fbpx

Inspiraatiota Kaunasista

24.5.2022 | UUTISET

Kaunas

Pihafestivaaliin oli katettu yli 700 pöytää ja päivän aikana nähtiin melkein sata erilaista esitystä kävelykadun varrella. Kuvaaja: Andrius Aleksandravičius

Tämän vuoden Euroopan kulttuuripääkaupunki Kaunas täyttyi viime viikonloppuna tapahtumista ja esityksistä. Oulun delegaatio oli myös paikalla nauttimassa kulttuurin täyteisistä tapahtumista ja takaisin joukko tuli reput täynnä uusia ideoita Oulun juhlavuotta silmällä pitäen.

Oulu2026 yhteisöpäällikkö Heli Metsäpelto kertoi viikonlopun tapahtumien olleen sekä maanläheisiä ja paikallisia yhteisöjä esiin nostattavia kuin myös kansainvälistä huomiotakin herättäviä. Perjantaina järjestetyssä Courtyard, eli pihafestivaalissa Kaunasin noin kaksi kilometriä pitkälle kävelykadulle oli katettu kilometrin verran pöytiä ja useita esiintymispisteitä. Jokainen pystyi varaamaan paikan pöydästä ja tuomaan mukanaan omat tarjottavat ja syötävät. Oulu2026-pöydässä maistatettiin Arctic Food Lab-tuotteita.

–Paikalla oli paljon paikallisia yhteisöjä, kuten esimerkiksi tanssi- tai kuororyhmiä, jotka myös esiintyivät oman pöytänsä lähellä olevilla lavoilla. Isossa tapahtumassa huokui mahtava tunnelma, yhteisöllisyys sekä yhteishenki oli korkealla, Metsäpelto kertoi.

 

Pitkän tauon jälkeen lavalle

Yhteisten ruokahetkien taustalla kuultiin myös suomalaista musiikkia, kun Jukka Takalo, Soivn Siili ja The Southgeates -yhtye esiintyivät tapahtumalavalla. Takalo kertoi olleensa erittäin tyytyväinen, kun pitkän korona-ajan jälkeen pääsi esiintymään yleisön eteen.

–Meillä oli bändin kanssa todella hauskaa Kaunasissa ja oli mahtava päästä ihmisten ilmoille esiintymään. Pihafestivaalin kesämeininki loi hyvän fiiliksen, Takalo kertoi.

Metsäpelto kertoi, että pihafestivaali ideaa halutaan jatkojalostaa myös Oulu2026:ssa ja toteuttaa samantyyppinen tapahtuma juhlavuonna myös Oulussa. Suurin osa tapahtumavierasta oli Kaunasissa paikallisia ja nimenomaan se innosti myös Metsäpeltoa.

–Tapahtuma todella vakuutti meidät. Tällaiseen tapahtumaan esimerkiksi Hupisaaria voisi hyvin hyödyntää. Meilläkin on Oulussa paljon sellaisia esiintyviä ryhmiä, jotka varmasti sopisivat tämän tyyppiseen tapahtumaan esiintymään, Metsäpelto sanoi.

Jukka Takalo Kaunasissa

Soutaa ja laulaa voi niin Oulujoessa kuin Kaunasin Nemunasjoessakin

Lauantaina ohjelmassa oli Let´s Celebrate River – tapahtuma, missä Jukka Takalon Kajakkiorkesteri laski alas Nemunasjoen virtaa 15 kilometriä esiintyen samalla rannalla tapahtumaa seuranneelle yleisölle. Soututapahtumaan osallistui myös Oulun porukka kanooteilla. Metsäpelto sanoi tapahtuman olleen omalaatuinen kokemus, joka olisi hyvin toteutettavissa myös Oulujoella. Jukka Takalo kertoi myös soututapahtuman olleen mieluinen, vaikka veneeseen tulikin maihin nousussa hieman kolhuja.

–Oulussa on järjestetty aiemminkin soututapahtumia ja olisi hienoa saada sellainen mukaan osaksi juhlavuotta, Metsäpelto sanoi.

Kompaktia suunnittelua ja uusia ideoita

Viikonlopun ohjelma huipentui lauantai-iltana brittiläisen teatteriohjaaja Chris Baldwinin ohjaamaan vesispektaakkeli The Confluenceen. Päälava sijaitsi Santaka Parkissa, missä esiintyi viikonlopun aikana kymmenittäin kansainvälisiä artisteja. Metsäpelto kertoi, että pääesityksessä musiikki ja valot yhdistyivät kauniilla ja mielenkiintoisella tavalla. Metsäpelto kuvailee kaikkia tapahtumia hyvin suunnitelluiksi ja kompakteiksi.

–Pihafestivaali kesti kolmisen tuntia ja illan pääesitys tunnin. Minusta se vain kertoo hyvästä ja tarkasta suunnittelusta tapahtumien takana, Metsäpelto lisäsi.

Paikalliset olivat yhteisöjohtajan mukaan erittäin ylpeitä juhlavuodesta ja kulttuuripääkaupunki -tittelistä. Hän kertoi miettineensä, saako viikonlopun tapahtumat paikalliset liikkeelle. Ilokseen hän kertoi huomanneensa, että ihmismassoja liikkui paljon tapahtumissa ja hän arveli suurimman osan olleen paikallisia.

–Torstaina järjestetyssä konferenssissa oli paljon kansainvälisiä toimijoita muun muassa Tartosta ja Elefsínasta. Vaikka yleisö tapahtumissa oli pääosin paikallista, kansainvälistäkin yleisöä oli saapunut paikalle, Metsäpelto kertoi.

Ilo irti kansainvälisestä näkyvyydestä

Tapahtuma vetosi Oulun edustajistoon ja moni viikonlopun tapahtumista olisi Metsäpellon mukaan sopiva myös Ouluun vuonna 2026. Yhteisöllisyys myös vetosi oululaisiin.

–Viikonloppu herätti paljon ajatuksia ja varmasti tulemme hyödyntämään näkemäämme myös Oulussa 2026. Haluamme myös lisätä tietoisuutta tulevasta juhlavuodesta ja tittelin merkityksestä Oululle, Metsäpelto sanoi.

Takalo uskoo, että tuleva Euroopan kulttuuripääkaupunki-juhlavuosi tuo paljon työtilaisuuksia kaikille taiteilijoille ja artisteille. Hän muistuttaa, että kulttuurialan toimijoiden ekosysteemi on laaja ja se vaikuttaa kaikkiin taksikuskeista ja portsareista radion tekijöihin ja esiintyjiin. Kansainväliset yhteistyöt ja ohjelmahaut luovat kulttuurialalle uutta näkökulmaa.

–Kulttuuripääkaupungin tuomasta näkyvyydestä pitäisi ottaa kaikki mahdollinen irti. Esimerkiksi Oulussa järjestettävät Ilmakitaran Maailmanmestaruuskilpailut tavoittavat noin 300 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa ja tapahtuma tuo Ouluun paljon tuloja muun muassa matkailun myötä, Takalo lisäsi.

Kuvaaja: Martynas Plepys

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles