fbpx

Hae harjoittelijaksi meille Arctic Food Lab – tiimiin!

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026!

Euroopan kulttuuripääkaupungit ovat yli 30 vuoden ajan olleet vetovoimaisin osa EU:n kulttuuritoimintaa. Kulttuuripääkaupungit kehittävät kaupungin elinvoimaa ja yhteisöllisyyttä kulttuurin ja taiteen avulla. Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.

Pohjoisen Suomen taivaan alla kasvaa raaka-aineita, jotka hurmaavat puhtaudellaan ja herkullisuudellaan. Arctic Food Lab nostaa esiin arktisissa oloissa syntyneen ruokaperinteemme ainutlaatuisuutta ja kokoaa yhteen alueemme gastronomian ja ruokakulttuurin toimijoita. Merkistä tunnistaa paikallisen maun ja elämyksen. Arctic Food Lab on osa Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026 ohjelmakokonaisuutta.

Haemme nyt tapahtuma- / tuottajaharjoittelijaa syyskuussa järjestettävän Arctic Food Festivalin ja Makuseikkailun suunnitteluun ja toteutukseen. Harjoittelija työskentelee osana Arctic Food Lab-tiimiä ja on ammattitaitoisessa ohjauksessa.

Harjoittelussa pääset tekemään monipuolisia ja vastuullisia työtehtäviä tapahtumatuotannon parissa. Työtehtäviin kuuluvat ruokatapahtumien valmistelutehtävät, yhteistyökumppanuuksien hoitaminen ml. yritykset, tapahtumatuotanto sekä viestinnälliset tehtävät. Meiltä saat mainiota kokemusta ja pääset luomaan verkostoja, joista on apua opinnoissa ja tulevissa työtehtävissä.

Haemme harjoittelijaa 13.3.2023 alkaen puolen vuoden jaksolle. Kesällä on mahdollisuus pitää taukoa harjoittelusta. Voit myös ehdottaa opintojesi kannalta sopivaa aloitusta ja harjoittelujakson ajankohtaa.

Harjoittelujakson ajalta on mahdollisuus palkkaan. Paikka täytetään sopivan henkilön löydyttyä.

Jätäthän vapaamuotoisen hakemuksesi viimeistään 1.3.2023 mennessä cv:n kera sähköpostitse: rekry@oulu2026.eu. Laitathan sähköpostisi otsikoksi ”TAPAHTUMA- / TUOTTAJAHARJOITTELIJA AFL”.

Oulun kulttuurisäätiö vastaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden toteutuksesta. Säätiö tarjoaa ainutkertaisen mahdollisuuden kehittää Oulua kulttuurikaupunkina. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä ja taatusti mielenkiintoisen toimintaympäristön. Työtäsi tukevat mahtava tiimimme ja joustavat työskentelymahdollisuudet. Tule osaksi kulttuuri-ilmastonmuutosta ja innostunutta Oulu2026-tiimiä!

 

Lisätietoja tehtävästä

Niina Keränen

Projektipäällikkö

niina.m.keranen@oulu2026.eu

Puh. 040 0163 987

 

Heli Metsäpelto

Yhteisöpäällikkö

heli.metsapelto@oulu2026.eu

Puh. 044 703 7554