Oulun seudun ruokakulttuuria esille nostava Makuseikkailu järjestetään keskiviikosta lauantaihin 23.–26. syyskuuta. Kisaa herkullisimmasta maisteluannoksesta käy 23 ravintolaa ja kahvilaa. Niissä on suunniteltu tapahtumaa varten 5 ja 7 euron hintaisia annoksia, yhteensä 35 annosta.

Tapahtuma järjestetään nyt viidettä kertaa. Asiakkaita pyydetään pisteyttämään maistamansa annokset. Parhaat pisteet napanneet annokset palkitaan neljässä kategoriassa: suolaiset annokset, makeat annokset, juomat ja koko kisan paras annos. Mukana on ennätysmäärä sekä ravintoloita ja kahviloita että annoksia.
”Ravintoloissa on käytetty luovuutta maistuvien, kauniiden annosten suunnittelussa tapahtumaa varten. Tarjolla on todella monipuolinen valikoima annoksia monena päivänä, aamusta iltaan. Näillä eväillä meillä on kiikarissa ennätys myös tapahtuman kävijämäärässä”, sanoo tapahtuman tuottaja Katri Jämsä.
Ravintolat ja kahvilat ovat itse valinneet, missä kategorioissa osallistuvat kisaan: osa on mukana yhdessä, osa kahdessa ja osa jopa kaikissa kolmessa kategoriassa. Tarjolla on sekä makeaa että suolaista ja niin liha-, kala- kuin kasvisannoksia sekä juomia. Mukana on myös gluteenittomia ja vegaanisia annoksia.
Annokset ovat ostettavissa ravintoloiden aukioloaikoina; osa palvelee lounasaikaan, osa iltasella, osalla on pidemmät aukioloajat. Nelipäiväisen tapahtuman aikana ehtii nauttia makuelämyksiä useassa eri miljöössä, sillä paria poikkeusta lukuun ottamatta ravintolat ja kahvilat ovat auki kaikkina tapahtumapäivinä keskiviikosta lauantaihin.
Mukana Makuseikkailussa ovat Oulussa 1bar, Bistoria Patio, Chez Flo, Cocktail Company, Kallen Pizzat X 45 Special, Kahvila Kiikku, Ravintola Kummeli, Ravintola Lasaretti, Magnolia Coffee & Bakery, Ravintola Nallikari, Oula Kitchen & Bar, Ravintola Pekuri, Restaurant Ule, Ravintola Roast, Stadionravintola Heinäpää, Teerenpeli, Tuba, UP Bar & Lounge ja Varikko Panimo. Mukana ovat myös J&S Burger ja Terwa Foodtruck ruokarekoilla Oulun Kauppatorilla.
Lähiseudulla mukana ovat J&S Burger Iissä, Kujalan Burgeri Hailuodossa, Smokehouse 299 Tyrnävällä ja Terwa Foodtruck Kempeleessä.
Lisätiedot annoksista ja aukioloajoista löytyvät verkkosivulta https://arcticfoodlab.fi/makuseikkailu-2026/
Voittaja-annokset julkistetaan tiistaina 29. syyskuuta. Pisteitä antaneiden asiakkaiden kesken arvotaan ravintolalahjakortteja sekä Oulu2026- ja Arctic Food Lab-tuotteita.
Viime vuonna Makuseikkailussa oli mukana 16 ravintolaa ja kahvilaa ja kävijöitä noin 3 300. Voiton vei J&S Burgerin The Miniburger. Tapahtuman järjestää Oulu2026-toiminnasta vastaava Oulun kulttuurisäätiö. Arctic Food Lab on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungin pitkäaikaisimmista ja laajimmista ohjelmista. Ruokakulttuuri on ollut merkittävässä roolissa Oulu2026-kulttuuriohjelmassa alusta alkaen.



