
Kuhmon 56. Kamarimusiikki Euroopan keskiössä 2026
Koko vuoden 2026 Kuhmon Kamarimusiikki on valjastettu Euroopan keskiössä olemiseen. Festivaali soi 56. kerran lähes 60:ssa konsertissa ja yli 100 kansainvälisen muusikon voimin 12.-25.7.2026.
Euroopan keskiössä olemiseen liittyy erityisesti kolme tilausteosta yhteistyössä Oulu2026:n kanssa. Festivaali on tilannut kolme kantaesitystä merkittäviltä Suomessa vaikuttavilta säveltäjiltä. Teoksien sisällöt liittyvät Oulu2026-teemoihin.
Säveltäjä Krishna Nakarajalta tilattu kvartetto pohjautuu Rohkeasti reunalla -teemaan ja säveltäjä Cecilia Damströmilta tilattu puhallinkvintetto saa inspiraationsa Villisti kaupunki -teemasta. Kolmas teos perustuu Vastakohtien voima -teokseen. Sen säveltäjä julkistetaan keväällä 2025.
Teoksia ei ainoastaan esitetä festivaalilla vaan niistä tehdään myös videot, joissa Kuhmon luonto ja musiikki kohtaavat villisti, rohkeasti ja vastakohtien voimalla.
Näin toteutamme kulttuuri-
ilmastonmuutosta
Kulttuuri-ilmastonmuutos on rohkeutta tehdä kulttuuria omalla tavalla – olla omaperäinen, ajankohtainen, kansainvälinen, korkeatasoinen ja vuosittain uudistuva. Tätä työtä Kuhmon Kamarimusiikki on tehnyt jo 55 vuoden ajan ja sillä tiellä haluamme jatkaa. Olemme rohkeasti reunalla Itä-Suomessa, Venäjän rajalla, ja teemme sieltä käsin yhtä Suomen kansainvälisimmistä tapahtumista villisti ja vastakohtien voimalla. Yhdistämme festivaalin kansainväliset verkostot koko Oulu2026-yhteistyön eteen festivaalin 60:ssa konsertissa ja sen yli 300 teoksessa yli 100 taiteilijan ja 250 työntekijän voimin.
Koettavissa
Toteuttajat
Kuhmon Musiikkiyhdistys ry (päätoteuttaja), avustusten antajat (Oulu2026, Taiteen edistämiskeskus, Kuhmon kaupunki), sponsorit, kuhmolaiset majoitus-, ruokapalvelu- ja muut yrittäjät, Idän Taiga ry:n jäsenet, Arctic Lakeland Kainuu -matkailutoimijat