Pyhäjoki mukaan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden toteutukseen
Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden toteutusalue laajenee entisestään. Pyhäjoen kunnanvaltuusto on päättänyt 21. syyskuuta kokouksessaan, että Pyhäjoki lähtee mukaan Euroopan kulttuuripääkaupungin, Oulu2026, kulttuuriohjelman toteutukseen ja perustaa työryhmän valmistelemaan vuoden 2026 kulttuuriohjelmaa Pyhäjoelle. Työryhmään voidaan kutsua myös paikallisia kulttuurialan toimijoita. Oulun kulttuurisäätiön hallitus hyväksyi Pyhäjoen osaksi Oulu2026-aluetta kokouksessaan 6. lokakuuta.
Oulu2026-alueeseen kuuluu 33 kuntaa/kaupunkia pohjoisesta Suomesta.
”Oulu2026-alue on Euroopan kulttuuripääkaupunkien historiassa laaja. Alue tulee tarjoamaan eurooppalaisille monipuolista ja ainutlaatuista sisältöä, joka pitää tulla paikanpäälle näkemään ja kokemaan. Pyhäjoki tuo kokonaisuuteen omaa erityistä kulttuuriosaamistaan ja täydentää perinneruokien osalta hienosti pohjoiseen ruokakulttuuriin keskittyvää Arctic Food Lab -kokonaisuuttamme”, toteaa Oulun kulttuurisäätiön toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen.
Kunnat ovat mukana kulttuuripääkaupunkityössä kukin omien resurssiensa ja valitsemiensa painopisteiden mukaisesti. Yhteistyö kuntien kanssa voi tarkoittaa vuodelle 2026 yhdessä suunniteltavaa, esimerkiksi alueen kulttuuriperintöön pohjaavaa uutta taide- ja kulttuurisisältöä. Yksittäisen kumppanikunnan panostus voi olla myös yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa järjestämä ohjelmallinen kokonaisuus, jolle kehitetään Oulu2026:n myötä jotakin erityislaatuista.
Oulu2026-alueseen kuuluvat Oulun lisäksi Haapajärvi, Haapavesi, Hailuoto, Ii, Kajaani, Kalajoki, Kemi, Kempele, Kuhmo, Kuusamo, Kärsämäki, Liminka, Lumijoki, Muhos, Nivala, Oulainen, Paltamo, Pielavesi, Pudasjärvi, Pyhäjoki, Pyhäntä, Raahe, Sievi, Siikajoki, Siikalatva, Sotkamo, Suomussalmi, Taivalkoski, Tornio, Tyrnävä, Utajärvi, Ylivieska, Vaala.
Lisätietoja:
Piia Rantala-Korhonen
Toimitusjohtaja, Oulun kulttuurisäätiö sr
Risto Ruohonen
Oulun kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja
Haastattelupyynnöt:
Annu Höttönen
Viestintä- ja markkinointipäällikkö
044 703 4021