Jazz soi Euroopan kulttuuripääkaupungissa – Oulu2026 juhlistaa Jazz Suomi 100 -juhlavuotta

Jaa

Euroopan kulttuuripääkaupunki tuo pohjoiseen Suomeen ainutlaatuisen kattauksen kulttuuria, jossa jazz nousee keskeiseen rooliin.

nainen soittaa saksofonia
Kuvassa Veera Neva. Kuva: Juuso Haarala

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 100 vuotta siitä, kun ensimmäiset jazzmuusikot saapuivat Amerikasta Suomeen Andania-laivalla ja suomalaisen jazzin tarina sai alkunsa.

”UNESCO on todennut jazzmusiikin olevan rauhan ja vuoropuhelun edistäjä. Sillä on voima tuoda ihmisiä ja kulttuureja lähemmäs toisiaan. Jazzilla on siis aikaamme hyvin sopiva tärkeä sanoma. On upeaa saada näin laaja kokonaisuus osaksi Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta”, toteaa Oulu2026-ohjelmajohtaja Samu Forsblom.

Jazzia ja karnevaalitunnelmaa Elojazz Villagessa

Suomalaisen jazzmusiikin syntymäpäiviä vietetään Elojazzien yhteydessä Oulussa 30.7.–2.8.2026. Elojazz Village -festivaali esittelee merkittäviä kansainvälisiä ja kotimaisia artisteja sekä yhtyeitä. Pääkonsertit järjestetään Tarkastamossa, Oulun kauppatorilla. Lavalla nähdään muun muassa Grammy-palkittu Nicholas Payton, legendaarinen Dirty Dozen Brass Band, Delfeayo Marsalis & Oulu All Star Big Band sekä Timo Lassyn ja Jukka Eskolan johtama Nordic Stew -yhtye, jossa soittaa myös legendaarinen rumpali Herlin Riley. Myös suomalaisen jazzin huippunimet nousevat lavalle: juhlayhtye Suomi Jazz 100 Nyt, kapellimestarinaan Mikko Innanen, tuo esiin suomalaisen jazzin kehityskaaren eri vuosikymmeniltä. Elojazzin taiteellinen johtaja Aili Ikonen yhtyeineen saa vieraakseen näyttelijän Oona Airolan ja suomalaisen jazzin keskeinen instituutio UMO Helsinki Jazz Orchestra nousee lavalle solistinaan ranskalainen jazzlaulaja Cyrille Aimée. Kaupungin keskusta pukeutuu iloiseen karnevaalitunnelmaan, jossa rytmimusiikki näkyy, kuuluu ja sykkii kaikkialla.

”Neljän päivän aikana tapahtumista voi nauttia kahdeksalla eri venuella, sisällä ja ulkona. Elojazz Villagen ohjelma koostuu neljästä maksullisesta ja kymmenestä ilmaistapahtumasta. Tunnelma vaihtelee intiimistä ja pienimuotoisesta isojen jazzorkesterien ilotteluun”, tiivistää Elojazz-festivaalijohtaja Kari Kuivamäki.

Maailmanluokan jazzhuipennus joulukuussa

Raahen Rantajatsit kutsuu heinäkuun lopulla 23.–25.7.2026 kesäiseen Raaheen. Raahen Rantajatsit on intiimi areena kotimaiselle ja eurooppalaiselle nykyjazzille. Ohjelma sisältää myös maksuttomia konsertteja sekä työpajoja ja tilaisuuksia artistien ja yleisöjen vuorovaikutukselle.

Oulu Sinfonia ja Oulu All Star Big Band juhlistavat jazzvuotta Wynton Marsalisin kolmannella sinfonialla 11. marraskuuta. Ensi kertaa Suomessa kuultava Swing Symphony tempaa Yhdysvaltoja halkovalle road tripille, joka koukkaa New Yorkin, St. Louisin, New Orleansin ja Los Angelesin kautta. Ilta jatkuu Swingiä sinkuille -konserttiklubin merkeissä Ravintola Preludissa klo 21 alkaen. Sinkkujen päivän klubilla esiintyy Kenneth Sjöwall’s Dixie Dudes.

Oulun Musiikkijuhlat tarjoaa konserttisarjoja ja yksittäisiä musiikkitapahtumia ympäri vuoden. Jazz & Etno -konserttisarjassa kuullaan keväisin ja syksyisin jazzin ja kansanmusiikin tähtiä Suomesta ja ulkomailta.

Jazzvuosi Oulussa huipentuu joulukuussa jazzin ykkösnimiin lukeutuvan Wynton Marsalisin konsertilla. Yhdeksällä Grammyllä ja musiikin Pulitzerilla palkittu trumpetisti konsertoi 15-henkisen Jazz at Lincoln Center Orchestran kanssa 2. joulukuuta Oulun musiikkikeskuksessa. Marsalis on poikkeuksellinen trumpetisti ja säveltäjä, jonka saavutukset ulottuvat jazzin ja klassisen musiikin rajojen ulkopuolelle. Hänen perustamansa Jazz at Lincoln Center Orchestra on maailman parhaana pidetty jazzorkesteri.  

Jazzmusiikin ystäville on koottu verkkosivu Oulu2026-jazztapahtumat oulu2026.eu/jazz-suomi-100/

Lisätietoja:

Oulu2026: Samu Forsblom, 044 703 7558, samu.forsblom@oulu2026.eu 

Elojazz: Kari Kuivamäki, 0405080302, kari.kuivamaki@elojazz.com
www.elojazz.com

Lue myös