fbpx

Kurkistus kulttuuriohjelmaan: Exploring ART

Kurkistus kulttuuriohjelmaan on sarja, jossa nimensä mukaisesti kurkistetaan Euroopan kulttuuripääkaupungin tuleviin tapahtumiin ja ohjelmiin. Sarja antaa pieniä pilkahduksia tulevasta ja kertoo mielenkiintoisista tekijöistä.

Kuvassa Satu Alajoki ja Johanna Pöykkö

Oulujoen suiston seitsemän kaupunginosaa muuntuvat kiinnostavaksi ja omaleimaiseksi taidealueeksi, kun taide levittäytyy ihmisten arkiympäristöön ja luontoon Exploring ART -työnimellä kulkevan projektin tiimoilta. Oulun Taiteilijaseuran toteuttama taidealue kattaa Oulun keskustan lisäksi Pikisaaren, Hietasaaren, Toppilansaaren, Toppilansalmen, Meri-Toppilan ja Tuiran alueet tarkoituksenaan tuoda taide yleisölle etsittäväksi ja jopa sattumalta löydettäväksi yllättäviinkin paikkoihin.

”Alueen ideana on, että katsoja voi yllättäen saada kahdenkeskisen hetken taiteen kanssa nähdessään ulkotilassa jotain vaikuttavaa. Alueella saa kohdata teokset rauhassa ilman ylimääräisiä katseita”, kuvataiteilija Johanna Pöykkö (kuvassa oikealla) kertoo.

Taidealue on kokonaisuudessaan valmis Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026, mutta osa teoksista jää paikalleen ilahduttamaan kulkijoita vielä sen jälkeenkin. Alueen tarkoitus on tarjota nähtävää ja koettavaa niin yhden illan turisteille, kun alueen asukkaillekin.

”Tavoitteemme on, että taide muuttaisi arkista ympäristöämme kiinnostavaksi”, kertoo Oulun taiteilijaseuran toiminnanjohtaja Satu Alajoki.

Miten Exploring ART kytkeytyy Villisti kaupunki -teemaan?

”Olemme tottuneet näkemään esimerkiksi maaseudulla villiä taidetta pihapiireissä ja pelloilla sellaisten tempausten muodossa, joita isotkin ihmisjoukot lähtevät katsomaan. Kaupungissa ympäristöä pyritään pitämään erityisen hallittuna, joten haluamme pohtia, miten kaupunkitilaa voisi elävöittää siihen sopivissa raameissa. Haluamme antaa taiteelle ja taiteilijoille mahdollisuuden villiyteen”, Pöykkö kertoo.

”Exploring ART tuo taidetta sellaisiin paikkoihin, joissa sitä ei tavallisesti nähdä. Ympäristön ei tarvitse olla erityinen paraatipaikka, vaan se voi olla ihan tavallinen arjen ympäristö esimerkiksi jossakin lähiössä”, Alajoki jatkaa.

Miten projekti edistää kulttuuri-ilmastonmuutosta?

”Silloin, kun taide on löydettävissä ilman, että sitä lähtee erikseen katsomaan, niin se voi muuttaa hyvällä tavalla ajatusten suuntaa ja olla jopa käänteentekevää. Taidehaun auetessa mukaan voi tulla minkä kokoiset teokset tahansa. Sen tarvitse olla yksielementtinen teos, vaan se voi olla jotain tapahtumaluonteistakin. Riippuu hyvin paljon hakijoista, että minkälainen taidekokonaisuus tästä nousee”, Pöykkö kuvailee.

”Edistämme kulttuuri-ilmastonmuutosta siten, että taide saa vähän vapaammin rönsytä kaupunkitilassa”, Alajoki tiivistää.

Millä tavoin hanke heijastuu erityisesti Oulujoen suiston kaupunginosiin ja niiden kehittämiseen?

”Emme niinkään tuo taidetta uusille asuinalueille, vaan olemme ottaneet keskiöön vanhemmat alueet, joissa julkista taidetta on vähemmän. Oulujoen suisto on sopivan kokoinen ja keskeinen alue, jonka varrelta löytyy esimerkiksi vehreää ja koskematonta luontoa Hietasaaressa, ja toisaalta 70-luvulla rakennettua lähiötä Tuirassa. Tällä alueella näkyy Oulun monet kasvot, mikä on mielestäni kiinnostavaa”, Alajoki kertoo.

”Työryhmämme mietti aluksi laajempaa aluetta, mutta lopulta taidealue haluttiin pitää sellaisena, että sen voi jopa kävellä ympäri. Alue muodostui enemmänkin pyöräiltäväksi, mutta emme tähtää muutenkaan siihen, että koko alueen saisi koettua yhdellä reissulla”, Pöykkö jatkaa.

Mitä Exploring ARTin tiimoilta on odotettavissa tulevina vuosina?

”Avaamme ensi vuonna avoimen ammattitaiteilijoille suunnatun teoshaun, jonka kautta taiteilijoilla on mahdollisuus päästä mukaan luomaan Oulujoen suistoon uutta taidealuetta. Teoksia alkaa ilmestymään ulkotilaan pikkuhiljaa, ja alue on valmis vuonna 2026. Tavoitteenamme on, että alueesta tulee pitkäikäinen ja osa teoksista jää useaksikin vuodeksi paikalleen. On ilahduttavaa, miten paljon Oulussa tapahtuu tällä hetkellä ulkotilassa”, Pöykkö iloitsee.

Kuvaile, miltä pohjoinen alue näyttää vuonna 2026

“Näen Oulun vuonna 2026 tapahtumarikkaana, monenlaisia ja monenikäisiä ihmisiä kulttuurilla yllättävänä tapahtumakaupunkina, joka jättää jälkeensä uusia ajatuksia ja oivalluksia siitä, mitä taide voi olla ja miten sitä voi kokea”, Pöykkö toivoo.

Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmahaku on avoinna – hakemuksia toivotaan kaikkialta Suomesta ja kansainvälisesti

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu on avannut ohjelmahaun kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille. Haku on auki 9. joulukuuta 2022 saakka. Ohjelmahaussa haetaan erityisesti vaikuttavuudeltaan laajoja projekteja, jotka edustavat tai yhdistelevät eri toimialoja. Kulttuuri halutaan ymmärtää laajasti.

Oulu2026-kulttuuriohjelmaa rakennetaan kolmen eri ohjelmateeman, Villisti kaupunki, Vastakohtien voima ja Rohkeasti reunalla, ympärille. Projektien tulee liittyä joihinkin kolmesta pääteemasta, ja päätavoitteena on pyrkiä pysyvään kulttuuri-ilmastonmuutokseen pohjoisessa Suomessa.

– Kulttuuri-ilmastonmuutoksella tarkoitetaan uudenlaisien, jopa yllättävien yhteyksien muodostamista eri toimijoiden ja toimialojen välillä, joten haluamme pitää kulttuurin määritelmän mahdollisimman laajana, sanoo Oulu2026-ohjelmajohtaja Samu Forsblom

Tulevassa haussa painotetaan erityisesti taidetta ja teknologiaa yhdistäviä projekteja. Myös luovat tilakonseptit, festivaalien kehittäminen, pohjoisen alueen kulttuurihistoria, ainutlaatuinen ruokakulttuuri sekä taiteen ja luonnon yhdistäminen ovat hyviä lähtökohtia projektien suunnitteluun.

Haussa vaikuttavuudeltaan laajoja projekteja

Ohjelmahakuun voivat osallistua suomalaiset ja kansainväliset toimijat, joilla on valmiudet toteuttaa projekti itsenäisesti. Projektien tulee toteutua kokonaan tai osittain Oulu2026-toteutusalueella, johon kuuluu Oulun lisäksi 33 pohjoista kuntaa ja kaupunkia.

Oulun kulttuurisäätiö voi myöntää projekteille sen kokonaisbudjetista pääsääntöisesti maksimissaan noin 50 prosentin osarahoituksen. Projektien laaja rahoituspohja katsotaan eduksi, sillä huolellisesti ja kattavasti kartoitettu omarahoitus lisää projektin uskottavuutta.

Hakukriteereissä painotetaan myös projektien vaikuttavuuden laajuutta ja kykyä luoda ainutkertaisia kokemuksia sekä uusia toimintamalleja alueille. Ohjelmahaku on väylä kehittää toimijoiden perustoimintaa eteenpäin uusilla, innovatiivisilla lähestymistavoilla.

Projektien pääpaino tulee olla kulttuuripääkaupunkivuodessa 2026, mutta ne voivat tarvittaessa alkaa jo aikaisemmin. Lyhemmän aikajänteen tapahtumille ja projekteille avataan Me olemme kulttuuria -ohjelmahaku vuonna 2024.

Seuraava infowebinaari 19. lokakuuta

Tulevan syksyn aikana järjestetään kaksi webinaaria, joissa kerrotaan tarkemmin hakuprosessista. Ensimmäinen on 19. lokakuuta klo 13, ja ilmoittautuminen on avattu. Toinen webinaari järjestetään 22. marraskuuta klo 13.

Sähköinen hakulomake on avoinna ja hakuaika päättyy 9.12.2022 klo 23:59. Lopulliset rahoituspäätökset julkaistaan toukokuussa 2023.

Hakulomake ja lisätietoa löytyy verkkosivuilta oulu2026.eu/ohjelmahaku

Lisätietoja

Oulu2026.eu/ohjelmahaku

Lisätietoa

Samu Forsblom
Ohjelmajohtaja
Samu.forsblom@oulu2026.eu
+358447037558
Oulun kulttuurisäätiö sr