fbpx

Ouluspora vei Oulu-näkyvyyttä Helsinkiin puolen vuoden ajan – kampanja onnistui alustavien vaikuttavuustulosten mukaan hyvin

20.6.2018 | UUTISET

Ouluspora eli Helsingissä linjaliikenteessä kulkenut Oulu-teippauksin varustettu raitiovaunu on liikennöinyt joulukuusta 2017 kesäkuulle 2018 asti. Juhannukseen saakka kestävä kampanja on nyt lopuillaan ja alustavat vaikuttavuustulokset kertovat, että Ouluspora-kampanja on onnistunut hyvin. Toteutetun vaikuttavuustutkimuksen mukaan Ouluspora on toiminut normaalia ulkomainontaa paremmin: keskimäärin ulkomainontaa havaitsee 5 prosenttia ihmisistä ja Oulusporalla huomioarvo on ollut 7 prosenttia. Helsingin seudulla Ouluspora-kampanjan huomioarvo on ollut yli 20 prosenttia. Ouluspora-kampanjan huomanneista noin 50 prosenttia pitää Oulua tavalla tai toisella kiinnostavana paikkakuntana. Lopulliset vaikuttavuustutkimuksen tulokset saadaan myöhemmin kesän aikana.

Kevään aikana Oulu-ratikassa on voinut nähdä ja kuulla oululaisia artisteja ja kulttuuripersoonia ja tutustua oululaiseen osaamiseen: Oulusporassa järjestettiin pop up –esiintymisiä kerran kuussa sekä viisi yksityistilaisuutta eri kohderyhmille. Artisteja nähtiin laidasta laitaan Ellinoorasta Huutajiin ja oopperasta Oulun kauhutarinoihin.

Oulusporaan liittyviä videoita on Oulun kaupungin Facebook-sivulla katsottu lähes 100 000 kertaa. Oulusporan kevään 2018 näkyvin osuus oli Ellinooran yksityiskeikka, johon 22 onnekasta kavereineen voitti liput lähes 2000 arvontaan osallistuneen joukosta.

Ouluspora-kampanjalla on haluttu tehdä Oulua tunnetuksi pääkaupunkiseudulla ja samalla viedä eteenpäin ajatusta siitä, että Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Kampanja on jatkoa Rautatientorin metroasemalla joulun aikaan 2016 olleelle valokuvakampanjalle.

Ouluspora-kampanja toteutettiin yhteistyössä oululaisten toimijoiden kanssa. Paikalliset toimijat huolehtivat yhdessä Oulun vetovoimaisuuden edistämisestä ja tämä kampanja on osa isompaa Oulun seudun markkinoinnin projektikokonaisuutta. Ouluspora-kampanjassa olivat mukana Oulun kaupungin kanssa, Finavia, Haltian, Kaleva, Oulun Kärpät, Luonnonvarakeskus, Oulun ammattikorkeakoulu, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun yliopisto, Oulun yliopistollinen sairaala, Technopolis, Visit Oulu, VTT, Nokia, Cor Group, Coronaria, Fennovoima ja Arina.

 

Lisätiedot:

 

Sanna Keskinen
Oulun kaupungin viestintäjohtaja, p. 040 574 3409
sanna.keskinen@ouka.fi

 

Hanna Mattila
Projektipäällikkö, Oulun seudun markkinointi
BusinessOulu liikelaitos, p. 040 717 3588
hanna.mattila@businessoulu.com

 

www.helsinki.oulu.com

Sosiaalisessa mediassa voi seurata Oulusporan vaiheita tunnisteella #ouluspora

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles