fbpx

OSAOlla tehdään 2026 kulttuuritekoa!

Kirjoittajat Laura Jokinen ja Marika Pekkala työskentelevät Koulutuskuntayhtymä OSAOlla.

Koulutuskuntayhtymä OSAOn kulttuuripääkaupunkiteemainen hanke Agentti023 tekee OSAOlaisista kulttuuriagentteja. Vuoden 2026 loppuun mennessä OSAOlla on tehty 2026 kulttuuritekoa. Uusi kulttuuriagenttina toimimisen tutkinnon osa kouluttaa kulttuuriagentteja, jotka suunnittelevat, järjestävät ja innostavat muita mukaan kulttuuritekoihin sekä OSAOn sisällä että ulkopuolella.

”Kulttuuritekojen kautta tuodaan esiin OSAOn kulttuuria, kuten ammattiosaamista ja yhteisöllisyyttä. Ammattiosaajien kulttuuri on ainutlaatuinen ja ansaitsee päästä esiin tekijöidensä näköisin tavoin”, sanoo projektiasiantuntija Marika Pekkala.

Kulttuuri-ilmastonmuutosta toteuttamassa amiksesta käsin

OSAOn kulttuuri-ilmastonmuutos ulottuu kaikkiin sen kahdeksaan yksikköön sekä niiden ulkopuolelle. OSAOssa opiskelee noin 8 500 opiskelijaa, ja yksiköt sijaitsevat laajalla alueella Oulun seudulta Koillismaalle. Yhteisöllisyyttä sekä opiskelijoiden ja henkilökunnan hyvinvointia lisätään juuri kulttuurin avulla! OSAOn yksiköt ovat kaikki omanlaisiaan, ammattialojen ominaispiirteitä ilmentäviä ainutlaatuisia ympäristöjä, joiden kulttuuri tulee yhä vankemmin näkymään myös alueella, jossa ne sijaitsevat.

Opiskelijat ja henkilökunta ovat ideoineet satoja tapahtumia, aktiviteetteja ja tempauksia kulttuuritekojen ympärille. Toteutukseen pääsevät ne, jotka OSAOlaiset kokevat eniten omikseen ja joilla on jatkuvuutta vielä kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeenkin. Agentti023 haluaa suunnitella ja toteuttaa tapahtumia ja toimintaa, jotka jäävät mieleen ja joita muistellaan vielä vuosienkin päästä.

Yhteistyötä eri tahojen kanssa

Agentti023 on myös mukana rikastamassa jo vakiintuneita tapahtumia. Esimerkiksi moni festarikävijä ehkä jo tietääkin OSAOn ja Ammattiopisto Luovin yhdessä Qstockiin toteuttaman kukkaseppelepisteen, joka on loistava esimerkki mieleenpainuvasta ammattiosaamisen kulttuuriteosta. Kukkaseppelepistettä ei toteutettaisi ilman OSAOn puutarha-alan opiskelijoiden ja henkilökunnan vahvaa osaamista ja työpanosta.

Kesäfestivaalilla tehdään kukkaseppeleitä festarivieraille.

OSAOn ja Luovin perinteeksi muodostunut Kukkaseppelepiste Qstockissa kerää vuosittain valtavan määrän osallistujia. Kuva: Johanna Pelkonen

”Haluamme järjestää kulttuuritoimintaa yhdessä eri yhteistyötahojen, kuten kulttuuri-, liikunta- ja taiteen ammattilaisten kanssa sekä totta kai Oulu2026-tapahtumakonseptien mukaisesti. Myös työelämä ja yritykset ovat mukana. OSAOlta löytyvät kaikki alat ja hurjasti intoa tehdä ja toteuttaa. Kutsumme yhteistyökumppaneita ideoimaan ja järjestämään kanssamme kulttuuritekoja OSAOlle ja Oulu2026-alueelle”, sanoo projektipäällikkö Laura Jokinen.

Seuraa kulttuuriagenttitoimintaa somessa

Kaikki kulttuuriteot tallennetaan hiljattain perustetulle kulttuuriagenttitoiminnan Instagram-tilille, joka kertoo millaista on opiskella ja työskennellä OSAOlla, Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulussa ja sen reuna-alueilla. Otahan siis seurantaan @kulttuuriagentti! Parhaat projektit pääsevät esiin myös Oulu2026-alustoilla.

Vapaavalintainen kulttuuriagenttina toimimisen tutkinnon osa jää pysyvästi OSAOn kurssitarjontaan ja sitä kehitetään yhdessä OSAOn henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa. Agentti023 aloittaa kulttuuri-ilmastonmuutoksen, ja Agentti026 huipentaa toiminnan Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotena 2026.

Kulttuuriagenttitoimintaa tehdään laajalla yhteistyöllä! Jos haluat kuulla lisää ja olla osana OSAOn kulttuuri-ilmastonmuutosta, niin löydät lisätietoja osoitteesta www.osao.fi/agentti023. Agentti023-tiimi kuulee mielellään alueen toimijoita, joilla on intoa viedä yhdessä amisten osaamista Oulu2026-alueen kulttuurikentälle!