Paikallista kulttuuria, monenlaisia makuja, yhdessäoloa ja perinteistä tunnelmaa – niistä ovat Oulu2026-alueen kyläjuhlat ja markkinat tehty.

Kesän ja syksyn aikana eri puolilla Oulu2026 –aluetta on tarjolla runsaasti koko perheen tapahtumia, joissa pääsee tutustumaan muun muassa paikallisiin perinteisiin, käsityöhön, musiikkiin sekä lähiruokaan. Luvassa on monenlaisia markkinoita, kyläjuhlia ja kulttuuririentoja.
Pitkiä perinteitä uusilla twisteillä
Puolangan perinnemarkkinat järjestetään lauantaina 5.9. klo 10–17. Paikallisen ruoan, käsityön ja kulttuurin lisäksi ohjelmassa on muun muassa Stand up –esitys. Päivän aikana pääsee nauttimaan myös toritunnelmasta, yhteislaulusta, perinneleikeistä ja haitarimusiikista. Ohjelma jatkuu markkinatanssien merkeissä Pessimistitalolla klo 19–22. Lue lisää: Puolangan perinnemarkkinat
Muhoksella kokoonnutaan torille heinäkuun jokaisena keskiviikkona klo 17–19. Keskiviikkotorien tavoitteena on juhlistaa toriperinnettä yhteisöllisenä ja helposti lähestyttävänä kulttuurikonseptina. Jokaisella torikerralla on tarjolla vaihtuvaa ohjelmaa, kuten tanssia tai lapsille ja eläkeläisille suunnattuja tapahtumia. Jokaisen keskiviikkotorin ohjelmaan kuuluu myös torikirppis. Lue lisää: Muhoksen kesän keskiviikkotorit
Torniossa vietetään valtakunnallisia kotiseutupäiviä 28.8.–30.8. Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä on pitkät perinteet – niitä on järjestetty vuodesta 1949 saakka. Kotiseutupäivillä juhlistetaan kaupungin pitkää historiaa ja kulttuuriperintöä jättimarkkinoiden, työpajojen ja taiteen merkeissä. Lisäksi luvassa on kilpailuja, esiintyjiä sekä monenlaista tekemistä kaikenikäisille. Lauantaina Maustetytöt esiintyy Åströmin puistossa klo 13.30 alkaen. Lue lisää: Valtakunnalliset Kotiseutupäivät Tornio 28.8-30.8.2026
Vihannin härkäjuhlat juhlivat 60-vuotista taivaltaan lauantaina 8.8. Alpuan kisakentällä. Päivä alkaa lasten tapahtumalla, jonka ohjelmaan kuuluu muun muassa robottikoira, satuhahmoja ja keppihevosrata. Tapahtumassa esiintyy Pressan Katti Miska, ja tarjolla on pientä purtavaa. Päivän varsinainen juhla alkaa klo 19.00. Luvassa on ruokaa, juomaa, pelejä, tanssia ja historiaa. Livemusiikista vastaavat Komiat ja bilebändi Kopla X. Lue lisää: Vihannin Härkäjuhlat – 60. juhlavuosi

Paikallisia makuja ja ruokaperinteitä
Siikalatvalla vietetään heinäkuussa pitäjäpäiviä, joiden kunniaksi kattilat kiehuvat neljässä kylässä. Jokainen ruokailu kertoo kylänsä tarinaa, herättää muistoja ja tuo sukupolvia yhteen. Perinneruokakattauksessa on tähän mennessä maisteltu ohrasuurustettua palvilihakeittoa, nokkosmakkarakeittoa sekä rössypottuja. Neljännen kylän kattauksessa Pulkkilassa tarjoillaan sunnuntaina 26.7. Oslo-aamiainen. Lue lisää: Neljän Kylän Kattilat – Siikalatvan Perinneruokakattaus
Tyrnävällä järjestetään lauantaina 26.9. Pohjois-Pohjanmaan suurin toritapahtuma. Tyrnävän perunamarkkinoille kokoontuu vuosittain satoja torimyyjiä ja tuhansia vierailijoita. Markkinoille voi tulla täydentämään talvivarastoja perunoilla sekä nauttimaan hyvästä tunnelmasta, ruoasta ja ohjelmasta. Markkinoille pääsee maksuttomalla bussikuljetuksella Oulusta ja Kempeleestä. Lue lisää: Tyrnävän Perunamarkkinat
Kulttuuria ja elämyksiä kaikille aisteille
Oulun tiedekeskus Kierikissä vietetään Ikiaikaisia karkeloita 31.7.–2.8. Tapahtumassa juhlitaan esihistoriaa, perinteitä ja eläviä taitoja. Luvassa on muun muassa esitelmiä, tarinatuokioita, työpajoja ja musiikkia. Lue lisää: Ikiaikaiset karkelot
Kempeleessä järjestetään lauantaina 29.8. koko perheen tapahtuma Hyvä kasvaa Kempeleessä. Tapahtuman teema on tänä vuonna kulttuurihyvinvointi. Ohjelmaan kuuluu erilaisia kulttuuri- ja liikunta-aktiviteetteja, musiikkia, ruokaa sekä monenlaisia esityksiä. Tapahtumassa esiintyy muun muassa tubettaja Tinke ja Liikkuva Laulureppu. Lue lisää: Hyvä kasvaa Kempeleessä
Oulussa päästetään elokuussa kaikki aistit valloilleen, kun AistiFest järjestetään 7.–8.8. Tapahtumassa koetaan elämyksiä kaikilla aisteilla. Luvassa on herkullista ruokaa, musiikkia, taidetta sekä monipuolisia virikkeitä kaikille aisteille. Tapahtumassa voi myös halutessaan osallistua burleskin perusteita opettavalle kurssille tai hyvinvointiteemaisiin työpajoihin. Lue lisää: AistiFest
- Kyläjuhlia, markkinoita ja makuelämyksiä Oulu2026–alueella
- Tanssin iloa jokaiselle Oulu2026-alueella
- Kun vesi kohtaa kulttuurin – merellisiä ja vedellisiä elämyksiä Oulu2026-alueella
- Esittelyssä kesän erikoisimmat tapahtumat Oulu2026-alueella
- Ihastele, kun itsellesi sopii: Katso omatoimireitit ja -kohteet Oulu2026-kartastosta





