fbpx

Kiertomatka Euroopassa: Mons 2015

24.4.2020 | UUTISET

Belgialainen Mons on vanha kaupunki, sillä se kasvoi Rooman valtakunnan aikana rakennetun linnoituksen ympärille. Kasvu vain kiihtyi Pyhän Waltruden luostarin perustamisen (650 jKr.) myötä. Kulttuuripääkaupunkivuonna 2015 Monsissa asui 93 000 ihmistä – se oli yli puolet Oulua pienempi! Molemmissa kaupungeissa huipputeknologian yritykset ovat tärkeitä työllistäjiä. Suurin osa Monsin alueen historiallisista rakennuksista selvisi maailmansotien pommituksista ja ne ovat nykyään suosittuja kulttuurikohteita. Kaupungin 1400-luvulla rakennettu kaupungintalo on UNESCOn Maailmanperintökohde. Kulttuuripääkaupunkivuotta edeltävinä vuosina kehityksen fokuksessa ovat olleet nykytaiteet.

Monsin hakemuksen teema oli “Where technology meets culture”, joka suomentuu muotoon “Missä teknologia kohtaa kulttuurin”. Heidän omien sanojensa mukaan: “Tavoitteena ei ole teknologia teknologian itsensä vuoksi. Tavoitteena on rikkoa sukupolvien ja sosiaalisten luokkien väliset digitaaliset muurit. Haluamme luoda sidoksen niiden välille, tehostaa voimauttamista, ja luoda uudenlaisia taiteellisia ja taloudellisia malleja”. Vuonna 2015 toteutettiin yhteensä 219 hanketta, joista 117 olivat poikkitieteellisiä, sekä 2390 tapahtumaa. Suuria saavutuksia tehtiin myös kulttuurimaailman ulkopuolella, nimittäin taloudellisesti! Joka ikinen Kulttuuripääkaupunkihankkeeseen investoitu euro palautui kuusinkertaisena takaisin. Voitto oli siis huomattava.

Kuva: Gregory Mathelot / VisitMons

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles