fbpx

Kuvataiteesta uusi matkailun ohjelmapalvelu Oulun seudulle

30.11.2018 | UUTISET

Oulu2026-hanke myös mukana toteutuksessa

Luovan työn ja kansainvälistymisen edellytyksiä Oulun seudulla edistetään lähivuosina tuotteistamalla uusi ohjelmapalvelu taiteesta kiinnostuneille asiakasryhmille. Samalla vahvistetaan kuvataiteen liiketoimintaa ja luovan alan välittäjätoimintaa.

Tavoitteena on räätälöity ja opastettu vierailu, jossa tarjotaan kuvataiteen elämyksiä ja paikallistuntemusta sekä taiteeseen liittyvää konsultaatiota ja alan luotettavia yhteistyöverkostoja.

“Tarve ohjelmapalvelulle on noussut esiin mm. suunniteltaessa yhteistyötä Suomen maailmalla toimivien kulttuuri-instituuttien kanssa”, kertoo Kaisa Kerätär Sisältötoimisto Wariasta.

Nyt tuotettavalla palvelulla mahdollistetaan henkilökohtaisia tapaamisia ja tutustumista pohjoisen taiteeseen ja taiteentekijöihin. Tämän puolestaan arvioidaan synnyttävän uusia hankkeita, yhteistyötä sekä kasvavaa liiketoimintaa Pohjois-Suomessa toimiville kuvataiteilijoille. Taiteen palvelukonseptin uskotaan soveltuvan matkailun asiakasryhmien käyttöön laajemminkin PohjoisSuomessa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman hankkeen yhteistyökumppaneita ovat Oulu2026-hanke, Suomen Lontoon ja Tokion instituutit, FRAME Contemporary Art Finland sekä taiteilijaseuroja. Hankkeen toteuttaja on oululainen Sisältötoimisto Waria, ja hankeaika on 30.4.2018 saakka.

Lisätietoja: Kaisa Kerätär, Sisältötoimisto Waria, p. 045-1242050

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles