencedin juurille Pohjois-Suomeen.
Acoustenced sai alkunsa vuonna 2023, kun Janne Heinonen ja Make Pöyhönen kuvasivat Muhoksella Sentenced-kitaristi Miika Tenkulan haudalla akustisen versionsa No One There -kappaleesta. YouTubeen ladattu video johti esiintymiseen Melankolian mestari – Miika Tenkula -kirjan julkistamistilaisuudessa ja lopulta vuoden mittaiseen kiertueeseen ympäri Suomea.
Acoustencedin akustiset sovitukset nostavat esiin erityisesti Tenkulan sävellysten melodisuuden ja melankolian. Sentenced sanoin, kuvin ja sävelin vie tämän ajatuksen vielä pidemmälle yhdistämällä musiikkiin kirjallisen ja visuaalisen kerronnan.
Esitys nähdään Muhoksen Koivu ja Tähti -salissa lauantaina 14. marraskuuta ja Oulun Valve-salissa sunnuntaina 15. marraskuuta. Esitykset ovat osa Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa, ja teosta ei esitetä tämän jälkeen.



