fbpx

Laadukkaita tuotteita idylliseltä lammastilalta

Lampaita laiduntamassa Kurikan lammastilalla.

Lampaita laiduntamassa Kurikan lammastilalla.

 

Siikajoella sijaitseva Kurikan Lammastila on jo pitkään tarjonnut laadukkaita lampaanlihatuotteita sekä lammasjalosteita. Lampurit Sari Kurikka ja Marko Kurikka tekevät töitä noin neljänsadan lampaan parissa upeissa maalaismaisemissa.

Tilan historia ulottuu kauas. Marko Kurikka on ollut tilan omistajana jo 80-luvun loppupuolelta asti ja jo sitäkin ennen se on kuulunut hänen suvulleen. Ajan saatossa tilalla on kasvatettu niin sikoja kuin nautojakin, mutta lampaat saapuivat tilalle 90-luvulla jäädäkseen. Tällä hetkellä tilalla kasvatetaan texel- ja blue texel -rotuisia lampaita.

Kurikan Lammastila myy lampaanlihaa ja lammasjalosteita, kuten taljoja, raakavillaa esimerkiksi petivaatteita varten ja Sari Kurikan itse valmistamia käsitöitä, kuten konehuovutettuja tossuja. Lisäksi suunnitelmissa olisi aloittaa pienimuotoista matkailutoimintaa.

“Ollaan ostettu siirrettävä saunamökki ja ensi kesänä olisi tarkoitus alkaa pyörimään tällaiset lammaslomat, upeissa maisemissa meidän rannassa. Saisi lomailla lampaiden seurassa”, Sari Kurikka kertoo.

 

Arvostettu ja laadukas tuote

Lampaanlihatuotteita löytyy laaja valikoima. On grillimakkaroita, salamia, lammaskebabia, raakalihaa ja käristystä. Kurikat kulkevat aktiivisesti alueen REKO-tapahtumissa sekä markkinoilla esittelemässä ja myymässä tuotteitaan. Tuotteita voi ostaa myös suoraan tilalta.

“Tilamme sijaitsee kahden ison kaupungin, Oulun ja Raahen välissä ja se on meille etu. Meille on syntynyt hyvä oma asiakaskunta.”

Kurikka kehuu heidän lampaanlihansa olevan laadukasta, lähellä tuotettua ja puhtaasti pelkkää lammasta. Hän kokee myös tärkeäksi sen, että lammastilan pitäminen ja monivaiheinen tuotantoprosessi parantaa omalta osaltaan alueen työllisyyttä, pitäen sisällään niin teurastajat kuin kuljettajatkin.

Vuonna 2022 Kurikan Lammastila palkittiin Maistuva maaseutu -tunnustuspalkinnolla. Palkinto noudettiin farmimessuilta Mikkelistä ja Kurikka kuvailee tunnustuksen tulleen täytenä yllätyksenä.

“Se oli meille arvostettu palaute.”

 

Helppoa ja hyvää

Lampaanliha ei ole kaikille tuttu raaka-aine, mutta Kurikka kertoo monesti kuullun tokaisun villasukkamaisesta mausta karisevan samantien, kun ihmiset pääsevät maistamaan heidän tuotteitaan. Valmiiksi maustetut hampurilaispihvit tai vain lämmitystä tarvitseva lammaskebab tekevät lampaanlihan valmistamisesta helppoa.

“Ne ovat niin helposti valmistettavia, että saa helposti puhuttua ympäri nälkäisiä ihmisiä.”

Kebab onkin Kurikan mukaan ehdottomasti yksi heidän suosituimmista tuotteistaan, toisen ollessa karitsakäristys. Omaa suosikkia hänen on kuitenkin hankala valita.

“Ei voi sanoa suosikkia, kun kaikki on niin suunmyötäistä”, hän naurahtaa.