fbpx

Oulun nuoreksi Eurooppa-lähettilääksi valittiin 18-vuotias Sara Akural

9.5.2018 | UUTISET

Oulun nuoreksi Eurooppa-lähettilääksi on valittu 18-vuotias lukiolainen Sara Akural. Valinta julkistettiin tänään 9.5. Oulussa Eurooppa-päivän päätapahtumassa. Kaikki Cities4Europe –kampanjaan osallistuvat kaupungit nimeävät nuoren lähettilään, joka on 18-30 -vuotias, ja innostunut ja aktiivinen toimimaan oman kaupunkinsa puolesta Euroopassa. Nuoret lähettiläät kokoontuvat yhteiseen tulevaisuuskeskusteluun marraskuussa Edinburghiin EUROCITIESin vuosikokouksen yhteydessä yhdessä kaupunkien päätöksentekijöiden kanssa.

Oulun Sara Akural toivoo Euroopan vastaavan kansalaisten tarpeisiin luovuudella ja osallisuudella, saavuttavan Pariisin ilmastosopimuksen ja ottavan nuoret mukaan päätöksentekoon. Sara Akuralin toiveiden Oulu on aktiivinen, älykäs ja tarjoaa nuorille loputtomia mahdollisuuksia.

Oulun kaupunki julkaisi nuoren lähettilään hakukuulutuksen yhteistyössä nuorten osallisuustoiminnan, Oulu 2026 kulttuuripääkaupunkiprojektin, KAAOS –hankkeen Kaupunkitilan sekä Oulun yliopiston ja ammattikorkeakoulun BusinessKitchenin kanssa.

Oulu yhdessä yli 80 Euroopan suuren kaupungin kanssa on tällä viikolla käynnistänyt yhteisen Cities4Europe – Europe for Citizens- kampanjan. Tällä vuoden mittaisella kampanjalla halutaan herättää keskustelua Euroopan tulevaisuudesta myös kansalaistasolla, innostaa luomaan osallisuutta korostavia yhteisöjä ja käytänteitä sekä asettamaan ihmiset etusijalle. Kampanjalla on pyrkimys vaikuttaa myös eurooppalaisen päätöksenteon kansalaislähtöisyyteen.

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter