Onko sinulla tarina, jonka haluaisit kertoa, mutta et oikein tiedä, miten päästä alkuun? Oletko kiinnostunut käsikirjoittamisesta? Tornioon saapuva työpaja kutsuu kehittelemään ajatuksia omasta, erityisestä tarinastasi.

Monella ihmisellä on mielessään tarina. Joskus se on henkilökohtainen kokemus, joskus havainto omasta ympäristöstä tai muu mieltä vaivaava kysymys. Usein ajatus jää kuitenkin odottamaan oikeaa hetkeä.
Työpajan tavoitteena on antaa tilaa tarinoille ja näkökulmille, jotka jäävät usein marginaaliin. Se on suunnattu erityisesti vammaisille, toimintarajoitteisille ja muihin vähemmistöihin kuuluville ihmisille, joilla on kiinnostusta tarinankerrontaan sekä oma pieni tarina-aihio. Valmista käsikirjoitusta tai aiempaa kokemusta ei tarvita, vaan idea, motivaatio ja halu kertoa riittävät.
Kahden päivän työpajassa osallistujat saavat työkaluja esimerkiksi ajatusten kiteyttämiseen, henkilöhahmojen rakentamiseen ja oman idean esittelyyn. Työpaja liikkuu elokuvan ja audiovisuaalisen kerronnan maailmassa, mutta opit soveltuvat kaikkeen tarinankerrontaan. Työpajan vetävät teatteri- ja media-alan moniosaaja Kari Toiviainen ja käsikirjoittaja-dramaturgi Marjo Airisniemi.
”Haluaisimme vahvistaa sellaisia tarinoita, joita ei vielä nähdä tai kuulla tarpeeksi, ja auttaa niitä pääsemään esiin. Tärkeää on, että tarinat kerrotaan omasta kokemuksesta käsin. Työpajan tarkoitus on auttaa löytämään ensimmäinen askel oman tarinan kanssa”, Kari kertoo.
Aika on kypsä erilaisille tarinoille
Työpajakonseptin nimi viittaa kauhu/scifi-elokuvaan Plan 9 from Outer Space (1959). Molemmat genret eivät edusta enää Suomessakaan aliarvostettua marginaalia, vaan ovat rynnistäneet tarmolla elokuvakerronnan valtavirtaan. Saman toivomme tapahtuvan myös diversiteetistä ponnistaville tarinoille.
Marjon mukaan juuri nyt on otollinen hetki tehdä tilaa uudenlaisille kertomuksille: ”Suomalaisessa elokuvassa ja audiovisuaalisissa teoksissa monet ihmisryhmät ja kokemukset ovat jääneet vähälle huomiolle tai kokonaan näkymättömiin.”
Kysymys ei ole vain siitä, keitä valkokankaalla ja ruudulla nähdään, vaan myös siitä, kuka niitä kertoo. Kari Toiviainen ja Marjo haluavat rohkaista uusia tekijöitä luottamaan siihen, että juuri oma näkökulma voi tehdä tarinasta kertomisen arvoisen. Kari Toiviainen korostaa, että vähemmän kuultujen ihmisten kokemusten olisi tärkeää päästä esiin heidän omista lähtökohdistaan, ei vain ulkopuolisten tulkitsemina.
Ideasta kohti omaa tarinaa
”Ideasta puhuminen tai sen avaaminen muille auttaa kiteyttämään sitä kirkkaammaksi ja helpommin työstettäväksi myös itselle”, Marjo kertoo.
Yksi keskeisistä harjoituksista liittyy niin sanottuun pitchaukseen eli oman idean esittelyyn muille. Sen avulla omaa tarinaa opetellaan sanoittamaan tiiviisti ja ymmärrettävästi. Pitchaamisen harjoittelusta voi olla hyötyä myös silloin, kun omaa ideaa haluaa myöhemmin esitellä esimerkiksi tuotantoyhtiölle. Oman ajatuksen kiteyttäminen auttaa samalla tekijää itseään hahmottamaan, mitä hän oikeastaan haluaa kertoa.
Työpajan tarkoitus on ennen kaikkea innostaa ja antaa konkreettisia työkaluja oman idean kehittämiseen. Karin ja Marjon kokemus teatterin, median ja käsikirjoittamisen parissa tarjoaa osallistujille näkökulmia siihen, miten omasta ajatuksesta voi lähteä rakentamaan eteenpäin kantavaa tarinaa.
Ryhmän voima
Työpaja järjestetään pienryhmänä, jotta jokaisen tarinalle jää aikaa ja tilaa. Sekä Kari että Marjo korostavat yhdessä tekemisen merkitystä: ”Ryhmän tuki on ihan älyttömän tärkeää.”
Moni kantaa ajatusta mukanaan vuosia. Keskustelu muiden kanssa voi kuitenkin auttaa viemään sitä eteenpäin. ”Voit muhitella asiaa omassa päässäsi parikymmentä vuotta. Sen ääneen puhuminen ja selkeyttäminen auttavat.”
Jos mielessä on pieni ajatus, kokemus tai tarinan alku, se voi olla juuri se, mistä kaikki lähtee. ”Sen ei tarvitse olla mikään supererikoinen idea. Se, että se on juuri sinun, antaa sille arvon”, Marjo sanoo.
Tulethan mukaan avoimin mielin ja valmiina jakamaan ideasi luottamuksellisesti – autetaan toisiamme eteenpäin tarinankerronnan saralla, koska erilaisia tarinoita tarvitaan maailmassa lisää!
Voisiko juuri sinun tarinasi olla seuraava?
Tapahtuma on osallistujille ilmainen, mutta ruokailu ja mahdollinen majoitus ovat omakustanteisia. Työpajaan valitaan enintään 8 osallistujaa. Ilmoitamme valituille osallistujille erikseen tapahtuman yksityiskohdista.
Erityiset tarinat esiin, Special Case Number 9 -työpaja
24.–25.10.2026 klo 11-15, Aineen taidemuseolla, Torniossa
Hae mukaan viimeistään 12.10.2026 tämän linkin kautta: https://forms.gle/gR8CuTNq7eCeubEAA
Tiedustelut: marjo.airisniemi@gmail.com tai karijutoiviainen@gmail.com



