
Art Linnakallio 2026 Symposium
Kempeleen kunta järjestää kansainvälisen taidesymposiumin Zeniitin Aurinkojärven alueella. Alueelle toteutetaan 2-3 ympäristötaideteosta Aurinkojärven kallioseinämiin.
Kempeleen kunta järjestää kansainvälisen taidesymposiumin Zeniitin alueella, jonka ytimenä on taiteen toteuttaminen Zeniitin Aurinkojärven kallioseinämiin. Alueelle toteutetaan 2-3 ympäristötaideteosta, jotka voivat olla valoteoksia ja/tai kallion pintaan sijoittuvia teoksia.
Valoteoksiin voisi yhdistää uutta teknologiaa, taidetta ja luontoa. Toteutettavien teosten valmistus kuvataan Timelapse-menetelmällä. Symposiumin aikana järjestetään työpajoja ja seminaari sekä avajaiset.
Näin toteutamme kulttuuri-
ilmastonmuutosta
Projekti toteuttaa hyvin teemaa kulttuuri-ilmastonmuutos tuoden kohtaamisia, yhteistyötä ja
eurooppalaista ulottuvuutta ihmisten välille. Hanke myös yhdistää luontoa, teknologiaa ja taidetta
uudella ennenäkemättömällä tavalla toteuttaen rohkeasti reunalla teemaa. Hankkeella
tavoitellaan ihmisten kohtaamista taiteen ja luonnon äärellä sekä alueen elinvoiman lisäämistä
taiteen keinoin aloittaen alueen kehittymisen matkailu- ja virkistysalueeksi.
Koettavissa
Toteuttajat
Kempeleen kunta