helmi 17, 2023
Frozen People, elektronisen musiikin sekä pohjoisen taiteen ja tyylin festivaali, valtaa Oulun paraatipaikan Nallikarin maaliskuun alussa. Ainutlaatuinen talvitapahtuma järjestetään keliolosuhteita uhmaten meren jäällä. 4. maaliskuuta juhlittavassa festivaalissa vierailee esiintyjä vuoden 2024 Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartosta. Tulevaisuudessa festivaalin taideohjelmahaku laajenee kansainväliseksi ja tapahtumaan tuodaan enemmän kansainvälisiä elektronisen musiikin artisteja.
Tapahtuma on saanut innoituksensa Yhdysvalloissa Nevadan autiomaassa järjestettävästä Burning Man -festivaalista.
”Esikuvansa tavoin Frozen People järjestetään keliolosuhteita uhmaten yllättävässä paikassa. Tapahtuma kokoaa vapaasieluisia taiteilijoita tekemään taidetta ja trendikkäitä juhlijoita ilmaisemaan itseään”, kertoo Oulu Urban Culture ry:n toiminnanjohtaja Heikki Myllylahti.

Ensimmäinen Frozen People -tapahtuma Nallikarissa meren jäällä 12.3.2022. Frozen People on elektronisen musiikin sekä arktisen taiteen ja tyylin festivaali, jonka järjestää Oulu Urban Culture. Osa Euroopan kestävin kulttuuripääkaupunki -hanketta. Jääkaruselli-valoteos ‘Häkki’:
Janne Käpylehto. Kuva Sanna Krook.
Tapahtuma tähtää Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026
Frozen People -festivaali järjestetään nyt toista kertaa, vaativissa olosuhteissa järjestettävä tapahtuma vaatii pitkäjänteistä kehittämistä ja kokeilevaa otetta. Tapahtuma kehittyy vielä vuosina 2024 ja 2025, ja suurimmat tavoitteet tähtäävät vuoden 2026 maaliskuuhun, jolloin festivaali on merkittävä osa Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026-ohjelmaa ja Villisti kaupunki -kokonaisuutta. Vuonna 2026 Oulun Nallikari ja jäätynyt merenranta muuttuvat suureksi talvisen taiteen ja musiikin näyttämöksi.
”Olemme nähneet kuinka koko Suomen vallanneet valotapahtumat ovat muuttaneet käsityksemme kulttuurista ja taiteesta kaamoksen keskellä. Oulu Urban Culturen tavoitteena on tehdä sama talvelle ja rakentaa Oululle uusi arktinen taide- ja kulttuuri-identiteetti Frozen People -festivaalin avulla”, Myllylahti kertoo.
Tämän vuoden tapahtuman musiikkiohjelma koostuu monipuolisesta tarjonnasta elektronista musiikkia. Päivällä voi nauttia kevyestä ja rytmikkäästä house-musiikista, auringonlaskun aikaan taianomaisesta liveperformanssista ja pimeän laskiessa teknon sykkeestä. Festivaalilla nähdään niin tuoreita kuin kokeneitakin kasvoja Oulusta sekä vieraita Helsingistä, Turusta ja Virosta.
Musiikin lisäksi aluetaidetta usean eri teoksen voimin. Nallikarin jäätyneessä maisemassa nähdään festivaalipäivänä muun muassa mukaansa kutsuvia installaatioita ja performansseja, pehmoisia tiloja, kohtaamisia ja vuorovaikutteista valotaidetta.
Tapahtuma toteutetaan laajan yhteistyöverkoston avulla. Oulu2026 Arctic Food Lab tuo tapahtumaan paikallista ruokaa ja juomaa, LUMO-valofestivaali mahdollistaa tapahtumassa nähtävän Niko Tiaisen valotaideteoksen ja Tartto2024 – Euroopan kulttuuripääkaupunki tarjoaa virolaisen Merimellin keikan. Tapahtumaan ovat tukeneet myös Nallikarin lomakylä, Oulun Energia ja Hongisto Oy.
Pääsymaksuton festivaali on osa Oulu2026-kulttuuriohjelmaa ja kulttuuri-ilmastonmuutosta. Tapahtuman järjestää Oulu Urban Culture ry.
Festivaalin ohjelmisto
Musiikkiohjelma:
- Blushie
- Delikatessen
- Kristian
- Merimell (EST)
- Sophia Mitiku (live)
- DJ yrtti
Aluetaide:
AUTAPSE, interaktiivnen videoprojisointi
Niko Tiainen
LEMPEE (baby don’t hurt me), installaatio ja performanssi
Anna Anundi, Mónica Celeste, Katriina Kenttämies
LIFE IS A BEACH AND THEN YOU DIE, jääveistosinstallaatio
Käsityökerho
NÄIN KOHTAAMME JÄÄLLEEN, tila- ja valotaideteos
Hermanni Hakumäki ja Eljas Rytkölä
Oulun Tähtisirkuksen improvisaatiopohjainen poi-esitys
Kerttu Tuomala
PUMPULINNA, pehmoinen hengailutila ja taikateltta
Illjana & VituEmo
Päivitetty ohjelma tapahtuman verkkosivuilla
joulu 12, 2022

Photoy: M.Plepys, www.kaunas2022.eu
Kaunas, Euroopan kulttuuripääkaupunki 2022, houkutteli yli 2 miljoonaa kävijää 5 vuodessa.
Kaunasin kulttuuripääkaupunkikokonaisuuden lukuja:
- 3000 tapahtumaa
- Matkailun ja kansainvälisen mediahuomio lisääntyi. Kaunas oli esillä yhteensä 66 maassa: Euroopassa, Yhdysvalloissa, Intiassa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa ja Singaporessa. Kaunas 2022 vastaanotti yli 170 ulkomaista toimittajaa.
- Kaunas2022-ohjelmaan osallistui 18 000 taiteilijaa ja luovaa tekijää.
- Kaunas majoitti 258 000 turistia vuonna 2022, joista suurin osa oli Saksasta, Italiasta sekä naapurimaista Puolasta, Latviasta ja Virosta.
Ennätysmäärä kävijöitä ja artisteja
Viiden vuoden aikana lähes 2 miljoonaa kulttuurin ystävää vieraili Kaunasissa, ja yli puolet heistä vieraili kulttuuripääkaupunkivuonna 2022. Kulttuuriohjelman luomiseen osallistui 18 000 taiteilijaa ja luovaa tekijää kaikkialta maailmasta. Kuitenkin 70 prosenttia ohjelmasta oli liettualaisten taiteilijoiden luomia ja toteuttamia. Pelkästään vuonna 2022 liettualaiset ja kansainväliset taiteilijat järjestivät 1 370 yleisölle avointa tapahtumaa Kaunasissa ja Kaunasin alueella.
Kaunas2022-projekteihin oli yhteensä 26 miljoonaa euron budjetti eli viiden vuoden aikana. Kaunas2022 sai yli 50 sponsoria ja kumppania, joiden taloudellinen tuki ja palvelut toivat yhteensä 2,8 miljoonaa euroa.
Alkuperäinen lehdistötiedote in Eng
marras 30, 2022
Unkarissa sijaitseva Veszprém on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista ensi vuonna.
Vészpremissä käytetään Euroopan Solidaarisuusjoukkoja kansainvälisissä vapaaehtoistehtävissä ja nyt kaupunkiin etsitään 18-29-vuotiaita nuoria kolme viikkoa kestävälle kansainväliselle vapaaehtoisjaksolle 8.-28.1.2023. Vapaaehtoisille korvataan matkat, majoitus, ruuat, taskuraha ja vakuutus matkan ajalta.
Veszprémin Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisia vietetään 20.-22.1.2023, joten vapaaehtoiset pääsevät näkemään ja osallistumaan yhteen juhlavuoden suurimmista tapahtumista. Vapaaehtoisohjelma on keskeinen osa Euroopan kulttuuripääkaupunkien toteutusta ja usein erityisesti avajaisissa vapaaehtoisten työpanos on korvaamatonta.
Hae mukaan 11.12.2022 mennessä
Oulu2026-vapaaehtoisohjelman suunnittelu on käynnissä, mutta Oulun avajaisia joudutaan odottelemaan vielä kolme vuotta. Tässä siis oivallinen mahdollisuus nuorelle nähdä Euroopan kulttuuripääkaupunkitoimintaa vapaaehtoistoimijan silmin jo aiemmin.
Lisätietoa vapaaehtoisjaksosta löytyy Veszprémin sivuilta Short term ( 3 weeks) (helloragyogok.hu) ja Euroopan Solidaarisuusjoukkojen sivuilta VEB2023 – The Opening | European Youth Portal (europa.eu)
marras 2, 2022

Jari-Pekka Haataja ja Rosa Uusitalo toivottavat kaikki 18 vuotta täyttäneet oluista kiinnostuneet henkilöt tervetulleiksi mukaan Oulun Olutseuran toimintaan.
Tämän viikon kulttuuripersoonamme, tai pikemminkin kulttuuriseura, on Oulun Olutseura ry. Olutseura on toiminut pohjoissuomalaisen olutkulttuurin puolesta jo yli 30 vuotta. Oulun Olutseura on perustettu 1989 ja se on yksi Suomen suurimpia ja aktiivisimpia olutseuroja. Kulttuurikysymyksiimme vastavat tällä kertaa yhdessä seuran puheenjohtaja Rosa Uusitalo ja varapuheenjohtaja Jari-Pekka Haataja.
Rosa ja Jari-Pekka kertovat seuralle kuuluvan hyvää. Jäsenkortin kuluvalle vuodelle lunastaneita on parisen sataa ja jäsenet asuvat pääsääntöisesti Oulun alueella, mutta kauempanakin majailevia kuuluu seuraan.
Seurassa puuhastellaan oluen valmistamisen ja maistelun parissa, retkeillään oman kaupungin alueella ja kauempana sekä järjestetään muun muassa biljardi- ja keilausturnauksia. Rosa ja Jari-Pekka kertovat, että yhdistyksen jäsenet viestittelevät ahkerasti yhteisissä WhatsApp-ryhmissä ja kirjoittavat arvioita älypuhelinten olutsovelluksiin.
–Aina jostain paikallisesta pubista löytyy seurakaveri.
Oulun Olutseura edistää, tukee ja kehittää olutkulttuuria Pohjois-Suomessa. Seuran toimintaan pääsee mukaan kaikki 18 vuotta täyttäneet alueen olutkulttuurista ja siihen liittyvästä toiminnasta kiinnostuneet henkilöt. Seura järjestää erilaisia tapahtumia ympäri vuoden. Pääsääntöisesti joka kuukauden ensimmäisenä tiistaina seura järjestää kaikille avoimen jäsenillan oululaisessa olutravintolassa. Jäseniltojen ohjelma vaihtelee ja seura järjestää myös retkiä niin lähelle kuin kauemmaskin.
–Järjestämme suomalaisen saunan päivän retkeä, suomalaisen oluen päivän tapahtumia, talkoita Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtumassa, panimo- ja ruoanlaittokursseja sekä olutmaisteluita. Pyrimme siis pitämään toimintaamme vireänä ympäri vuoden ja toimintakalenterimme on nähtävissä Oulun Olutseuran nettisivuilla.
Kulttuuri-ilmastonmuutoksen merkitys seuralle
Parivaljakko kertoo Oulun seudun olevan elinvoimainen alue paikallisille yrittäjille, kuten pienpanimoille ja käsityöläisoluita tarjoaville ravintoloitsijoille.
–Oulussa on paljon pienpanimoita suhteutettuna koko maan tasolla, mutta paikallisten oluiden yhdistäminen paikalliseen lähiruokaan ja yhteismarkkinointi voisi olla yksi kehityskohteista.
Millaista on toimia kulttuurin alalla Pohjois-Suomessa?
Oulussa on mielestämme kohtuulliset edellytykset toimia olutkulttuurin alalla. Esimerkiksi Suuret Oluet – Pienet Panimot -tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Oulussa Elokuun lopussa.
Miltä Oulu 26 alueella näyttää ja tuntuu vuonna 2026?
Seuramme toiminta jatkuu vireänä ja pyrimme kehittämään toimintaamme ahkerasti. Mielellämme olisimme mukana myös kulttuuripääkaupunkitapahtumassa. Oulu2026 -nimikko-olut olisi hieno lisä kulttuuritarjontaan.
Mitä kulttuuri teille merkitsee?
Monet kulttuuritapahtumat ovat ennen kaikkea sosiaalista toimintaa. Musiikki, erilaiset sanataide-esitykset ja muun muassa erilaiset performanssit ravintoloissa sopivat yhdessä nautittavaksi hyvän oluen, ruoan ja seuran kanssa.
Miten Oulu voi parantaa kulttuurin tuottajien tai käyttäjien asemaa?
Esimerkiksi kaupungin virallisiin tilaisuuksiin, joissa on ruoka- ja juomatarjoilua, viinin rinnalle otettaisiin paikallisia pienpanimotuotteita. Erilaisille ruoille sopivia olutlaatuja on hyvin tarjolla. Samalla voidaan korostaa paikallisuutta myös tätä kautta. Viini ei meillä kasva, mutta ohra kasvaa ja vierre käy.
Oulun Olutseura ry toivottaa kaikki tervetulleiksi mukaan toimintaan!
Oulun Olutseura ry
Aiemmat kulttuuripersoonat
touko 31, 2022

Vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungissa Oulussa on kyse innostavasta, monipuolisesta ja ainutlaatuisesta kulttuuriohjelmasta, jota tekevät tuhannet toimijat Suomesta ja Euroopasta. Lokakuussa 2022 avautuu mahdollisuus päästä mukaan kulttuuripääkaupungin ohjelmaan, kun Oulu2026 avaa ohjelmahaun. Nyt haetaan erityisesti ainutkertaisia ja vaikuttavuudeltaan laajoja projekteja, jotka vaativat pidemmän valmisteluajan. Lähempänä vuotta 2026 avautuu haku luonteeltaan yksittäisille yhteisöllisille tapahtumille tai projekteille. Ensimmäiset ohjelmahakuun liittyvät infotilaisuudet pidetään 13. kesäkuuta klo 12 ja 13.
Oulu2026 tähtää pysyvään kulttuuri-ilmastonmuutokseen ja kulttuurin tuomaan positiiviseen kehitykseen pohjoisessa Suomessa. Oulu2026-kulttuuriohjelma rakentuu kolmen eri teeman, Villisti kaupunki, Vastakohtien voima ja Rohkeasti reunalla, kokonaisuuteen. 3. lokakuuta avautuvassa haussa haetaan projekteja, jotka liittyvät näihin teemoihin.
Oulu2026-ohjelmajohtaja Samu Forsblom kehottaa tutustumaan Oulu2026 hakukirjaan ja teemoihin.
“Ohjelmahaussa olisi erityisen kiinnostavaa saada taidetta ja teknologiaa yhdistäviä projekteja. Myös luovat tilakonseptit, festivaalien kehittäminen, alueemme kulttuurihistoria, ainutlaatuinen ruokakulttuuri sekä taiteen ja luonnon yhdistäminen ovat erinomaisia lähtökohtia projektien suunnitteluun. Ohjelmahaussa haluamme ymmärtää kulttuurin laajasti”, kertoo Oulu2026-ohjelmajohtaja Samu Forsblom.
Projektien toiminnallinen pääpaino on luonnollisesti kulttuuripääkaupunkivuodessa 2026 mutta ne voivat tarvittaessa alkaa jo edeltävinä vuosina.
Haussa vaikuttavuudeltaan laajoja projekteja
Lokakuussa avautuvaan hakuun voivat osallistua suomalaiset ja kansainväliset toimijat. Suunnitelmien toivotaan olevan valmiustasoltaan sellaisia, että ne voivat toteutua itsenäisesti. Oulun kulttuurisäätiö voi myöntää projekteille sen kokonaisbudjetista maksimissaan noin 50 prosentin osarahoituksen.
”Nyt siis etsimme Oulu2026-ohjelmistoomme vaikuttavuudeltaan laajempia kokonaisuuksia. Lyhemmän aikajänteen tapahtumille ja projekteille avataan Me olemme kulttuuria -haku lähempänä kulttuuripääkaupunkivuotta, aikaisintaan vuonna 2024.”
Lokakuun haun lomakkeet avautuvat 3. lokakuuta mutta haun ennakkoinfo on jo luettavissa Oulu2026.eu/ohjelmahaku sivuilla. Hakemiseen liittyvät tarkemmat tiedot ja ohjeet julkaistaan samalla verkkosivulla syksyn aikana. Hakuaika päättyy 9. joulukuuta.
Ohjelmahausta saa lisätietoa verkkosivujen lisäksi muun muassa webinaareissa ja kulttuuriklinikoilla. Ensimmäiset ohjelmahakuun liittyvät infotilaisuudet pidetään zoomin välityksellä 13. kesäkuuta klo 12 (Fin) ja 13 (Eng). Tilaisuuteen pitää ilmoittautua etukäteen Oulu2026.eu/ohjelmahaku sivuilla.
Aikataulut syksyn webinaareista löytyvät Oulu2026-verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Samu Forsblom
Ohjelmajohtaja
samu.forsblom(a)oulu2026.eu
+358 44 7037558
Euroopan kulttuuripääkaupunki, Oulu2026
Oulun kulttuurisäätiö rs
Ohjelmahausta: Oulu2026.eu/ohjelmahaku
Henkilökuvat ja somebannerit löydät mediapankista