Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyssä kuraattorikierroksia perjantaina Oulussa

Jaa

Pääsymaksuton Perjantaiklubi-tapahtumasarja tarjoilee Oulussa maistiaisia Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmasta eri teemoilla. Klubin aikana Fotografiska Tallinnan PLAY-näyttelyyn on jatkettu aukiolo klo 23 saakka ja edullisempi sisäänpääsy. Seuraava klubi kutsuu perjantaina 14. elokuuta, ja illan teemana on vaikuttava PLAY-näyttely.

Cristina de Middelin teossarja The Afronauts on mukana PLAY-näyttelyssä. Kuva: Linnea Laatikainen

Fotografiska Tallinnan laaja PLAY-näyttely on yksi kulttuuripääkaupunkivuoden vetonauloista Oulussa. Tämän viikon perjantaina on mahdollisuus tutustua näyttelyyn tavanomaista perusteellisemmin, sillä Fotografiska Tallinnan toimitusjohtaja Margit Aasmäe ja taiteellinen johtaja, näyttelyn kuraattori Jorven Viilik vierailevat Oulu2026:n Perjantaiklubilla.

Pääsymaksuttomalla ja ikärajattomalla Perjantaiklubilla Aasmäe ja Viilik kertovat näyttelystä pintaa syvemmältä. Keskustelut käydään englanniksi. Musiikista klubilla vastaa DJ Somepoe. Illan aikana kuullaan monipuolinen valikoima lounge-tunnelmaan sopivaa elektronista musiikkia laajalla kansainvälisellä skaalalla. 

Ohjelmalliset osuudet alkavat klo 19 ja klo 21. Oulu2026 Info & Shop ja baari palvelevat illan ajan.

Fotografiska Tallinnan Jorven Viilik ja Margit Aasmäe avaavat PLAY-näyttelyä pintaa syvemmältä perjantaina. Kuva: Linnea Laatikainen

Ryhmänäyttelyssä on yli 200 vedostettua teosta ja videoteoksia 17 taiteilijalta. Leikkiä käsitellään paitsi ilon aiheena, myös häiriötekijänä eri teemojen kautta. Esillä on teoksia valokuvataiteen huippunimiltä 1950-luvulta tähän päivään, taiteilijoiden urien eri vaiheista. Mukana ovat mm. joulukuussa menehtynyt kuvaajalegenda Martin Parr ja The Last Resort (1983–1985), Jouko Lehtola ja Nuoret sankarit (1996), Cristina de Middelin ja The Afronauts (2012) sekä Christopher Herwig ja Soviet Bus Stops (2002–2015). 

Näyttelyn muut taiteilijat ovat Susan Meiselas, Bruce Davidson, Roger Ballen, Nina Katchadourian, Sage Sohier, Trent Parke, Karolina Wojtas, Niccolò Rastrelli, Joosep Kivimäe, Mathias Väärsi, Pelle Cass, Deanna Dikeman ja Louis-Philippe Rondeau. Upeasti tunnelmasta toiseen johdattavan äänimaailman on suunnitellut Erki Pärnoja.

Jatkettu aukiolo ja kuraattorikierrokset näyttelyssä

PLAY-näyttelyyn on jatkettu aukiolo klubin ajan (19–23) sekä sisäänpääsy edullisempaan 9 € hintaan (norm. 17/12 €). Alle 18-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta aikuisen seurassa.

14.8. näyttelyyn on mahdollisuus tutustua englanninkielisellä kuraattorikierroksella. Jorven Viilikin vetämät kierrokset alkavat noin klo 19.30 ja 20.30. Kierros sisältyy lipun hintaan ja mukaan mahtuu noin 20 henkeä.

PLAY-näyttely on koettavissa Oulussa vuoden loppuun saakka. Sen jälkeen 17 taiteilijan ryhmänäyttely siirtyy Tallinnaan. Kuva: Petteri Löppönen

Klubit järjestetään Oulu2026 Infon & Genelec Loungen tiloissa, jotka sijaitsevat Kauppakortteli Pekurin toisessa kerroksessa Oulun ydinkeskustassa.

Lue myös