fbpx

Nuorisokeskus täynnä ainutlaatuisia muistoja

Marjoja ja sieniä astioihin kerättynä

Kuusamossa Elijärven rannalla sijaitseva Oivanki on elämyksellinen nuorisokeskus. Se on osa valtakunnallista nuorisokeskusten kokonaisuutta, johon kuuluu yhdeksän keskusta ympäri Suomen. Oivangissa järjestetään monipuolisia nuorisoleirejä ja leirikouluja, mutta lisäksi myös esimerkiksi pikkujouluja, kokouksia, juhlia ja muita tapahtumia.

Majoitus- ja ravintolapäällikkö Leila Hemmilä on työskennellyt Oivangissa jo vuodesta 1985 lähtien. Alunperin määräaikaiseksi keittiöapulaiseksi taloon saapunut Hemmilä on vuosien varrella opiskellut itselleen muun muassa restonomin koulutuksen.

Oivangin varsinainen toiminta lähti käyntiin vuonna 1982, vaikkakin leirejä on järjestetty jo 1970-luvulta alkaen. Suomen nuorisokeskusyhdistys, eli tuttavallisemmin Suomen nuorisokeskukset perustettiin kattojärjestöksi maassa sijaitseville yhdeksälle nuorisokeskuksille. Kyseessä on nuorisotyöhön erikoistunut verkosto, joka edistää nuorten liikkuvuutta Suomen sisällä sekä ulkomailla.

“Teemme täällä nuorisotyötä suurella sydämellä ja kehittävällä otteella. Luomme lapsille ja nuorille elämän mittaisia muistoja.”

Oivanki tarjoaa monipuolisesti tekemistä. Minigolf, hiihtoladut, alppicurling ja monet ulkopuolisilta tuottajilta hankitut aktiviteetit kuten poroajelut ja metsäjooga varmistavat sen, että leiriläisillä ja muilla kävijöillä on aina mielekästä tekemistä.

“Käytämme paljon ulkopuolisten tuottajien palveluita. Kaikkea ei tarvi itse osata, kun läheltä löytyy osaajia.”

Paikallisuus suunnitelmien keskiössä

Kun Oivangissa on leiri, ovat leiriläiset niin sanotusti täysihoidolla. He syövät päivän aikana aamiaisen, lounaan, päivällisen ja iltapalan seitsemänä päivänä viikossa. Menut suunnitellaan aina ryhmää silmälläpitäen. Juhlissa ja tapahtumissa ruokatarjonta on luonnollisesti eri tyylistä, mutta yksi asia yhdistää kaikkea ruokasuunnittelua:

“Mahdollisimman paljon paikallista. Luonnosta kerätään niin paljon kuin mahdollista. Milloin mitäkin saa, niin otetaan vastaan mielellään.”

Ruokalistoilla hyödynnetään siis lähialueen tilojen ja pohjoisen luonnon antimia. Hemmilä nostaa erityisesti esiin paikallisen kalan, esimerkiksi muikun ja kirjolohen, sekä Kuusamon alueella saatavilla olevan poron. Oivangin henkilökunnasta löytyy Hemmilän mukaan paljon innokkaita marjastajia ja sienestäjiä, jotka keräävät luonnon antimia säilöön talveksi. Hän on itse myös innokas keräilijä.

“Kaikki tuotteet mitä kerätään täällä pohjoisessa ovat aromikkaampia. Ne ovat puhtaita tuotteita, eivät ole liikenteen saastuttamia.”

Keskuksen pihamaalla kasvaa tällä hetkellä marjapensaita ja raparperia. Tulevana kesänä oman puutarhan repertuaaria olisi tarkoitus laajentaa esimerkiksi hyötymarjoilla. Lisäksi Oivangissa leivotaan paljon itse. Aamupalalla on tarjolla aina tuoreita sämpylöitä. Ruoka onkin kerännyt paljon kiitosta leiriläisiltä.

“Nuoret kyselevät meiltä paljon ruoasta. He sanovat, että ruoka on parempaa kuin koulussa ja aikovat viedä kokit mukanaan omiin kouluihinsa”, Hemmilä naurahtaa.

Oivanki on osa Wild Food Kuusamo ja Taivalkoski -verkostoa. Wild Food Kuusamo ja Taivalkoski on brändi ja tavaramerkki, joka sitoo yhteen Kuusamon ja Taivalkosken alueen paikallisia ruokatuottajia ja ravintola-alan yrittäjiä.

Lue lisää Oivangin verkkosivuilta.