Kurkkaa kulttuuripääkaupungin juhannusviikonlopun menotärpit! Tarjolla monipuolisia tapahtumia niin kaupunkilomaa viettäville kuin luonnon ja taiteen parissa viihtyville.

Menovinkkejä Oulun juhannukseen
Keskustan vaikuttava valokuvanäyttely PLAY – Fotografiska Tallinn X Oulu2026 on auki juhannuksena, näyttely sijaitsee Kauppakeskus Pekurin toisesssa kerroksessa. Oulun Tuomiokirkon The Logos on brittiläis-saksalaisen taiteilijan Andrew Melchiorin äänitaideteos, jossa avaruudessa miljardeja vuosia matkustaneet signaalit muuttuvat kuultavaksi musiikiksi. Juhannuksena kirkko on avoinna läpi yön, ja äänitaideteos on koettavissa tauotta perjantai-illasta 19.6. kello 21 juhannuspäivän aamuun kello 9 saakka. Paikalla on opas.
Torstaina 18.6. on vielä aikaa kokea koko perheen sirkusfestivaalin Circus Festival OU ohjelmaa, sekä intiimin ja räjäyttävän Bang Bang Riviera! viimeisen esityksen Pikisaaressa.
Lauantaina 20.6. ikonisella Aalto Siilolla järjestettävä Shiphorn Cantata-juhannusjuhla vie yleisön elämykselliseen tapahtumaketjuun kohti Toppilansalmea. Tarjolla kotimaisia ja kansainvälisiä esiintyjiä, jotka tarjoilevat jazzia ja elektronista musiikkia rouheassa ympäristössä.

Juhannusta voi suunnata myös lavatansseille Ylikiimingin Nuijamiesten lavalle, jossa tanssikansaa liikuttaa Johanna Pakonen & Unelmavävyt (20.6.). Tapahtumapaikalle järjestetään Oulusta maksullinen bussikuljetus.
Perheen pienimmille ja suuremmille vauhdin hurmaa tarjoillaan Nallikarin suunnalla. Suomen Tivoli ja Vauhtipuisto ovat avoinna koko juhannuksen.
Löytöretkiä taiteeseen

Jos haluat nauttia kaupunkijuhannuksesta ilman aikatauluja, suunnittele oma tutkimusretkesi! Yksi Oulu2026-ohjelman kohokohdista, Climate Clock-teossarja avautuu yleisölle kesäkuun 13.päivä. Pysyvä julkisen taiteen teossarja koostuu arvostettujen kotimaisten ja kansainvälisten taiteilijoiden teoksista. Lue lisää teoksista ja tekijöistä täältä.
Juhannuksena voit kiertää tai pyöräillä ARToulu-taidealueen reittiä Oulujokea pitkin keskustasta meren rantaan ja takaisin. Art Ii Biennaali houkuttelee kävijöitä kokemaan ainutlaatuisen yhdistelmän nykytaidetta ja pohjoista maisemaa Iihin. Tänä vuonna biennaalin teemana on solastagia eli paikkakaipuu tai paikkasuru.
Menotärppejä Oulu2026-alueelle
Kesän ehdottomin kohokohta, Kuusamossa järjestettävä Solstice Festival kutsuu elektronisen musiikin ja taiteen ystävät Ruka-tunturin huipulle 18.-21.6. Jos olet Kuusamon suunnalla ja kaipaat rauhallisempaa tahtia, aaton kynnyksellä voit kokeilla Kirkkovenesoutua, Juhannusvastojen tekoa & mato-ongintaa Kelan rannassa & Kirkkosaaressa.
Juhannusaattona Kajaanissa Kajaaninjoen Juhannusjuhla (19.6.) polkaistaan käyntiin Kajaanin Harmonikkakerhon säestyksellä. Päivän aikana voi myös soutaa kirkkoveneellä Kajaaninjoella ja ilta huipentuu joella poltettavaan juhannuskokkoon!
Lisää menovinkkejä tulevalle kesälle
Oulu2026 tapahtumakalenteri on täynnä monipuolisia kulttuuritapahtumia 40 kunnan ja kaupungin alueelta. Listasimme menovinkkejä eri teemoista tulevalle kesälle, löydä omat suosikkisi ja merkkaa ne kalenteriin!








