fbpx

”Kulttuuripääkaupunkihanke ei ole vain Oulun hanke vaan samalla se on koko Pohjois-Suomen yhteinen näytön paikka”, Oulun kulttuurisäätiön varapuheenjohtaja Päivi Laajala

6.10.2021 | UUTISET

Kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Laajalan työ vie paljon vapaa-aikaa, mutta hän ulkoilee ja viettää aikaa puolison ja ystäviemme kanssa täällä Oulussa. ”Nyt kun korona hellittää, on mahdollista käydä myös teatterissa, konserteissa ja elokuvissa.”

Oulun kulttuurisäätiön varapuheenjohtajana aloittaa Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala. Laajala on aloittanut Oulun kaupunginjohtajana vuonna 2017, ja sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa valtiovarainministeriön kuntaosaston osastopäällikkönä. Oulun kulttuurisäätiön varapuheenjohtajan tehtävän hän vastaanottaa innostuneena.

”Kaupunginhallitus on nimennyt kulttuurisäätiöön monipuolisen hallituksen, jossa on asiantuntemusta niin tieteestä kuin taiteesta, mutta myös liike-elämästä ja taloudesta. Hallituksessa on edustajia Oulusta ja eri puolilta Suomea.”

Säätiö kuuluu kaupungin konserniin mutta se vastaa kulttuuripääkaupunkihankkeen järjestämisestä ja toteuttamisesta yhteistyössä monien eri toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Laajala uskoo, että yhteistyö ja kumppanuus tulee olemaan säätiön toimintatapa.

”Oulu2026-hakukirja jo osoitti, että Oululla ja sen yhteistyökumppaneilla on todella kykyä ja taitoa toteuttaa monipuolinen kulttuuriohjelma. Odotan, että säätiö pystyy vastaamaan tähän haasteeseen.”

Laajala uskoo, että kulttuuripääkaupungin tittelillä on merkittävä arvo kaupungille ja sen kehittymiselle. Kaupungilla on myös tarve kehittää kulttuuritoimialaa monipuolisesti ja lisätä ihmisten hyvinvointia ja työllistymistä.

”Oulu on jo nyt saanut näkyvyyttä ja tietoisuutta ei vain Suomessa vaan myös Euroopassa. Kyseessä on myös yhteisöllisyyttä lisäävä kokonaisuus, koska ohjelman valmisteluun ja toteuttamiseen kutsutaan asukkaat ja yritykset”.

Euroopan kulttuuripääkaupunki tähtää vahvasti Eurooppaan ja eurooppalaisen yleisön tietoisuuteen. Laajala uskoo, että pohjoisen valttikortit ovat sijainti, ainutlaatuisuus ja se, että täältä löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Kulttuuritarjonta on monipuolista ja tarjolla on mahdollisuuksia kulttuurialan ammattilaisille ja nuorille.

”Meidän selkeästi erilaiset vuodenaikamme sekä luonto, meri ja joet kertovat alueestamme. Oulu2026-kulttuuriohjelmassa vahvasti näkyvä teknologian ja kulttuurin yhdistäminen tuo jotain uutta ja erilaista.”

Oulu2026-toteutusalue ulottuu Venäjän rajalta Ruotsin rajalle. Mukana on yhteensä 33 kuntaa.

”Kulttuuripääkaupunkihanke ei ole vain Oulun hanke vaan samalla se on koko Pohjois-Suomen yhteinen näytön paikka. Odotan, että valtio osallistuu hankkeen rahoittamiseen samalla periaatteella kuin se on rahoittanut myös kulttuuripääkaupunkeja Helsinkiä ja Turkua. Periaatehan on ollut, että valtio on rahoittanut hanketta yhtä paljon kuin itse kulttuuripääkaupunki eli nyt yhtä paljon kuin Oulu.”

Hallintotieteiden maisteri Päivi Laajala aloitti Oulun kaupunginjohtajana keväällä 2017. Sitä ennen hän työskenteli vuodet 2008–2017 valtiovarainministeriön kuntaosaston, sittemmin kunta- ja aluehallinto-osaston osastopäällikkönä. Vuosina 2005–2008 Laajala toimi Oulun kaupungin apulaiskaupunginjohtajana. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa Kannuksen kaupunginjohtajana, Pielaveden kunnanjohtajana ja Kauhajoen sosiaali- ja terveysjohtajana.

Jaa sivu eteenpäin

Dela på sociala medier

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles

Fler nyheter