Valokuvaaja Marjo Koskenkorvan teoksissa kauneus ei ole vain esteettistä – se on tunnetta, valoa ja läsnäoloa. Kuvia katsellessa tuntuu kuin voisi hetkeksi hengittää samaa raikasta ja puhdasta ilmaa kuin niiden maisemissa.
Pohjoisen luonto hengittää omaa hiljaista rytmiään. Suot lepäävät usvan peittäminä, tuntureiden yllä valo vaihtaa sävyään hetkessä ja metsät kätkevät sisäänsä tarinoita, joita ei voi sanoittaa – mutta jotka voi nähdä. Näitä tarinoita oululainen valokuvaaja Marjo Koskenkorva tallentaa kuviinsa herkällä ja tunnistettavalla tavalla.
Koskenkorvan teoksissa pohjoisen maisema ei ole pelkkä tausta. Se on elävä osa kuvaa, yhtä tärkeä kuin ihminen itse. Hänen valokuvissaan valo, luonto ja ihmisyys kietoutuvat yhteen tavalla, joka pysäyttää katsojan hetkeksi hiljaisuuden äärelle.
Pimiön punaisesta valosta alkoi elämänmittainen suhde valokuvaukseen
Valokuvaus kulki Marjon mukana jo lapsuudessa. Hän sai seurata isänsä työskentelyä pimiössä aikana, jolloin kuvat syntyivät hitaasti ja käsin. Lapsuudenkodin pyykkinaruilla kuivui usein valokuvia tavallisten vaatteiden sijaan – näky, joka jäi syvälle mieleen ja loi pohjan elinikäiselle suhteelle kuvaamiseen.
Valokuvauksen rinnalla Koskenkorva työskentelee sosiaalialalla Oulussa. Kahden erilaisen maailman yhdistelmä näkyy vahvasti hänen teoksissaan: kiinnostus ihmisten elämäntarinoihin, tunteisiin ja kokemuksiin kulkee mukana jokaisessa kuvassa.
Hänen teoksensa eivät ainoastaan näytä ihmistä, vaan pyrkivät kertomaan jotakin ihmisyydestä – herkkyydestä, voimasta ja haavoittuvuudesta.
Soiden usvaa ja Syötteen vaihtuvaa valoa
Luonto on Marjon tärkein työskentelytila. Erityisen lähellä hänen sydäntään ovat suot, metsät ja Syötteen tunturit, joissa valo muuttuu jatkuvasti vuodenaikojen ja sään mukana.
Häntä kiehtoo pohjoisen luonnon hiljaisuus – hetket, jolloin sumu pehmentää maiseman ääriviivat ja valo viipyy tuntureiden yllä vain hetken ennen katoamistaan. Näissä hetkissä syntyvät kuvat, joissa ihminen ei hallitse maisemaa, vaan sulautuu osaksi sitä.
Luonto toimii hänen teoksissaan yhtä aikaa näyttämönä ja symbolisena tilana. Se on paikka, jossa ihminen voi kohdata itsensä.
Tylliä tuntureilla ja tarinoita metsän keskellä
Koskenkorvan kuvissa on vahva editoriaalinen ote. Jokainen yksityiskohta puvustuksesta rekvisiittaan on tarkoin harkittu osa kokonaisuutta.
Ei olekaan harvinaista nähdä Marjoa keskellä suota tyllihame hulmuten tai tunturin laella karvalakki päässään etsimässä täydellistä kuvauspaikkaa. Mukana kulkevat kamera, rekvisiitta ja usein myös pulkka tai reppu täynnä kuvausvälineitä.
”Minulle on tärkeää, että visuaalisuus näkyy jopa yllättävänä. Rekvisiittaa etsin kirpputoreilta ja ystävien kaapeista. Osa rekvisiitasta löytyy luonnosta. Tyllihameet ja karvalakit, jotka ehkä tutummin nähdään catwalkeilla, näyttäytyvät kuvissani luonnon keskellä luoden kontrastia kuvan kertomaan tarinaan”, Marjo kertoo.
Juuri tämä kontrasti tekee hänen kuvistaan tunnistettavia. Herkkä pohjoinen luonto kohtaa näyttävän visuaalisuuden tavalla, joka tuntuu yhtä aikaa satumaiselta ja aidolta.
Ensimmäinen yhteisnäyttely avaa uuden vaiheen
Tämä yhteisnäyttely on Marjo Koskenkorvalle ensimmäinen, jossa hänen teoksensa ovat mukana laajemman yleisön nähtävänä. Hänen kuvansa tuovat uudenlaisen näkökulman perinteisiin muotokuviin: niissä ihminen, maisema ja tarina sulautuvat yhdeksi kokonaisuudeksi.
Samalla hänen omaleimainen visuaalinen tyylinsä on alkanut löytää yleisöään myös sosiaalisessa mediassa. Kasvava seuraajakunta Instagramissa kertoo siitä, että pohjoisen hiljaisuudelle, voimakkaalle tunnelmalle ja tarinalliselle kuvakielelle on kysyntää.
Marjon teoksissa kauneus ei ole vain esteettistä – se on tunnetta, valoa ja läsnäoloa. Kuvia katsellessa tuntuu kuin voisi hetkeksi hengittää samaa raikasta ja puhdasta ilmaa kuin niiden maisemissa.
Välähdyksiä ulkoilmataidenäyttely Iso-Syötteellä on osa Oulu 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunkikokonaisuutta.
