
Oulu2026 Avajaisfestareiden näkyvyyspaikat yrityksille
Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Merkityksellinen vuosi polkaistaan suureellisesti käyntiin koko kaupungin avoimilla Oulu2026 Avajaisfestareilla, joka levittäytyy Oulun keskustan, Kauppatorin ja Myllytullin alueille.
Viikonlopun aikana kaupungista löytyy monipuolista ohjelmaa ja koettavaa. Festariohjelmisto on näyteikkuna alkavan kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmistoon ja vähän sen yli.
Varmista näkyvyytesi ainutlaatuisessa tapahtumassa nyt!
Festareilla tavoitat kolmen päivän aikana tuhansia kävijöitä!
Oulu2026 Avajaisfestarit ovat kaikille avoin kolmipäiväinen kaupunkitapahtuma 16.-18.1.2026, jonka kävijäodote on 100 000 henkilöä. Ohjelmaa riittää joka päivälle aamusta iltaan, tapahtumallisuutta on sekä ulkona että sisätiloissa.
Festarialue kattaa koko kävelykeskustan. Kauppatorille rakentuva päälava sekä Rotuaarin lava tarjoilevat nähtävää ulkona, lisäksi mukana on mm Kauppakeskus Valkea, Kauppakortteli Pekuri sekä monet muut lokaatiot.
Oulu2026 Avajaisfestareiden kumppanina pääset tarjoamaan festarikävijöille – sekä oululaisille että muualta saapuville festarivieraille – kokemuksia ja uudenlaisia kohtaamisia asiakkaan ja brändin välillä. Kumppanuus luo mahdollisuudet yhteistyön käynnistymiselle, ja tarjoaa mahdollisuuden testata omaa konseptiasi kaupungin tulevissakin suurtapahtumissa.
Alla löydät lisätietoa näkyvyyspaketeista, myyntipaikoista sekä toimintokumppanuusmahdollisuuksista.
Lisätiedot: janna.vielma@oulu2026.eu

1. Valaistus-kumppanuus
Lue lisää
Oulun kulttuurisäätiö tuottaa Avajaisfestareiden ajaksi festarialueelle tunnelmavalaistusta ammattitaitoisen kumppanin avustuksella. Mitä enemmän värivaloa lisäämme, sitä sykähdyttävämpi on kokonaisuus, ja sitä sykähdyttävämmin viestimme sen kävijöille – tämä tehdään yhdessä!
- Valot esiohjelmoidaan festarin visuaalisen valaistussuunnitelman mukaisesti oikeille väreille.
- Valopaketit noudetaan käyttövalmiina – liitä sähköt ja olet mukana! Palautus sovittuna ajankohtana.
- Yritys vastaa itse valojen asemoinnista julkisivulleen sekä sähköistyksestä.
Kokovaihtoehdot:
– S: 4 XLED valoa: 350 € +alv
– L: 4 XLED ja 4 XBAR -valoa: 500€ +alv
Molemmat paketit sisältävät lainaksi myös muutaman jatkojohdon. L-paketti sopii myös esimerkiksi naapuriliikkeen kanssa jaettavaksi.
Huom! Kuva on havainnekuva (Creative Technology Finland Oy / Visual 45 Oy).
Huom! Mikäli tilauksia tulee riittävästi, järjestetään paketeille jakelu ja pois keräys Oulun kulttuurisäätiön toimesta.
Tilaa valopaketit 31.10.2025 mennessä

2. Kuponkivihko
Lue lisää
Tuotamme asiakkaiden houkuttelemisen mahdollistamiseksi, sekä ennakkomarkkinointia varten tarjouskuponkivihkosen, josta festarialueen yritykset voivat hankkia itselleen tarjoussivun.
Erikoistarjoukset tapahtumien yhteydessä lisäävät tutkitusti liikkeiden kiinnostavuutta sekä asiakasvirtaa! Tuotamme asiakkaiden houkuttelemisen erikoistarjouskuponkivihkosen, josta festarialueen yritykset voivat hankkia itselleen tarjoussivun.
- 1 repäisysivu / yritys
- 2-puolinen, 4-väri
- Kuponkitarjous tai etu voimassa festariviikonlopun ajan
- Painosmäärä: 10 000 – 20 000 kpl
- Hinta 350€ / sivu (+alv 25,5%)
Kuponkivihkojen jakelu aloitetaan vuodenvaihteessa.
Mukana olevat toimijat saavat vihkosia myös itselleen jaettavaksi.
Tilaa 15.9.2025 mennessä

3. Näkyvyyspaikat
Lue lisää
Tässä helppo ja yksinkertainen tapa olla mukana Avajaisfestareilla!
Logonäkyvyys tapahtuman digipinnoilla tavoittaa festarikävijät koko Oulun keskustan alueella. ”Tapahtumaa tukemassa” -tyyppinen kumppanisisältö pyörii digiscreeneillä koko festariviikonlopun ajan ohjelmasisältöjen väliajoilla.
Toteutamme näkyvyyden puolestanne, tarvitsemme teiltä ainoastaan logon ja still-kuvan.
Hinta: 500€ +alv 25,5%
Paikkoja on rajoitetusti.
Tilaa 31.10.2025 mennessä

4. Kärppien pelipaita
Lue lisää
Myös Oulun Kärpät juhlii 80-vuotisjuhlavuottaan 2026. Tämän kunniaksi Oulun torille jäädytettävällä luistelukentällä nähdään festarilauantaina 17.1.2026 Kärppälegendojen tähdittämä koko perheen pipolätkäottelu, jota varten toteutetaan ainutkertaiset Kärpät 80v. x Oulu2026 pelipaidat.
Varaa mainospaikkasi ainutlaatuisesta pelipaidasta, jotka huutokaupataan pelin jälkeen, nimmareilla varustettuna tietenkin!
- Paitoja valmistetaan ainoastaan 10-20 kpl.
- Hinnat paidan eri paikoille eriteltynä tilauslomakkeelta. Valittavissa mainospaikka mustaan tai valkoiseen paitaan.
- HUOM! Paitojen lopulliset värit, logojen asemointi ja muodot voivat poiketa suuntaa-antavasta mallista. Pidätämme oikeuden muutoksiin.
Tapahtuma varmistuu alkusyksyn 2025 aikana. Varaukset 31.10.2025 mennessä

5. Myyntipaikat festaritorilla
Lue lisää
Yksi keskeisimmistä tapahtuma-alueista on Oulun kauppatorille rakentuva festaritori, jossa nähdään mm. avaushetki, koko perheen kreisibailut, elektronisen musiikin DJ-keikat, sekä legendaaristen Kärppä-pelaajien pipolätkäpeli!
Tule ottamaan hyöty irti yleisömassoista ja tarjoa palvelusi, tuotteesi tai ruoka-annoksesi festarikävijöiden saataville!
Tarjolla on rajoitettu määrä myyntipaikkoja esim. ruokamyyjille, käsityöläisille, taiteilijoille ja muille elämyksiä tarjoaville myyjille. Myyntipaikkojen tulee olla toiminnassa alustavasti perjantaina klo 15-22 ja lauantaina klo 11-23, 16.-17.1.2026
Ruokamyyjiltä edellytämme:
- Annokset ja tuotteet on kuvattava selkeästi ja yksityiskohtaisesti.
- Allergeenitiedot on oltava näkyvillä ja helposti saatavilla.
- Käytössä tulee olla vain biohajoavat kertakäyttöastiat – tarjoamme tarvittaessa apua valintoihin.
- Alueella noudatetaan siisteyttä, hygieniaa, kierrätystä ja jätehuoltoa.
- Ruokamyyjillä täytyy olla tarvittavat elintarvikeluvat kunnossa.
- Painotamme valinnoissamme Arctic Food Lab -verkostoon kuuluvia toimijoita, joilla on tarjolla AFL-annos tai tuote.
Myös muilla myyjillä tai palveluntarjoajilla (tuotteet, palvelut) on mahdollisuus hakea mukaan
Myyjävalinnoissa painotamme
- Paikallisuutta ja lähituotantoa,
- kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita
- mahdollisuutta tuoda mukaan myös (tai pelkästään) ohjelmallisuutta (esim. lähiruokaopastus, rekiajelut, kota nuotiolla jne).
Myyntipaikan pitäjän vastuut:
- Noudattaa sovittuja aikatauluja ja olla paikalla koko tapahtuman ajan
- Huolehtia asiakaspalvelun laadusta ja ystävällisestä kohtaamisesta. Emme suvaitse minkäänlaista syrjivää tai häiritsevää käyttäytymistä
- Varmistaa myyntipisteen turvallisuus (esim. sähköturvallisuus, esteettömyys)
- Pitää alue siistinä ja turvallisena koko tapahtuman ajan
- Sitoutua tapahtuman arvoihin ja ohjeistuksiin.
- Toimittaa Kulttuurisäätiölle myyntipaikkaa koskevat viestinnäliset tiedot ja kuvat pyydetyssä aikataulussa.
Hakeminen:
- Hakuaika päättyy 30.9.2025.
- Myyntipaikkoja on tarjolla 10 kappaletta
- Valinnat tehdään lokakuussa, ja olemme yhteydessä valittuihin toimijoihin lokakuun 2025 loppuun mennessä.
Huom! Hakemuksen jättäminen ei sido vuokraukseen eikä takaa myyntipaikkaa. Valittujen myyjien kanssa tehdään erilliset sopimukset yhteistyöstä.
Myyntipaikkojen hinnat (pe-la 16.-17.1.2026)
- Mökkipaikat: hinnat sis. myyntimökin vuokran ja sähköt
- Ruokamyyjä, AFL-verkoston jäsenhinta: 460€ + alv
- Muut toimijat: 600€ + alv
- Myyntipaikka ilman mökkiä: hinnat sis. alueen (n. 10 m2) ja sähkön. Hakemuksessa tulee esittää myyntikojun/kärryn tms. toimintopisteen kuvat ja esillelaittosuunnitelma.
- Ruokamyyjä, AFL-verkoston jäsenhinta: 260€ + alv
- Muut toimijat: 400€ + alv
Mökkipaikat (saatavilla 10 paikkaa)
Perussähköistys:
Kahdeksassa mökissä on 3-vaiheinen sähkö (16A), yleisvalo katossa, spottivalaisin etuluukun takana, useita pistorasioita ja säteilylämmittimen kiinnityspiste katossa.
Kahdessa mökissä on 1-vaiheinen sähkö (16A), yleisvalo katossa ja useita pistorasioita.
Oulun kulttuurisäätiö huolehtii festarimyyntipaikkojen sähköistyksen. Oulun kauppatorilla on käytössä huoltorakennus elintarviketoimijoita varten.
Mökkien rakenne ja koko:
– Sisämitat: 2600 x 1700 mm
– Ulkomitat: 3000 x 2400 mm
– Korkeus: 3042 mm
Mökeissä on kuusi luukkua: kaksi edessä, kaksi kummallakin sivulla ja ovi takana. Etuosassa pieni 0,5 m syvä katos.
Varustus sisältää pöytätasot kolmella sivulla sekä muunneltavat hyllypaikat takaseinällä ja sivuilla.
Lue lisää mökeistä täältä: Mökkien vuokraaminen | Tiernatori – Oulun oma Joulutori
Myyntipaikka ilman mökkiä
- Alue festaritorilta
- 5×5 m / n. 10m2
- Sähkö
- Ilmoita lomakkella mahdollisimman selkeä kuvaus suunnitelmastasi.

6. Toimintakumppaniksi festaritorille
Lue lisää
Toimintokumppanit voivat tuoda tapahtumaan esimerkiksi:
- Lainattavia elämyselementtejä esim.: sauna, kota, potkukelkkoja, liukulumikenkiä
- Ohjattua toimintaa: tulistelua, luistelukentän ohjelmaa, opastettuja elämyksiä, pienestä lisämaksusta tehtävää toimintaa: esim poniratsastus.
Esimerkkejä mahdollisista toiminnoista:
- Talviliikunta: liukulumikenkärata, potkukelkkarata, pyllymäki, luistelu, ringette, jääpallo, rusettiluistelu, taitoluistelu
- Sauna- ja makuelämykset: sauna, palju, saunajuomamaistelu, tikkupullakahvit, kaakao, vaahtokarkit, makkarat
- Lappi-tunnelmaa: perinteikkyys, taljat, oikeat porot, nuotiolaulut, tarinankerronta.
- Taide: jäälyhtyjen maalaus ja jäälyhtypuiston yhteisöllinen toteutus
- Voit aina ehdottaa omaa ideaasi!
Kenelle toimintokumppanuus sopii?
- Yrityksille, jotka haluavat näkyvyyttä ja haluavat tarjota elämyksiä ja aktivoida yleisöä
- Yhdistyksille ja yhteisöille, jotka haluavat tuoda esille omaa toimintaansa ja haluavat yhdistää ihmiset yhteisöiksi.
- Toimijoille, joilla on luovia, osallistavia ja elämyksellisiä ideota talvisen kaupunkifestarimme sisältöön.
Kiinnostuitko?
Jos teillä on yleisöä osallistavaa ja aktivoivaa sisältöä, jonka haluaisit tuoda osaksi Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden Avajaisfestareita, ota yhteyttä elokuun loppuun mennessä:
Tehdään yhdessä ikimuistoinen ja ainutlaatuinen kulttuuripääkaupunkivuoden avajaistapahtuma!
Katso myös
Ajankohtaista

WTF Design liittyy Oulu2026-kumppaniverkostoon vahvistamaan pohjoisen ruokakulttuurin ja Arctic Food Labin tarinaa

Osuuskauppa Arina Oulu2026:n vapaaehtoistoiminnan pääyhteistyökumppaniksi – Luvassa myös osallistava designyhteistyö Susanna Sivosen kanssa

Lippu.fi viralliseksi kumppaniksi
