Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore tutkii ja arvioi Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuotta. Arvioinnin lähtötilannetta kuvaava raportti on nyt valmistunut ja julkaistu Cuporen verkkosivuilla.
Raportista selviää, että odotukset Oulu2026 kulttuuriohjelmaa kohtaan ovat korkealla. Oulu2026-alueen kulttuuritoimijoiden mielikuva ohjelman taiteellisesta laadusta lähtötilannevaiheessa on varsin hyvä ja kansalaiset ovat kiinnostuneita osallistumaan kulttuuripääkaupunkivuoden toimintaan. Myös osallistuvien kuntien päätöksentekijöiden suhtautuminen Oulu2026-toimintaan on positiivinen.
Kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmassa korostuu yleisöä osallistavat yhteistuotannon menetelmät ja laaja-alainen yhteistyö. Esimerkiksi suurin osa hankkeista on suunniteltu toteutettavaksi kansainvälisten kumppaneiden kanssa.
Oulu2026-toiminnalle keskeisiä lähtökohtia ovat osallisuus, osallistuminen, paremman yhteishengen rakentaminen ja yhteistyö. Raportin tulosten mukaan kansalaisilla ja päätöksentekijöillä on kuitenkin erilaisia odotuksia kulttuuripääkaupunkitoiminnan vaikutuksista yhteisöllisyyteen. Viranhaltijat ja päätöksentekijät näkevät kansalaisia laajemmin Oulu2026-toiminnan yhteyden yhteisöllisyyden vahvistamiseen.
Cupore toteuttaa Oulu2026-kulttuuripääkaupunkihankkeen tutkimuksen ja arvioinnin vuosina 2022–2027. Korkeatasoisen kulttuuriohjelman rinnalla Oulu2026:n päätavoite on kulttuuri-ilmastonmuutos: avoimempi ja vahvempi yhteys ihmisten välille sekä pysyvästi rikkaampi kulttuurielämä pohjoisella alueella. Oulu2026-alueen muodostavat Oulu ja 39 kumppanikuntaa.
Raportti on luettavissa Cuporen verkkosivuilla PDF-muodossa: Lataa raportti
Lisätiedot:
Erikoistutkija Mervi Luonila, mervi.luonila(at)cupore.fi