fbpx

Koko perheen pääsymaksuton tapahtuma Varjo Piknik 8.8.

28.7.2021 | UUTISET

Oulun kaupunki ja Varjo kutsuvat oululaiset Varjo Piknikille Kuusisaareen sunnuntaina 8.8.2021. Tapahtuma juhlistaa Oulun nimeämistä vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi sekä oululaislähtöisen Blind Channel -yhtyeen menestystä Euroviisuissa.

Tapatuman aikataulu on julkaistu; aamupäivän ajan tarjoillaan musiikkia erityisesti lapsille ja lapsiperheille ja illan kruunaa Blind Channel. Koko päivän tapahtuman ohjelmisto koostuu tietysti oululaisesta musiikista.

”Varjo Piknik on kiitosjuhla kaikille kaupunkilaisille Oulun menestyksestä Euroopan kulttuuripääkaupunkikisassa. Kuusisaari on rakennettu Pohjois-Suomen parhaaksi tapahtumapuistoksi. On tärkeää, että tällä kertaa saareen ovat tervetulleita kaikki ilman pääsymaksua. Ota siis piknikviltti ja retkieväät mukaan ja nokka kohti Kuusisaaren tapahtumapuistoa”, iloitsee Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi.

Tapahtuma on ikärajaton ja osallistuminen on pääsymaksutonta koko päivän. Tapahtuma-alueelle otetaan yhtäaikaisesti 10 000 henkilöä kerrallaan, jotta kaikilla on mahdollisuus juhlia turvallisesti.

Aamupäivän ajan tarjolla on musiikkia koko perheelle – kantaahan Oulu tänä vuonna Lastenmusiikkipääkaupungin titteliä ja lastenkulttuuri on keskeisessä roolissa Oulu2026, Euroopan kulttuuripääkaupungin, ohjelmassa. Lavalla nähdään Talent Suomi -ohjelmassa yleisön hurmannut oululainen perinnemuusikko Julius Rantala sekä suositut lastenmusiikkiyhtyeet Liikkuva Laulureppu, Soiva Siili ja Pentti Punkin Syntymäpäivät. Lisäksi yhtyeet jalkautuvat kentälle perheiden luo lähimusisoimaan ja esittelemään soittimiaan.

Myöhemmin ohjelma jatkuu aikuisempaan makuun, kun Varjon lavat ottavat haltuun Santana -coverbändi Mustana, indie folk -duo Lanai ja rap-artisti Jokrates. Illan päättää komeasti Blind Channel, joka menestyi Euroviisuissa Dark Side -kappaleellaan saatuaan valtavasti yleisöääniä ympäri maailmaa.

Musiikilliset ohjelmakokonaisuudet jakaa iltapäivällä Kalevan tuottama Varjon alla -keskustelupaneeli, jonka aiheena on oululainen kaupunkikulttuuri. Varjo Piknikillä pääsee nauttimaan myös taiteesta, kuten Oulun Katutaide ry:n maalauksista, sekä Varjo-festivaalin pop up -ravintoloista.

Oulu valittiin vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2. kesäkuuta. Oulun mukana kulttuuripääkaupungin titteliä kantaa 32 pohjoisen Suomen kuntaa ja kaupunkia. Euroopan kulttuuripääkaupunki on yksi tunnetuimpia Euroopan unionin toimia. Se tuo esiin kaupunkien merkitystä kulttuurielämän keskuksina. Oulu2026 kantava teema on kulttuuri-ilmastonmuutos.

 

Tapahtuman aikataulu

11:00 portit auki

12:00 Julius Rantala

12:30 Liikkuva Laulureppu

13:00 lähimusisointia & soitinesittelyjä

13:15 Soiva Siili

13:45 lähimusisointia & soitinesittelyjä

14:00 Pentti Punkin Syntymäpäivät

14:30 Varjon alla – Kaleva Live: keskustelupaneeli oululaisesta kaupunkikulttuurista

15:30 Puhe: Päivi Laajala, Oulun kaupunginjohtaja

15:35 Mustana

16:30 Lanai

17:30 Jokrates

18:30 Blind Channel

20:00 tapahtuma päättyy

https://www.varjofestivaali.fi/varjopiknik/

Jaa sivu eteenpäin

Share on social media

 

Lisää uutisia

More news articles