Järjestyksessään jo kolmannet Hävikkifestarit kutsuvat oululaisia ja lähialueiden asukkaita yhteisölliseen ruokahävikin torjuntaan lauantaina 24.1.

Suomessa syntyy vuosittain keskimäärin 24 kg ruokahävikkiä jokaista suomalaista
kohden. Roskikseen päätyvä ruoka on hukkaan heitettyä rahaa, mutta myös menetettyä
työtä, energiaa, lannoitteita ja vettä. Kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin hiilijalanjälki on
suuri: se vastaa 38 prosenttia koko ruokaketjussa syntyvästä ruokahävikistä.
Kotitalouksilla on kuitenkin paljon mahdollisuuksia vähentää omaa ruokahävikkiään.
Hävikkifestarit tarttuvat ruokahävikin vähentämiseen yhdessä kotitalouksien,
viranomaisten ja alueen järjestöjen kanssa. Festarikävijät saavat uusia ideoita
ruokahävikin vähentämiseen työpajoissa pelien ja kilpailujen siivittämänä. Tietoa tarjoillaan
myös Just Eat It: A Food Waste Story -elokuvanäytöksen muodossa.
Kotitaloudet ovat ruokahävikin keskiössä mutta myös yhteistyötä tarvitaan. Festarikävijä
pääsee kertomaan ajatuksensa ruokahävikin vähentämisestä Kaiken kansan
asiantuntijatapaamisessa, jossa etsitään ratkaisuja ruokahävikin vähentämiseen ja
kestävän arjen rakentamiseen. Aihetta avaavat Oulun kaupungin yhdyskunta- ja
ympäristöpalvelujen palvelupäällikkö Ilona Suppanen ja Kiertokaari Oy:n
kiertotalousasiantuntija Terhi Romakkaniemi. Keskustelun juontaa Duudsoneista tuttu HP
Parviainen.
Jännitystä tammikuiseen iltapäivään tuo hävikkikokkisota, jossa kokit loihtivat herkkuja
sattumanvaraisista hävikkiraaka-aineista. Kokkeina hääräävät Pohjois-Pohjanmaan
Marttojen kotitalousasiantuntija Anne Lampela ja Pohjois-Suomen Maa- ja
kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Topi Kumpulainen.
Hävikkifestarien kohokohta on Talviyön Kattaus. Ateria valmistetaan hävikkiraaka-aineista
tynnyritulilla ja siitä pääsevät nauttimaan kaikki kävijät – niin pitkään, kuin annoksia riittää.
Aterian valmistaa Arctic Mama’s ja alkuillan tunnelmaa luodaan kansantanssilla ja
Tähtimoottorin musiikilla.
Hävikkifestarit ovat maksuttomat ja kaikille avoimet – täydellinen tilaisuus oppia, inspiroitua
ja nauttia yhdessäolosta. Festarit haastavat kävijät huomaamaan, että ruokahävikin
vähentäminen ei ole ankeaa pakkopullaa, vaan parhaimmillaan iloista, yhteisöllistä ja
luovaa tekemistä. Jokainen säästetty ruoka-annos on enemmän kuin hyvä teko – se on
pieni ilmastoteko. Tehdään yhdessä ruokahävikistä historiaa ja nähdään Hävikkifestareilla!
Ohjelman aikataulu:
11:00-14:30 Hävikkiareena
11:30-11:45 Solovejki -kuoro
12:00-13:15 Kaiken kansan asiantuntijatapaaminen
13:00-16:00 Tynnyritulet
13:30-15:00 Hävikkikokkisota
15:15-16:45 Just Eat It: A Food Waste Story
15:30-15:45 Kansantanssia: Hippa
16:00-17:30 Talviyön Kattaus ja musiikkia: Tähtimoottori



